Toimittaja ja filantrooppi 

Lidia Iranto (ent. Nikki, o.s. Selava), kuoli Helsingissä 90 vuoden ikäisenä. Hän syntyi Viipurissa, koska perhe ja suku lomailivat seudulla tuolloin. Sielultaan Lidia oli kuitenkin oikea Stadin friidu. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Tyttönorssissa vuonna 1952 ja viihtyi opiskeluaikoinaan Eteläsuomalaisen Osakunnan riennoissa. 

Lidin (Lidun, Lidan) ura lehtimaailmassa alkoi, kun hänet kiinnitettiin Uuden Suomen päätoimittajan sihteeriksi 1962. 1970-luvulla Iranto siirtyi US:n toimittajaksi työskennellen kotimaan-, ajankohtais- ja kulttuuriosastoissa ja lopulta toimitussihteerinä lehden lopettamiseen 1991 saakka. 1980-luvulla Irantoa arvostavat kollegat valitsivat hänet pääluottamusmiehekseen. Se toi mukanaan myös ilmeisen hyvässä seurassa vietetyt pääluottamusmiespäivät, joilta riitti anekdootteja kerrottavaksi. Pääluottamusmiehenä Iranto jaksoi pysyä tyynen asiallisena ja hankalistakin asioista onnistuttiin hänen kanssaan löytämään kaikkia tyydyttävä ratkaisu. 

Usari ja toimittajuus tarkoittivat Irannolle monia vuosikymmenten mittaisia ystävyyssuhteita ja vilkasta sosiaalista elämää muissakin toimittajariennoissa. Lidian lapsista tuli myös läheisiä äitinsä ystävien kanssa, ja Lidiasta monen lastensa ystävän ystävä. Kaikki Lidian lapset kytkeytyivät äitinsä työhön jollain tavalla: kirjoittamalla lehteen musiikki- ja kirja-arvioita, olemalla kuvattavina tai työskentelemällä lehtiyhtiön avustavissa tehtävissä. Yksi lapsista seurasi äidin jalanjälkiä toimittajana. 

Kaikin tavoin sosiaalisen ihmisen elämä sai traagisen käänteen vuonna 2008 aivoinfarktin muodossa, mutta iloisia hetkiä läheisten seurassa Lidia rakasti loppuun asti.