”S2 Magazine on pitkäaikainen haaveeni”, kertoo lehden perustaja, stylisti Claudia Cifu.
”Muutimme perheeni kanssa takaisin Suomeen vuonna 2019. Olin asunut New Yorkissa 14 vuotta. Luulin tullessani, että täällä oltaisiin paljon edistyksellisempiä kuin Yhdysvalloissa; siellä kun on diversiteetistä huolimatta paljon selvää rasismia. Paluu oli shokki. Huomasin, ettei täällä ollut tapahtunut mitään edistystä. Koitin etsiä tyttärelleni lastenkirjoja, joissa olisi ruskeita päähenkilöitä. En löytänyt.”
Suomalaisen kulttuurin valkoisuus innosti Cifua toteuttamaan haaveensa. Verkkolehti S2 Magazine esittelee suomalaista muotia, vaatesuunnittelua, taidetta ja kulttuuria etnisten ja seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. Uusimmassa numerossa ovat esillä muun muassa muotisuunnittelija Ervin Latimer ja nykytaiteilija Sasha Huber.
Uskoa hankkeeseen Cifu sai tanssija-koreografi Sonya Lindforsin vetämältä feministisen johtamisen kurssilta.
”Kerroin siellä, että unelmoin tilasta, jossa saisin toteuttaa itseäni ilman jarruja. Vastaus oli kannustava. Aiemmin Suomessa sain kyllä tehdä muotistooreja mustan mallin kanssa, mutta jutun piti olla lähestyttävä valkoiselle yleisölle. Estetiikan piti olla siistiä ja eurosentristä.
Suomi on nykyisin todella monikulttuurinen. Haluamme herättää ihmisiä siihen, että Suomessa on monentaustaisia tekijöitä, ja sitä on syytä arvostaa. Uskon, että se kiinnostaa maailmallakin.
Etsimme malleja ja tekijöitä aktiivisesti kulttuuripiirien ulkopuolelta. Harva mamu on mistään kulttuurikodista. Luovalle alalle päätyminen on rodullistetuille nuorille vähemmän yleistä. Minun vanhempani sanoivat aikanaan, että et todellakaan lähde mitään muotia opiskelemaan, are you crazy?? He olisivat halunneet lapselleen turvatun tulevaisuuden.
Valokuvamaailma on usein hyvin hierarkkinen. Eräissä kuvauksissamme annoimme kamerat myös malleille ja julkaisimme sekä kuvaajan että mallien ottamia kuvia.
Meihin otti yhteyttä valkoinen heteromieskuvaaja. Ajattelin ensin, että ei tällaisia meille! Sitten pohdimme, että emme kai me voi näinkään toimia, ei hän voi taustalleen mitään. Kyselimme, ymmärtääkö hän arvomaailmamme. Hän sanoi meidän haastaneen häntä pohtimaan, miten hän voisi kyseenalaistaa kuvauksissa omaa valta-asemaansa.
Emme pysty maksamaan palkkioita, mutta haemme koko ajan apurahoja, jotta työskentely olisi eettisempää ja pystyisimme maksamaan tekijöille.
En mitenkään olisi pystynyt tekemään tätä lehteä yksin. Valokuvaaja Sara Urbanski lähti mukaan alusta asti, tuntematta minua laisinkaan. Kuraattori ja kirjoittaja Yilin Ma on myös iso osa S2 -tiimiä.”
Tällä palstalla Journalisti pyytää ilmiantamaan loistavia alan tuotoksia. Viestiä vie seuraavaksi eteenpäin se, jonka työ esitellään palstalla.
Claudia Cifu, 43
-
- Brändikonsultti, stylisti ja muotisuunnittelija.
-
- S2 Magazinen perustaja ja luova johtaja.
-
- Työskennellyt aiemmin muun muassa brittiläis-yhdysvaltalaisessa aikakauslehti Tracessa ja yhdysvaltalaisessa avarakatseisessa musiikkilehti Faderissa. Molemmat kuuluvat S2 Magazinen esikuviin.
Bimbofikaatio -podcastin Taika Mannilan ja Inka Valiman valinta
”S2 Magazine on uusi, raikas, inspiroiva ja toivoa antava verkkojulkaisu, joka laajentaa ja haastaa käsitystä suomalaisen kulttuurin, taiteen ja muodin luonteesta ja estetiikasta. Sisällöllään S2 kyseenalaistaa vallitsevia kauneusihanteita. Sitä tekevät pitkän linjan muoti- ja kulttuurialan ammattilaiset, jotka edustavat samoja vähemmistöjä, joita digitaalinen lehti ja verkkosivu nostavat esille. S2 Magazine on tarpeellinen ääni ajassa, jossa tiedotusvälineitä lähinnä lopetetaan. Ihailemme S2:n perustajia ja tekijöitä, sillä tiedämme, että he ovat koko uransa joutuneet selittämään turhautumiseen asti, miksi moniäänisyyttä ja monikulttuurisuutta on tärkeä tuoda esille Suomessa.”