Nuoria ei kiinnosta journalismi, koska heille suunnatut julkaisut lakkautetaan, väittää Venla Rouhiainen

Yläasteikäisenä minulla ja kaverillani oli tapana telttailla perheeni omakotitalon takapihalla. Raahasimme telttaan peittoja, tyynyjä ja erilaisia herkkuja. Teltan lattialle olimme levitelleet kasan lehtiä: Demiä, Systeriä ja Aku Ankkaa.

Vielä 2010-luvun alkupuolellakin teini-ikäänsä kipuilleet muistavat, kuinka kuumeisesti lehtiä odotettiin. Meistä kasvoi lukijoita. Nykyään on hankala kuvitella, että törmäisi viisitoistakesäiseen, jolla olisi kourassaan älypuhelimen sijaan nuorille suunnattu printtilehti.

Ei ihmekään, sillä ne on kaikki lakkautettu. Jos näin ei vielä ole tapahtunut, niin käy todennäköisesti jo tulevina vuosina.

Nykyaikaisista nuortenlehdistä ensimmäisenä tuhonsa koki Suosikki vuonna 2012. Sitä seurasi Miss Mix vuonna 2013. Vaasan, Itä-Suomen ja Aalto-yliopiston ylioppilaslehdet lopetettiin vuosina 2017, 2018 ja 2020, Demi-lehti vuonna 2021. Systeri seurasi sisarpuoltaan kaksi vuotta myöhemmin. Viime marraskuussa päätettiin lopettaa myös Lapin ylioppilaslehden julkaiseminen.

Viime aikoina taivaan portit ovat auenneet lisäksi Helsingin Sanomien Nyt-brändille ja lukiolaislehti Improbaturille. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta leikkasi Ylioppilaslehden rahoituksesta viidenneksen.

Listaus on masentava. Aku Ankka sentään vaakkuu edelleen.

Nuoria syyllistetään usein liiallisesta somen käytöstä, mutta kuinka paljon heille todella tarjotaan vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa median parissa? On vaikea innostua jostain, mitä ei ole olemassa. Telttayöt lehtien parissa jäävät tältä sukupolvelta kokematta. Samalla katoaa lukemisen perinne. Se ei ole kenenkään etu.

Nuortenmedioiden sukupuutto huolestuttaa minua myös media-alan kannalta. Demin, Suosikin ja Nytin kaltaiset alustat ovat tarjonneet uransa alkutaipaleella oleville journalisteille mahdollisuuden kokeilla ja kasvaa. Jutuissa oli tilaa irrotella, mutta niitä tehtiin tosissaan ja intohimolla.

Mediatalot painottavat usein työpaikkailmoituksissaan, että hakijan on välttämätöntä ymmärtää nuorta kohderyhmää. Ei kuitenkaan näytä siltä, että nuorille suunnattuja sisältöjä tehtäisiin enää nuorille. Sen sijaan aikuisille tehdään artikkeleja aiheista, jotka koskevat nuoria. Jutuista puuttuu kepeys, jota 2000-luvun taitteen lehdet olivat pullollaan. Ehkä aukon täyttää sosiaalinen media, mutta sisällöt eivät vain pääasiassa ole journalistisia.

Jotkut kuitenkin tekevät journalismia nuorille somessa, esimerkiksi Vita nuova ja Rare Media. Rare on nuorten aikuisten ”kollektiivisesta vitutuksesta” syntynyt uuden sukupolven aikakausmedia. Raren päätoimittaja Orna Ben Lulu kertoo lehtien jatkuvan lakkauttamisen tuntuvan pahalta.

”Nuoriso-osastoissa on ollut tilaa miettiä journalismia vähän uudella tavalla ja mennä sisään ilmiöihin. Se syntyy eri tavalla kuin perinteinen uutisjournalismi. Näistä tekijöistä on kasvanut niitä tyyppejä, jotka vievät muutakin journalismia innovatiivisesti eteenpäin”, Ben Lulu sanoo.

Rare julkaisee audiovisuaalista journalistista sisältöä esimerkiksi Instagramiin – sinne, missä nuorten oletetaan kuluttavan vapaa-aikaansa. Ben Lulu kertoo, että Rare halusi näin ratkaista ongelman: nuoret ovat tipahtaneet journalismin kärryiltä ja sen ulottumattomiin.

”Demokratian ihanne on se, että kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa. Mitä jos meidän nuoret eivät vain opi kuluttamaan journalismia? Miten heillä tällöin on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa”, hän kysyy.

Nuorilla lukijoilla ei ole enää helppoa väylää journalismin pariin. Samaan aikaan uransa alkumetreillä oleville toimittajille ei ole tarjolla pehmeää laskua alan töihin. Journalistisia nuortenmedioita tarvitaan tässä ajassa, ehkä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin.