Julkisuus lopettaa häirinnän työpaikalla, jos mikään muu ei auta

Me too -liike teki aikanaan epäasiallisesta käytöksestä aiempaa näkyvämmän ilmiön. Työelämässä tapahtuvasta valtapohjaisesta seksuaalisesta häirinnästä tuli julkisen keskustelun aihe.

Kyse on melko uudesta kulttuurisesta murroksesta, mutta työsuhteissa asian juridinen puoli on ollut pitkään selvä: Työturvallisuuslaki edellyttää työnantajaa puuttumaan kaikenlaiseen häirintään. Häirintä tai puuttumatta jättäminen voivat tulla arvioitavaksi henkilökohtaisina työturvallisuus- sekä työsyrjintärikoksina.

Työpaikalla ihmisen käytöstä ei voi mitata viivoittimella. Jokaiselle voi sattua ylilyöntejä. Työpaikalla on silti pystyttävä tavallista korostuneempaan itsehillintään erityisesti, kun kyse on toisen fyysisestä ja henkisestä koskemattomuudesta. Selvää puuttumista vaativa häirintä on yleensä toimintaa, jonka suurin osa ihmisistä tunnistaa vääräksi ilman kahta sanaa.

Laki ja moraali ovat työntekijän puolella, mutta häirintätapausten selvittäminen tai niihin puuttuminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Työntekijälle ”ota yhteyttä työnantajaan” -neuvo ei riitä ongelman ratkaisemiseksi. Erityisen monimutkaiseksi tilanne muuttuu, jos häiriökäyttäytyjä on ­itse johtavassa asemassa.

Käytäntö on monesti osoittanut, että päätösvallassa olevat eivät osaa tai halua toimia häirintätilanteissa oikealla tai riittävällä tavalla. Syinä voivat olla osamaattomuus, laskelmointi, rohkeuden puute tai mukavuudenhalu. Myös henkilösuhteet, kognitiiviset vinoumat ja epämääräiset päätösvaltasuhteet vaikuttavat tilanteissa.

Parhaimmassa tapauksessa työnantaja on varautunut häirintään. Se tarkoittaa mietittyjä konkreettisia ja tehokkaita selvittämis- ja ratkaisumalleja. Työntekijälle tulisi olla helppoa ilmoittaa häirinnästä. Lisäksi hänellä pitäisi olla ennakkotieto siitä, miten asian käsittely etenee.

Häirintätilanteiden käsitteleminen voi olla haastavaa ja paineista niin työnantajalle kuin henkilöstölle. Jokaisella meistä on omat vahvuutemme, mutta hyvään lopputulokseen pääsemiseen riittää, kun haluaa toimia oikein.

Joskus työnantaja ei puutu häirintään ­riittävästi, vaikka ”natsoja” olisi. Tällöin työntekijöiden ainoaksi keinoksi jää asian vieminen julkisuuteen. Näin on myös usein käynyt. Uutisointi muuttaa äänen kellossa. Työnantaja on pakotettu ottamaan härkää sarvista.

Jo riski asian julkiseksi tulemisesta on tehokas lääke häirinnän ehkäisemiseksi, sillä julkisuus on häiriökäyttäytyjän suurin pelko.

Työelämässä väärin toimiminen ei ole yksityiselämän törttöilyä, vaan toisiin vaikuttavaa toimintaa, josta täytyy pystyä vastaamaan. Joskus myös julkisesti.