Yksi aikamme rohkeimmista

Taksimatka kotiin iltavuoron päätteeksi on tunnelmaltaan erityinen. Kaupungin valot heijastuvat pimeän auton pinnoilta, kojelauta luo himmeää valoa sisälle, auton ulkopuolella kaupunki elää yötä. Matkustaja ja kuljettaja ovat hiljaa, kun sukkula liikkuu halki vieraan avaruudenosan.

Sellainen tunnelma ruokkii syvällistä introspektiota. Kerran 2000-luvun alussa itsetutkiskelun kouriin joutui kuitenkin kuljettaja eikä matkustaja.

”En ole oikeasti taksinkuljettaja”, kuljettaja sanoo.

Kuulosti siltä, että tulossa olisi tarina. Asuin kaukana, joten sain kuulla niitä usein: oli olympiatason nyrkkeilijä, jonka ura päättyi yhtenä iltana kurvissa, tai jäniksiä Viikissä ampumaan pysähtynyt kuljettaja, jolta poliisi vei (vääryydellä) kaikkien aikojen tarkimman kiväärin. (Vaikka poliisikin sanoi, että tarkkuus on enemmän ampujasta kiinni.)

Nytkin tarina oli värikylläinen. Kuljettaja oli toimittaja, joka oli tehnyt jatkuvasti niin kovia skuuppeja, että päätoimittaja oli määrännyt hänet turvallisuussyistä joksikin aikaa ajamaan taksia. Palkka juoksi toimituksesta, mutta moottoripyöräjengit ja niin edelleen, tiedättehän.

Jutut olivat melkoisia henkilökohtaisen rohkeuden osoituksia, urotekoja suorastaan. Missäs niitä oli julkaistu?

”Iltalehdessä”, kuljettaja vastasi.

Vastaus oli rohkea siinä mielessä, että olin tullut kyytiin Iltalehden toimituksesta.

Pääsimme perille, ojensin Iltalehden taksikortin. Kuski vilkaisi sitä. Tarinaniskennän tunnelma latistui. Yksi aikamme rohkeimmista toimittajista ei enää vastannut, kun toivotin hyvää yötä.

Kirjoittaja on Etelä-Suomen Sanomien toimittaja.