”Pelin henki on tänään se, että alueella on joku, joka haluaa ampua teidät.”
Turvallisuusasiantuntija Kimmo Poikolainen on toivottanut kymmenen journalistin joukon tervetulleeksi kriisi- ja konfliktialueilla toimimiseen valmentavan kurssin käytännön harjoituksiin hylätylle tehdasalueelle pääkaupunkiseudulla.
Ympäröivät rakennukset ovat osin palaneet ja kauttaaltaan graffitien peitossa. Sisälle ei sovi mennä romahdusvaaran ja asbestin takia. Vanha alppiruusupensas puskee yhä kukkia yli villiintyneen heinikon.
Viiden kirjoittavan toimittajan ja viiden valokuvaajan joukko on saanut päälleen luotiliivit, kypärät, polvi- ja rannesuojat, suojalasit ja hanskat. Heidän on tarkoitus harjoitella esimerkiksi tarkkailemaan ympäristöään ja liikkumaan mahdollisimman huomaamattomasti ja varovaisesti. Takana on jo kolme kymmentuntista luentopäivää.
Ihminen huomaa helposti ympäristöstä poikkeavat äänet ja liikkeet, Poikolainen sanoo. Siksi turhaa puhetta ja liikkumista kannattaa välttää.
Alkukesän äänimaiseman rikkoo liivien ja suojien tarranauhojen rapina kuin alleviivaten Poikolaisen ohjetta.
Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokes järjesti kesäkuussa ensimmäisen kerran journalisteille suunnatun HEAT-kurssin yhteistyössä Poikolaisen yrityksen, Mediaturvan kanssa.
HEAT eli Hostile Environment Awareness Training on kurssi, jolla opetellaan esimerkiksi konfliktialueella toimimiseen varautumista, hätäensiapua, kiinniotettuna toimimista ja jopa suoralta tulitukselta suojautumista.
Suomessa HEAT-kursseja järjestää esimerkiksi Kriisihallintakeskus, jonka koulutukset ovat suunnattu kansainvälisiin tehtäviin lähteville asiantuntijoille. Kursseille voivat osallistua myös journalistit.
Kriisialueille meneviä journalisteja kouluttaa esimerkiksi myös Suomen Punainen Risti. Moni mediatalo kurssittaa työntekijöitään ulkomailla.
Esimerkiksi Helsingin Sanomissa työskentelevä toimittaja Katriina Pajari kävi Euroopan yleisradioliiton Ebun järjestämän kurssin vuonna 2016 Saksassa. Baijerilaiseen linnaan oli kerätty joukko toimittajia ympäri Eurooppaa. Kokeneempien journalistien kertomukset olivat Pajarin mukaan yksi kurssin paras anti.
”Kurssin illalliset olivat kuin toimittajien Vain elämää”, Pajari kuvaa.
”Olemme puhuneet Hesarissa paljon siitä, että pitäisi jakaa enemmän kokemuksia toisten samaa työtä tekevien kanssa.”
Sittemmin Pajari on tarvinnut kurssin oppeja esimerkiksi joutuessaan kiinniotetuksi Kiinassa ja raportoidessaan Ukrainan sodasta, pakolaisleiriltä Bangladeshissa ja Pohjois-Koreasta.
Lehtikuvan kuvaaja Emmi Korhonen osallistui kurssille työnantajansa ehdotuksesta. Hän ei ole aiemmin työskennellyt kriisi- tai konfliktialueella. Hän on mahdollisesti lähdössä Ukrainaan syksyllä.
”Ukrainan sota loi tarpeen koulutukselle, mutta antaahan se valmiuksia toimia esimerkiksi luonnonkatastrofin keskellä. Toivon kurssin tuovan varmuutta, jotta siellä voisi keskittyä työhön”, Korhonen sanoo.
Ilmapallo pamahtaa rikki, ja kurssilaiset lakoavat mahalleen maahan. Kädet ja kyynärpäät täytyy pitää kiinni kyljissä, jalat yhdessä, korvat tukittuina ja suu auki.
Ne ovat parhaita tapoja suojautua silloin, jos lähellä räjähtää tykistön ammus. Jalkojen yhteen puristaminen suojaa esimerkiksi nivusia. Jaloissa on paljon suuria valtimoja, joihin osuessaan sirpale tekee kuolettavaa tuhoa. Suu kannattaa pitää auki, jotta esimerkiksi tärykalvot eivät paineaallon takia räjähdä.
Ylellä työskentelevä Hanna Visala on tyytyväinen reagointikykyynsä. Hän oli nousemassa, kun kouluttaja puhkaiseekin toisen ilmapallon.
”Äkkiä takaisin levyksi. Se tuli takaraivosta”, Visala kertoo muille.
Visala siirtyi juuri ennen sodan alkamista uutisankkurin työn ohella päätoimisesti ulkomaantoimitukseen. Ukrainaan hän lähtee ensimmäistä kertaa todennäköisesti syksyllä. Visalan oli alun perin tarkoitus mennä Ebun järjestämälle kurssille, mutta Jokesin kurssille osallistuminen on helpompaa.
”Aika erilaista on ollut verrattuna deskihommiin.”
Ilta-Sanomien toimittaja Mikko Marttinen muistuttaa, ettei kurssin oppeja tarvita ainoastaan Ukrainassa. Konfliktin keskellä voi joutua yllättävässäkin paikassa, kuten hän itse kolme vuotta sitten Minneapolisissa mielenosoituksia seuratessaan.
”Jos menette vaikka seuraamaan Yhdysvaltain seuraavia vaaleja”, Marttinen heittää.
Emmi Korhonen kertoo unohtavansa toistuvasti avata suunsa.
”Puren hampaita yhteen arjessakin”, hän valittelee.
Heat-kurssilla harjoitellaan taitoja, joita journalistien ei pitäisi kriisialueilla koskaan tarvita. Jos tulitusta joutuu väistelemään suojaan juosten ja ”press”-sanaa huutaen, jokin on mennyt pieleen jo aiemmin.
”Jokaisen juttukeikan riskit arvioidaan ja harkitaan, kannattaako jollekin alueelle mennä ja minkälaisen jutun kanssa sieltä voisi tulla pois”, Katriina Pajari sanoo.
”Jos on iso riski, että jotain voi käydä – mikään juttu ei ole sen väärti.”
Hän kertoo Hesari-kollegansa Jussi Niemeläisen sanoneen aikanaan ennen ensimmäisiä keikkoja, että aina pitää vähän pelätä. On vaarallista alkaa tuntea itsensä kuolemattomaksi.
”Ei pidä päätyä arkkuun eikä otsikkoon. Se on hyvä periaate.”
Silti pahimpaan kannattaa varautua. Tiedon saaminen riskeistä – vaikka siitä, millä todennäköisyydellä käy huonosti – myös lievittää pelkoa, Emmi Korhonen sanoo.
”Minua helpotti esimerkiksi kuulla, että suurin osa kiinniotetuista vapautetaan.”
”Ei pidä päätyä arkkuun eikä otsikkoon. Se on hyvä periaate.”
Katriina Pajari, Helsingin Sanomien toimittaja
”Seuraavaksi lähdetään miettimään käsikranaatteja”, Kimmo Poikolainen sanoo.
Kurssilaiset keskustelevat siitä, onko niitä fiksumpaa väistää suojattomat jalat vai kypärällä suojattu pää kohti räjähdystä. Jalat tuntuvat luontevammalta.
Käsikranaattia ei kannata yrittää napata ja heittää kauemmas. Toimintaelokuvien opit johtavat oikeassa elämässä ruumiisiin, Poikolainen korostaa.
Sitten kurssilaiset lakoavat jälleen metalliroskien ja lasinsirujen joukkoon mahalleen maahan avaran tehdasalueen asfalttikentällä. Täydessä varustuksessa alkaa olla jo vähän kuuma.
Kuvajournalisti Emilia Anundia mietityttää, miten kaikki onnistuu kuvausvarusteiden kanssa. Niitä on tavallisella keikalla mukana useita kiloja, kamerarunkoineen ja vara-akkuineen.
Eikä kukaan voi etukäteen tietää, miten toimisi tositilanteessa.
”Pahin olisi, jos panikoituisi ihan täysin, eikä tietäisi mitä tekee”, Emmi Korhonen pohtii.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
