Marjaana Varmavuori piti ehdottomana valttinaan toimittajan työssä sitä, että osasi virittäytyä samalle taajuudelle haastateltavan kanssa.Sitten hän meni tekemään juttua jättitraktoreista.
Oli joka-aamuinen palaveri Länsi-Uusimaan toimituksessa urani alkutaipaleella.
Kun päästiin minun kohdalleni, toimituspäällikkö ilmoitti, että lähtisin kuvaajan kanssa tekemään juttua jättikokoisista traktoreista, joita oli tuotu näytille paikallisen maatalousliikkeen pihamaalle. Kyseessä oli jonkinlainen myyntinäyttely ja nähtävillä olisi myös muita, epäilemättä toinen toistaan kiehtovampia maatalouskoneita.
Pakkauduimme kuvaajan kanssa autoon. Matkan huokailin tylsää keikkakohtaloani. Perillä pistin kuitenkin toimittajavaihteen päälle. Kyselin ummet ja lammet parkkipaikalla nököttävistä metallikönttäreistä.
Pidin ehdottomana valttinani toimittajan työssä sitä, että osaan virittäytyä samalle taajuudelle haastateltavan kanssa. Maatalousyrittäjät, joita haastattelin mahdollisista traktorinostoaikeista, vaikuttivat olevan huumoriveikkoja. Niinpä heittäydyin leikkiin mukaan. Tiedustelin vitsikkäästi muun muassa ”Mikä isossa vehkeessä viehättää?” ja ”Minkäslaisella pelillä sinä normaalisti kynnät menemään?”
Vain yksi seurueesta oli hiljaisen oloinen. Sama mies halusi nähdä sitaattinsa ennen niiden julkaisua. Toimituksessa kirjoitin jutun ja lähetin sen haastateltavalle luettavaksi. Pian saapui vastaus. Juttu kuulemma oli ok, mutta muuten touhuni toimittajana olivatkin sitten kyseenalaisia. Lähteä nyt maatalousnäyttelyyn flirttailemaan. Mitä ihmettä päässäni oikein liikkui?
Se on hyvä kysymys. Tarkka sosiaalinen silmäni ei ehkä ollutkaan täysin pettämätön.