Juhannusmatot takaisin pesuun

Tein vuonna 2020 kunnanvaltuuston puheenjohtajan kanssa juhannusjuttua, jota varten kuvasin häntä maalaismaisemassa.

Kesken keikan meidän piti ylittää kahden pellon välissä oleva oja, jonka pohjalla oli mutaa ja pelloilta valunutta tavaraa. Haastateltava loikki esteen yli kunnialla, mutta oma matkani päättyi keskelle ojaa.

Törötin siellä sitten puolisäärtä myöten liejussa, jonka hajusta päätellen peltojen lannoittamiseen oli käytetty myös ihan sitä rehellistä itseään. Omin voimin en kiipelistä päässyt, vaan hinausapua piti posket punaisina tiedustella haastateltavalta, joka minut lopulta kampesi ylös.

Keikan jälkeen haastateltavan äiti halusi kestitä toimittajaa kotonaan. Potkin kuraiset tossut jalastani ja yritin parhaani mukaan pyyhkiä sukista enimpiä rapoja ulko-oven kynnysmattoon. Silti sisään astellessa lieju lotisi varpaideni välissä.

Olohuoneen ovella iski tenkkapoo. Pirtin lattiaa peittivät valkoiset matot, jotka vaikuttivat vastapestyiltä ja joiden yli tulisi astella kahvipöytään. Hetkessä kävin päässäni läpi vaihtoehdot: peruutanko ulos, kierränkö pöytään seinänvierustoja pitkin vai ennätänkö käydä pesemässä jalkani. Emäntä taisi pitää tuumaustaukoani perisuomalaisena kursailuna ja kehotti minut tomerasti pöytään. Ei auttanut kuin noudattaa kutsua.

Kahvipöydässä vilkuilin juhannusta odottelevia valkoisia mattoja, joihin oli jäänyt rapaiset jäljet merkiksi kulkemastani reitistä. Kahvikestien aikana sukat sentään kuivuivat niin, että takaisin kävellessä jätin jälkeeni enää tomua.

Mitä sinulle on sattunut ja tapahtunut? Lähetä tarinasi osoitteeseen journalisti(a)journalistiliitto.fi