Juuri kun Radio Novan uutiset olivat alkamassa, ankkuri Jussi Karhunen tunsi muljahduksen mahassaan.
Olin kymmenisen vuotta sitten kesätöissä MTV3:n uutisissa ja ankkuroin muun muassa Radio Novan uutisia. Kerran radiovuorossa ollessani tasatunti lähestyi, kun yks kaks mahassani möyrähti aivan pyytämättä ja yllättäen. Suolenmutkan muljahdus oli niin voimaisa, että vessaan olisi rynnättävä lähes välittömästi.
Tilanne meni ankaraan arviointiin. Ratkaisun olisi synnyttävä nopeasti.
Aikaa oli kaksi minuuttia. En ehtisi vessaan ja takaisin ennen kuin lähetys alkaisi. Hyvin pian kävi myös selväksi, etten kestäisi lähetyksen loppuun ilman, että studio menee siivoukseen ja ankkurintuoli uudelleen verhoiltavaksi.
Hätäpäissäni ryntäsin liikkeelle. Törmäsin onneksi toisessa työvuorossa olleeseen kollegaani, jolle radiouutisten luku oli tuttua.
”Katja! Minun on pakko mennä vessaan nyt. Sinä menet lukemaan radiouutiset, lähetys kahden minuutin päästä. Uutispaketti on valmiina toimitusjärjestelmässä, sieltä luet vaan. Mun on nyt mentävä”, komensin tiukasti mutta myös silmin nähden tuskaisana.
Kollega katsoi silmät pyöreinä.
”Joo, okei. Totta kai”, hän sopersi hädissään.
Paukkasin vessaan ja annoin soida. Ehdin.
Vartin päästä palasin täysissä voimissa toimituksen puolelle. Sillä aikaa kollega oli pelastanut minut ja uutislähetyksen. Hän tuli kasvot valkeina kysymään, olenko varmasti kunnossa. Vastasin myöntävästi ja naureskellen – annoin kohtalaisen seikkaperäisen selostuksen. Kollega kyseli vielä useampaan kertaan päivän aikana, olenhan varmasti kunnossa.
En ymmärrä vieläkään, miten maha pystyi menemään niin kuralle kuin taikaiskusta. Sittemmin tilanne ei ole enää onneksi toistunut.