
Journalistiliiton valtuusto on päättänyt selvittää liiton yhteisen Freeluettelon rakentamista.
Yhteistä Freeluetteloa ehdotti Suomen freelance-journalistit SFJ, joka on tähän asti ylläpitänyt luetteloa itse.
Luettelo olisi valtakunnallinen, liiton kaikkien ammattiryhmien ja yhdistysten freelancerien maksuton jäsenpalvelu. SFJ:n mukaan ajatus liittotasoisesta Freeluettelosta on linjassa liitossa käynnissä olevan strategiatyön pohja-ajatusten kanssa.
”Työelämä on muuttumassa, yksittäisten ihmisten tilanteet saattavat muuttua nopeasti, työsuhteisten määrä ei ainakaan tule kasvamaan ja hyppiminen työstä ja työmuodosta toiseen ei tule vähenemään”, yhdistyksen puheenjohtaja Riina Vuokko sanoi valtuustossa.
Freeluettelo sisältää freelancereiden yhteystietoja ja esittelyjä tarkoituksena auttaa heitä markkinoimaan työtään.
Vuokon mukaan ajatus ei ole, että ottamalla vastuun luettelosta liitto rahoittaisi vain SFJ:n toimintaa. Hänen mukaansa liittotasoinen luettelo palvelisi paremmin myös muiden yhdistysten freelancereita.
”Liiton yhteinen luettelo ei olisi yhden yhdistyksen varassa eikä muiden jäsenyhdistysten freelancereiden mukana olo luettelossa riippuisi yhdistysten päätöksistä”, Vuokko sanoi.
Aiemmin SFJ:n ylläpitämän luettelon sähköistä versiota on rahoitettu painetun version ilmoitustuotoilla. Nyt ilmoitusten myynti on kuitenkin vaikeutunut. Siksi SFJ on päättänyt lopettaa luettelon ylläpidon tämän vuoden lopussa joka tapauksessa.
SFJ:n aloitteen mukaan luettelon nykyinen verkkoalusta on toiminnallisesti puutteellinen. Siksi yhdistys ehdottaa kokonaan uuden, karttapohjaisen palvelun rakentamista. Aiempi palvelu on ollut erityisen tärkeä maakuntien freelancereille karttahaun ansiosta.
”Tämän tyyppisellä palvelulla pystyy palvelemaan nimenomaan niitä liiton jäseniä, jotka muutoin jäävät koulutusten ja muiden pääkaupunkiseutukeskeisten palveluiden ulkopuolelle”, Riina Vuokko sanoi valtuustossa.
Yhdistyksen mukaan liittotasoinen Freeluettelo auttaa liittoa myös palvelemaan eri jäsenryhmiä tasapuolisemmin. Lisäksi siitä on hyötyä työelämän rakennemuutosten ennakoimisessa sekä jäsenhankinnassa ja -pidossa.
Journalistiliiton hallitus esitti valtuustolle SFJ:n aloitteen hyväksymistä ja kustannusten selvittämistä. Projektin etenemisestä päättää joulukuussa kokoontuva tuleva valtuusto.
Liiton hallituksen mukaan freelancerit ja itsensätyöllistäjät ovat kasvava jäsenryhmä, jossa on kasvupotentiaalia ja jonka palveluita on kehitettävä ennakkoluulottomasti. Toisaalta liiton taloustilanne huomioiden jokaisen uuden palvelun kohdalla on mietittävä, onko se liiton ydintoimintaa ja miten paljon hyötyä se tuottaa jäsenille suhteessa lisätyöhön ja kustannuksiin.
Journalistiliiton valtuusto oli koolla Helsingissä 21.–22. toukokuuta.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom