Media-ala

Rikostoimittaja Vera Miettinen oli jo luopua journalistin urasta. Nyt hänellä on kasvava media-alan yritys. Miten ihmeessä?

Ottaisitko 20 000 euron lainan perustaaksesi kustantamon ja julkaistaksesi elinkautisvangin kirjan?

Freelancetoimittaja Vera Miettinen päätti vuonna 2020 tehdä juuri niin. Hän keskeytti muut työnsä ja ryhtyi työstämään elinkautisen tuomion saaneen murhaajan Henry Nymanin tarinaa.

Miettinen oli tehnyt aiemmin Nymanista rikosjuttuja Alibiin. Vuonna 2019 Nyman otti Miettiseen yhteyttä, kertoi kirjoittaneensa tarinan ja kysyi, haluaisiko Miettinen lukea sen.

”Ajattelin, että nyt kun tilaisuus annetaan, siihen pitää tarttua. Kustannan kirjan ja kokeilen, tuleeko siitä mitään”, Miettinen, 37, sanoo.


Vera Miettinen ei ole käynyt journalistikorkeakouluja tai työskennellyt isoissa uutistoimituksissa. Kipinä toimittajaksi syttyi vuonna 2002 Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa Heltechissä. Miettinen opiskeli siellä media-assistentiksi pääaineenaan valokuvaus, mutta opintoihin kuului myös kurssi toimittajan työstä. Kun luennoitsija kertoi toimittajan ominaisuuksista, Miettinen höristi korviaan. Kirjoitustaito, puhetaito, analyyttinen ajattelu, sosiaalisuus, kekseliäisyys, uteliaisuus, kiinnostus, yleissivistys… Miettinen on säilyttänyt opiskeluaikaiset muistiinpanonsa. Listan viereen hän on kirjoittanut: olen utelias ja kiinnostunut asioista.

Opintojen aikana Miettinen oli työharjoittelussa Töölöläisessä ja myöhemmin kesätöissä Seiskassa ja Ohossa. Kun toimittajan töitä ei niiden jälkeen löytynyt, Miettinen työskenteli muun muassa myyntineuvottelijana DNA:lla ja Elisalla vuodesta 2006.

Vuonna 2009 hän kävi työn ohessa Laajasalon opiston vuoden mittaisen toimittajalinjan ja sai sen jälkeen kymmenen kuukauden sijaisuuden Helsingin Uutisten, Länsiväylän ja Vantaan Sanomien rikostoimittajana. Rikosjournalismi kiinnosti Miettistä, mutta hän huomasi, ettei ole kovin hyvä löytämään skuuppeja. Myöskään monen uutisen kirjoittaminen päivässä ei kuulunut hänen vahvuuksiinsa.

”Olen toimittajana hidas. Halusin perehtyä rikoksiin yksityiskohtaisesti ja käsitellä myös tapahtumia niiden taustalla”, Miettinen sanoo.

Se onnistui Alibissa, johon hän alkoi kirjoittaa säännöllisesti freelancerina vuonna 2010. Alibin juttuja tehdessään Miettinen solmi valtavan määrän kontakteja, joista on ollut myöhemmissä töissä ja rikoskirjojen kustantajana hyötyä.

”Tapasin satoja ja satoja rikollisia, uhreja ja viranomaisia. Olin asunut nuoruudessani niin Töölössä kuin Vuosaaressa, ja elämässäni oli aina ollut keskenään eri taustaisia ihmisiä. Alibi vahvisti entisestään kykyäni kohdata ihmiset sellaisina kuin he ovat riippumatta tulotasosta, tittelistä tai roolista. Alibi on aina antanut äänen myös rikoksen tekijöille. Se teki true crimea omalla tyylillään jo kauan ennen kuin ilmiö tuli Suomeen”, Miettinen sanoo.

Vuosina 2014 – 2018 Miettinen avusti myös Journalistia. Marraskuussa 2014 ilmestyi Miettisen kirjoittama juttu otsikolla Kahden leirin sota. Se kertoi Helsingin huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikosepäilyjen jakaneen rikos- ja oikeustoimittajat kahteen vastakkaiseen leiriin. Osa toimittajista suuttui jutusta.

”Olen ymmärtänyt asetelman vasta jälkikäteen. Olin vasta pari vuotta aiemmin ryhtynyt rikostoimittajaksi, ja sitten kirjoitan jutun, joka käsittelee melkein kaikkia rikostoimittajia. Osa kollegoista kääntyi minua vastaan. Sittemmin asiat on sovittu, mutta se oli yksi vahvimmista hetkistä, joina olin vaihtaa alaa.”


Freelancevuosina Miettinen haki ajoittain palkkatöihin mediataloihin ja kerran keskusrikospoliisin viestintään. Vuosina 2014 ja 2016 hän haki Poliisiammattikorkeakouluun ja vuonna 2019 Rikosseuraamusalan koulutuskeskukseen, jossa koulutetaan työntekijöitä vankiloihin. Miettinen tuli freelancetyöllään toimeen, mutta matka tilanteeseen oli ollut pitkä ja mutkikas, ja usko journalistina pärjäämiseen oli ajoittain koetuksella. Vaikka Miettinen oli parikymppisestä saakka halunnut toimittajaksi, hänestä tuntui, ettei hän ollut vielä löytänyt parasta mahdollista tapaa toteuttaa kutsumustaan. Hän halusi vaikuttaa yhteiskuntaan enemmän.

Vuonna 2016 Miettinen hakeutui ely-keskuksen toisen asteen yrittäjäkoulutukseen. Idean kustantamon perustamisesta hän keksi juuri ennen koulutuksen valintahaastattelua.

Vuoden aikana Miettinen tutustui kustannusalaan ja suunnitteli yrityksensä liiketoimintaa ja markkinointia. Henry Nymanin yhteydenoton jälkeen hän jatkoi koulutuksessa aloittamaansa työtä. Koska kustantamo tarvitsi enemmän kuin yhden kirjan, Miettinen kysyi vankilapsykologi Pia Puolakalta, kiinnostaisiko tätä kirjoittaa hänen kustantamolleen kirja. Puolakkaan Miettinen oli tutustunut haastatellessaan tätä muutamaa kuukautta aiemmin. Kolmas tuote olisi Miettisen oma kirja kahdeksanvuo- tiaasta Eerikasta, jonka isä ja äitipuoli murhasivat.

Miettinen oli kirjoittanut Eerika-kirjaa vuodesta 2012. Koska Miettisen oma tytär oli suunnilleen saman ikäinen kuin Eerika, tapaus vaikutti häneen enemmän kuin muut työtehtävät. Hänestä tuntui tärkeältä käsitellä sitä laajemmin kuin uutisjutuissa, jotta joku toinen lapsi voisi säästyä Eerikan kohtalolta. Sitä oli mahdollista käsitellä, koska asiakirjat olivat poikkeuksellisen julkisia.

Tapaus oli kuvottava, mutta Miettinen uskoi vahvasti, että Eerikan tarinalle löytyisi lukijoita. Muut eivät uskoneet. Kirjalle ei ollut löytynyt kustantajaa.

Miettisen oma kustantamo Deadline Kustannus aloitti toimintansa toukokuussa 2020.

Aluksi piti löytää kirjoille jälleenmyyjät. Miettinen otti yhteyttä kovakantisia kirjoja myyviin kirjakauppoihin ja päivittäistavarakauppoihin, mutta ne eivät kiinnostuneet. Lehtipiste kiinnostui pokkareista. Äänikirjapalvelu Storytel vastasi, ettei yleensä tee sopimusta uuden kustantamon kanssa, ellei siltä ole tulossa vähintään viittä kirjaa.

Miettisen aiheet kuitenkin tekivät vaikutuksen, ja sopimus syntyi kolmella.

Henry Nymanin Elinkautinen ilmestyi syyskuussa 2020, Pia Puolakan Narsistit vankilassa ja Miettisen Eerika joulukuussa. Äänikirjapalveluista Miettisen kirjat julkaistiin Storytelin lisäksi Nextoryssa ja BookBeatissa. Kun Eerika alkoi kerätä niissä paljon yleisön arvioita, Miettinen ajatteli, että sen kuuntelijaluvut saattaisivat olla hyvät. Ensimmäisenä tuli BookBeatin raportti, jonka mukaan Eerikaa oli kuunneltu pelkästään siellä ensimmäisen kuukauden aikana 7 000 kertaa.

”Silloin ajattelin, että kirjahan kiinnostaa.”

Keväällä 2021 Miettinen sai soiton Suomalaisesta Kirjakaupasta: se halusi Eerikan myyntiin kovakantisena. Vuonna 2021 kirjaa myytiin paperisena, sähköisenä ja äänikirjana yhteensä lähes 40 000 kappaletta. Se oli vuoden kuudenneksi eniten myynyt kotimainen tietokirja. Nyt kirjaa on Miettisen mukaan myyty 60 000 kappaletta.

Miettisen kustantamon liikevaihto on kasvussa. Ensimmäisenä toimintavuonna sitä kertyi muutamassa kuukaudessa 56 000 euroa. Vuonna 2021 se oli 379 000 euroa. Molemmat tilikaudet olivat voitollisia. Viime vuonna kustantamo teki seitsemällä kirjalla voittoa 109 000 euroa.

Vera Miettisen elämän käännekohtia on ollut Julius-veljen kuolema onnettomuudessa vuonna 2015. Sen jälkeen hän kävi kriisiterapiassa ja terapiassa. ”Terapiassa ymmärsin, että ei minulla olekaan ollut ihan normaali elämä.”


Vera Miettinen päätti erikoistua rikos- ja oikeustoimittajaksi 2010-luvun alussa. Nyt hänellä on kustantamo, joka julkaisee journalistisin periaattein tehtyjä tarinallisia sisältöjä eli true crimea. Miettinen ei ole enää pelkästään toimeksiantajien ehdoilla työskentelevä freelancer vaan yrittäjä, joka päättää toisten töistä.

Kun Miettistä pyytää mainitsemaan elämän ja työelämän käännekohtia, hän liikuttuu kyyneliin.

”Veljeni kuolema. On elämä ennen sitä ja sen jälkeen, se on selkeää”, Miettinen sanoo.

Miettisen pikkuveli Julius kuoli onnettomuudessa vuonna 2015.

Vain vuotta aiemmin Miettisen äiti oli sairastunut rintasyöpään.

Miettinen sanoo, että kokemukset veivät häneltä perusturvallisuuden tunteen ja saivat hänet pelkäämään läheistensä menettämistä. Toisaalta ne opettivat ymmärtämään itseä ja muita.

”Juliuksen kuolema kasvatti minua myös toimittajana. Kun on itse menettänyt odottamatta läheisen, on helpompi suhtautua haastateltavaan, joka on kokenut saman. Tietenkin läheisen menettäminen henkirikoksen uhrina on eri asia kuin onnettomuudessa. Mutta yhtä kaikki läheisen kuolema on omanlaisensa kokemus.”

Veljensä kuoleman jälkeen Miettinen kävi kriisiterapiassa ja sen jälkeen terapiassa. Hän tarkasteli elämäänsä, johon oli kuulunut huumekokeiluja, rankka parisuhde, esikoistyttären yksinhuoltajuus ja kymmenien tuhansien luottokorttivelat. Miettisen lapsuus yksinhuoltajaäidin kanssa oli ollut turvallinen. Äiti ja isä olivat eronneet, koska isä pahoinpiteli äitiä. Isä oli muuttanut Ruotsiin. Vuonna 2001 Miettisen hyvä ystävä kuoli huumeisiin, ja vuonna 2011 saman kohtalon koki hänen sisarpuolensa.

”Terapia vahvisti identiteettiäni ja itsetuntemustani. Olin ajatellut, että moni muu kokee samanlaisia asioita. Terapiassa ymmärsin, että ei minulla olekaan ollut ihan normaali elämä.”


Tällä hetkellä Miettisen elämä vaikuttaa ihanalta. Hän on toimitusjohtaja ja kustannuspäällikkö. Hän tapaa kirjailijoita ja tekee kustannuspäätöksiä. Tapaamiset alkavat yleensä aikaisintaan kymmeneltä, koska Miettinen pitää rauhallisista aamuista. Viime kesänä hän lomaili pitkästymiseen saakka. Sosiaalisen median tileillään Miettinen esiintyy bisnesnaisena Teslassaan. Hänellä on kaunis koti, iloisia hetkiä perheen kanssa, ulkomaanmatkoja työ- ja vapaa-ajalla. Iskelmäfestarit, polttarit, prinsessahäät Italiassa.

Siinä missä moni journalistikollega on aktiivisin Twitterissä, Miettinen postaa eniten Instagramissa, Tiktokissa ja Facebookissa.

”Tiedostan tekeväni somea eri tavalla kuin moni muu rikostoimittaja”, Miettinen sanoo.

