Journalismi

Lukijalta: Jokisen nykyinen ilmastojuttulinja jäi auki

Journalistin toimitussihteeri Manu Marttisenlaadukkaassa, monipuoliseen taustatyöhön nojaavassa Näinkö on?-haastattelusarjan 5. tammikuuta ilmestyneessä osassa oli aukko.

Mieluummin kuin ufohavainnoista olisi Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittajalta Jouko Jokiselta pitänyt kysyä hänen vuoden 2019 näkemyksestään, jonka mukaan ”ilmastonmuutoksen epäilijöitä” voisi haastatella Ylellä enemmän. Haastateltavia Jokinen kaavaili poimivansa Ylen entisen pitkäaikaisen skeptikkotoimittaja-tuottajan Matti Virtasen kirjasta Ilmastopaniikki – hoito-opas (Docendo 2019). Kirjan Hesariin arvioinut meteorologian professori Timo Vesala oli löytänyt siitä yli 50 vääristävää tai virheellistä väittämää.

Jokista haastateltiin asian tiimoilta (Verkkouutiset, Iltalehti, Nyt-liite). Vastaukset jättivät kuvan, että ilmastouutisointia vuosikymmenet vääristämään päästetty tasapuolisuusharha ei ollut hänelle tuttu. Harha syntyy, kun yksi ponteva televisioon päästetty hörhö saa kansan silmissä saman painoarvon kuin kymmenentuhannen akateemisen tutkijan kymmenen vuoden työpanos. Siispä kiinnostaisi, onko Jokisen kanta muuttunut.

Jatkokysyä olisi voinut myös, keskusteleeko Jokinen ilmastotieteestä Ylen toimitusjohtajan Merja Ylä-Anttilan kanssa. Ylä-Anttila twiittasi heinäkuussa 2019, että ilmastonmuutos johtuu maapallon normaalista syklistä, ja liitti mukaan Ylen tasapuolisuusharhauutisen vuodelta 2010. Kriittisen reaktion jälkeen hän poisti twiitin.