Kaikella ei ole laajempaa yhteiskunnallista merkitystä

Helsingin Sanomat kertoi perjantaina 8. marraskuuta kiinnostavan paikallisuutisen. Edeltäväksi keskiviikoksi kirkkonummelaiseen kouluun suunniteltu barokkimusiikkikonsertti oli ­peruutettu. Ohjelmistossa olisi ollut Georg ­Friedrich Händelin Messias-oratorio, jossa lauletaan kristinuskon keskeisimmän hahmon, Jeesuksen elämästä.

Perustuslaki kieltää pakottamasta ketään osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Koulujen on tästä syystä järjestettävä kaikille halukkaille korvaavaa ohjelmaa, jos osana kouluopetusta harjoitetaan jotain uskontoa.

Alkuperäistä uutista seuranneena ­maanantaina Yle uutisoi, että Opetushallituksen asiantuntijan mukaan peruutettu konsertti ei kuitenkaan ­olisi ollut tässä mielessä uskonnollinen tilaisuus, ­sillä pelkkä kristinuskon hahmojen käsitteleminen esittävässä taiteessa ei tee esitystilanteesta uskonnollista. Kirkkonummen opetusjohtaja kertoi niin ikään, ettei konserttia myöskään koulussa pidetty varsinaisena uskonnollisena tilaisuutena.

Useimmissa kouluissa tehdään monissa asioissa enemmän kuin lain edellyttämä ehdoton minimi. Tämä oli ilmeisesti tavoite myös tällä kertaa.

Koska uskonnolliset teemat nousevat Messias-oratoriossa vahvasti esille, vanhemmille haluttiin tiedottaa tilaisuuden sisällöstä etukäteen ja tarvittaessa järjestää halukkaille muuta ohjelmaa. Koulun rehtorille tieto konsertin sisällöstä oli kuitenkin tullut niin myöhään, ettei hän uskonut tiedon ehtivän tavoittaa vanhempia. Siksi hän katsoi parhaaksi peruuttaa konsertin. Opetustoimen johtaja toivoi, että konsertti voidaan järjestää koulussa myöhemmin.

Näillä tiedoilla kyseessä oli siis ennen kaikkea valitettava katkos viestinnässä. Jos ­rehtori olisi tiennyt konsertin sisällöstä vähän aiemmin, ­ongelmaa ei olisi ollut. Varsin ilmeisesti joku ­mokasi, niin kuin täysin fiksuille ja pätevillekin ihmisille joskus käy.

Tapauksesta olisi voitu ottaa paikallisesti ­opiksi ja siirtyä eteenpäin. Mutta eihän se tietenkään riittänyt.

Perjantain ja maanantain välissä lukemattomat suomalaiset, myös monet poliitikot ja ­jopa ministerit, lukivat uutisen ja päättelivät, että ­barokkimusiikin esittäminen Suomen kouluissa on nyt kielletty. Ilma oli sakeana sellaisia kulttuurisodan kenttätykistön ammuksia kuin ”cancelointi” ja ”woke”.

Journalismin tärkeä tehtävä on paitsi kertoa maail­man tapahtumista myös tapahtumien yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tämä tapaus saa kuitenkin jälleen kerran pohtimaan, olisiko ­yhtä tärkeää tai tärkeämpää muistuttaa yleisöä siitä, ettei ­mitään suurta yhteiskunnallista merkitystä välttämättä aina ole?

Journalistin ohjeiden mukaan journalistin velvollisuus on ”auttaa yleisöä muodostamaan kuvaa yhteiskunnasta ja maailmasta”. Usein tämä tarkoittaa sen selittämistä, mitä merkitystä yksittäisillä uutisilla on. Yhä useammin se kuitenkin tarkoittaisi sen myöntämistä, ettei ­uutisella ihan välttämättä ole niin suurta merkitystä kuin luulisi.

Joskus moka on ihan vain moka. Näyttää siltä, että tällaisen arvion tekemistä ei nykyisessä yhteiskunnassamme enää voi jättää lukijoiden harteille. On ilmeistä, että edes kaikilla lainsäätäjillä ei ole riittäviä valmiuksia arvioida omin päin uutisten mittaluokkaa tai merkitystä.

Journalismi on lainannut paljon asioita tieteeltä. Ehkä yksi tapa olisi vielä hyvä lainata, nimittäin sanat ”lisää tutkimusta tarvitaan”.

Tieteessä on varsin tyypillistä lausua ääneen ­jokin mahdollinen johtopäätös, johon tutkimuksessa esitetyt seikat saattavat viitata, mutta­ ­samalla korostaa sitä, ettei tällaista johtopäätöstä kannata vielä vetää. Ensin tarvitaan lisää asiaan perehtymistä.

Tai tässä tapauksessa edes viikonlopun yli jäähdyttelyä.