Vastaava päätoimittaja Vesa-Pekka Koljonen 28.9. 1942 Joensuu – 2.12. 2024 Helsinki
Elettiin viime vuosituhannen loppua. Ilta-Sanomien vastaavan päätoimittajan Vesa-Pekka Koljosen työhuoneessa tuoksui sikari. Hän ei poltellut suurieleisesti kuubalaisia pöllejä vaan vaatimattomampia sumatralaisia. Koljonen olisi voinut paukutella henkseleitään pröystäilevämminkin, sillä levikkiennätykset seurasivat toisiaan ja IS:n journalistinen taso alkoi saada arvostusta myös iltapäivälehtien halveksijoissa.
Koljonen toimi IS:n vastaavana päätoimittajana 1985 – 2003. Perheyhtiön johto oli poiminut Koljosen Helsingin Sanomien kuvatoimituksesta tervehdyttämään IS:n toimituskulttuuria. Toimituskunnalle selvisi nopeasti, että uusi luuta lakaisee vanhan työkulttuurin pölyjä tiukasti ja tehokkaasti. Koljonen ei ollut kuitenkaan alaisilleen herra päätoimittaja vaan helposti lähestyttävä VPK.
Viimeisinä työvuosinaan Koljonen aisti nurkan takana odottavan digitaalisen muutoksen, ja yksityisissä keskusteluissa hän saattoi tuhahdella, että työn mielekkyys alkaa kadota. Vanhan liiton journalistin levikkiennätykset haihtuisivat sikarin savun lailla unholaan.
Monin tavoin palkittu Koljonen jatkoi eläköitymisensä jälkeen kolumnien kirjoittamista muun muassa Suomen Kuvalehdessä. VPK puolusti ja vaati oikeakielisyyttä. Syyttävä sormi osui usein omaan ammattikuntaan. Syystäkin.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort