Asiantuntijat: Toimittajat eivät tunne vastuutaan, vaikka laki muuttui kauan sitten

Helsingin Sanomien työntekijöitä vastaan nostettu syyte Viestikoekeskus-asiassa on herättänyt kysymyksiä toimittajien, keskiportaan johdon ja päätoimittajan vastuusta.

Joulukuussa 2017 julkaistu artikkeli Puolustusvoimien tiedustelutoiminnasta toi syytteet kahdelle jutun kirjoittaneelle toimittajalle sekä heidän silloiselle esihenkilölleen. Apulaisvaltakunnasyyttäjä Jukka Rappe päätti jättää syyttämättä silloista päätoimittajaa ja toimituspäällikköä.

Oikeudenkäynti eteni viime viikolla loppulausuntoihin.

Monet journalistit ovat julkisesti ihmetelleet, miksi syytteessä ovat rivityöntekijät eikä lehden johto.

Aiemmin tilanne olisikin saattanut olla toinen.

Painovapauslaki muuttui sananvapauslaiksi vuonna 2004. Aiemmin päätoimittaja oli lain kautta vastuussa kaikesta julkaisunsa sisällöstä, nyt vain siitä, jonka julkaisusta hän on ollut tietoinen. 

Lännen Median teematoimituksen tuottaja Marjo Oikarinen kirjoitti Lännen Median lehtiin kolumnin, jossa tarkasteli päätoimittajan vastuun muutosta. Päätoimittajan vastuu muuttui jo vuonna 2004, mutta se huomataan kunnolla vasta nyt, kuului tekstin otsikko.

Oikarinen teki oikeustieteen gradunsa vuonna 2013 päätoimittajan vastuusta.

Oikarinen huomauttaa tekstissään, että päätoimittaja ei ole joutunut automaattisesti syytteeseen alaistensa laatimista artikkeleista enää lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Monelle tämä tuntuu olevan yllätys, hän kirjoittaa.

Toimittajakunta ei ole ymmärtänyt ammattiaan koskevaa lainsäädäntöä ja sen muutosta, Oikarinen kritisoi. Hän kertoo olevansa pettynyt ja yllättynyt siitä, miten huonosti alan työntekijät tuntevat oikeudellisen vastuun jakautumisen.

”On toimittajille häpeäksi, että asia esitetään niin, kuin sitä ei olisi tiedetty. On tiedetty, että laki on muuttunut, mutta ei sitä, mitä se tarkoittaa”, Oikarinen sanoo Journalistille.

”Olen ihmetellyt, ettei aiemmin ole keskusteltu siitä, kuinka pieneksi päätoimittajan vastuu on käynyt. Vaikka laki muuttui vuonna 2004, ja päätoimittajalla on journalistinen vastuu, niin ei ole tajuttu, että juridisesti vastuuta kaikesta ei enää ole.”

Oikarinen toivoo, että toimittajien työssään tekemiä lain rikkomuksia tulkittaisiin lievimmän mahdollisen syyllisyyden periaatteen mukaan. Hänen mukaansa esimerkiksi jutun valmistelun osana toimittajan työtä ei pitäisi ylittää syytekynnystä.

”Toivon, että rima olisi sen verran korkealla, että ei syytettäisi ketään, ja asiat hoidettaisiin median itsesäätelyn piirissä.”

Myös Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari ihmettelee tapaa, jolla toiset toimittajat ovat keskustelleet Helsingin Sanomien toimittajien syytteistä Viestikoekeskus-oikeudenkäynnissä.

Korpisaaren mukaan julkisessa keskustelussa sekoittuvat rikoslaki ja sananvapauslaki, kun oikeudellisen vastuun nähdään kuuluvan vain sellaiselle ihmiselle, joka tekee lopullisen julkaisupäätöksen – eli ainoastaan esihenkilölle.

”Toimitusprosessissa voi syyllistyä sananvapausrikoksiin erilaisin toimin: joku tekemällä jutun, joku toimittamalla aineistoa. Joku voi syyllistyä tekemällä lainvastaisen otsikon ja joku hyväksymällä jutun julkaistavaksi”, hän selittää.

”Yleisöön ja moniin journalisteihin on iskostunut käsitys, että päätoimittaja vastaa julkaisun sisällöstä. Nyt kun syytteet tulivat poikkeuksellisen vakavasta rikoksesta ja ne tulivat pelkästään toimittajalle eivätkä ylimmälle johdolle, tämä oli vastoin käsitystä, joka monella oli toimituksen vastuujärjestelmästä.”