Yksilöllistä kokonaisharkintaa Suomen rajoilla

Venäjän vastainen raja saatiin syyskuun lopussa vihdoin kiinni. Suomi linjasi, että kansainvälisten suhteiden turvaamiseksi raja voidaan sulkea. Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin totesi Helsingin Sanomissa, että Schengen-alueen viisumisäännöksistä löytynyt pykälä mahdollisti tämän ”luovan ja innovatiivisen ratkaisun.”

Luovan ja innovatiivisen ratkaisun mahdollisti Venäjän brutaali hyökkäyssota. Tuo sota on tehnyt mahdottoman mahdolliseksi meilläkin.

Venäläisten maahanpääsy on nyt jäissä muilta paitsi muutamilta erikseen määritellyiltä ryhmiltä, kuten opiskelijoilta, kiinteistönomistajilta ja niiltä, joilla on täällä lähisukua.

Ulkomaisten tiedotusvälineiden edustajat mainitaan Rajavartiolaitoksen sivuilla ryhmänä, johon kuuluva voi rajan yli päästä. Sen tietää vasta rajalla, kuka pääse maahan. Viranomaiset harjoittavat ”yksilöllistä kokonaisharkintaa,” kuten sisäministeri Krista Mikkonen totesi tiedotustilaisuudessa.

Entä jos ei enää ole tiedotusvälinettä, jota edustaa? Jos tilanne on sekava ja epävarma? Kuka silloin pystyy yksilöllisen kokonaisharkinnan tekemään?

Euroopan journalistiliitto EFJ muistutti jo elokuussa, että venäläistoimittajat ovat samassa tilanteessa kuin valkovenäläiset kollegansa, joista suuri osa pakeni maasta kaksi vuotta sitten. Heitä on maan sisällä edelleen, mutta tilanne on yhä hankalampi. Lukashenkon raakalaishallitus tietää, että maailman huomio on muualla, ja tiedossa on, että journalisteja kidutetaan Valko-Venäjän vankiloissa.

Venäjän vapaan journalistiliiton edustaja Andrei Jvriblis totesi tuolloin, että venäläisiä toimittajia ei saa nyt leimata potentiaaliseksi turvallisuusuhaksi. Venäläiset vapaan median edustajat ovat avainasemassa paitsi siinä, että maasta ylipäätään saadaan riippumatonta tietoa myös siinä, miten jonakin päivänä tulevaisuudessa maiden ja valtioiden välistä luottamusta rakennetaan uudelleen. Epäsuorakin viesti, jonka mukaan journalistit ovat turvallisuusuhka, on väärä ja vaarallinen.

Tapasin työni puolesta kuusi venäläistä miestä liikekannallepanoa seuranneen viikon aikana. He olivat hämillään, noloina ja kiitollisina. Jokainen jatkoi matkaa Suomesta eteenpäin. Joukossa oli muun muassa algoritmeihin erikoistunut matemaatikko, lontoolaiselle yritykselle työskentelevä graafikko ja tataaritaustainen journalisti. Moni ei välttämättä olisi pitänyt yksilöllisestä kokonaisharkinnastani majoittaa heitä tässä tilanteessa, mutta itse pidin sitä ainoana oikeana tekona.

Ymmärrän, että poliittiset päättäjät ovat hankalassa tilanteessa. Heidän on yhtäältä huolehdittava valtion turvallisuudesta, toisaalta ajettava EU:n etua ja mietittävä sitä, miten naapurimaan vainoharhaisen ja arvaamattoman diktaattorin kanssa toimitaan.

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuitenkin kuuluu ihmisten – varsinkin vainoa pakenevien – tasapuolinen ja reilu kohtelu. On päivänselvää, että se ei nyt toteudu. Jos yksilöllinen kokonaisharkinta kääntää selän demokratian rippeitä puolustaville journalisteille, päätöksillä voi olla kauaskantoiset seuraukset.