”En halua olla kova rikostoimittaja tai journalistikone, vaan tuoda itseni esille myös ihmisenä ja olla helposti lähestyttävä. En halua aliarvioida elämääni vaan näyttää sen kaikilla tasoillaan.”

Miettinen uskoo, että inhimillinen julkikuva nostaa rimaa uhkailla tai trollata häntä. Turhan avoin rikostoimittajan ei silti kannata olla. Miettinen ei kerro julkisesti kotinsa tarkkaa sijaintia tai kuvaa lähellä sitä niin, että paikan voi tunnistaa. Hän ei suosittele tai peukuta kotinsa lähellä olevia palveluita, ei kerro lastensa oikeita nimiä, kouluja tai päiväkoteja. Hän on kieltänyt osoitetietojensa luovuttamisen virastojen rekistereistä. Hän tekee viranomaisten kanssa töihinsä liittyviä uhka-arvioita.

Ennen muuta some on kuitenkin Miettisen brändin ja töiden markkinointikanava. Jos joku pitää rikostoimittajaa ja ”bling blingiä” outona yhdistelmänä, se ei Miettistä vaivaa.

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Niin kauan, kun postaukset eivät loukkaa tai vahingoita ketään, pitää antaa palaa eikä miettiä liikaa. Läheisteni mielipidettä toki kunnioitan. Jos tyttäreni sanoo, että tätä et äiti laita someen, sitten en laita. Mieheni Arto kyllä tykkää kaikesta mitä laitan ja kannustaa tekemään somea.”


Miettisen kustantamon idea on etsiä kustannettavaksi nimenomaan tarinoita, ei käsikirjoituksia. Sen kirjailijaksi pääsee, vaikkei osaisi kirjoittaa kirjaa. Riittää, että on kiinnostava rikoksiin liittyvä henkilö tai osaa kertoa kiinnostavan rikostarinan. Miettinen ja hänelle työskentelevät freelancekustannustoimittajat auttavat konseptoimaan ja muokkaamaan tarinasta kirjan. Ennen kuin kustantamolla oli referenssejä, tarinoiden löytymiseen vaikutti paljon se, että Miettinen tuntee rikollisia, rikosten uhreja ja rikosmaailman asiantuntijoita. Nyt kustantamon kirjailijoina on myös rikostoimittajia: MTV:n Tiia Palmén ja Rebekka Härkönen, Iltalehden Linda Rantanen ja Ylen Päivi Happonen.

Juuri ennen kustantajaksi ryhtymistä Vera Miettisestä ehti tulla menestyspodcastin toimittaja. Suomen Podcastmedia pyysi häntä vuonna 2020 auttamaan rikollispomo Keijo Vilhusta käsittelevän podcastin tekemisessä. Lopulta Miettinen toimitti koko podcastin. Tähän mennessä Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä on kerännyt Ylellä yli miljoona kuuntelua.

Kun podcast ja Eerika-kirja menestyivät, moni olisi ajatellut näyttäneensä epäilijöille.

”En todellakaan. En ole koskaan ajatellut tekemisiäni sen kautta, että näyttäisin muille”, Miettinen sanoo.

Toki hän halusi saada Eerika-kirjan valmiiksi, koska oli puhunut siitä niin monille. Totta kai hän toivoi, että sitä luettaisiin paljon.

”Mutta eivät rahan ja menestyksen tavoittelu tai näyttämisen halu olisi riittäneet siihen, että sain kirjan tehtyä. Kirjan kirjoittaminen oli perseestä siihen hetkeen saakka, kun tajusin sen vihdoin valmistuvan. Myöskään yrityksen perustaminen ei ollut helppoa. Tein ne, koska haluan vaikuttaa yhteiskuntaan ja uskon, että se onnistuu nimenomaan tarinoiden kautta. Ne jäävät paremmin mieleen kuin pelkät faktat. Uskon, että rikokset paljastavat yhteiskunnan suurimmat epäkohdat.”

Totta kai osakeyhtiön on tarkoitus tehdä myös voittoa, Miettinen sanoo. Podcasteista hän saa rahaa toiminimensä kautta.

Onko oikein tehdä rikoksilla rahaa?

”Merkitystä on sillä, miten rikospodcasteja ja -kirjoja tehdään”, Miettinen sanoo.

Uutistoimittajien näkökulmasta Miettisen podcastit ja kirjat ovat viihdettä. True crimen jatkumolla ne ovat journalistisimmasta päästä, Miettinen sanoo.

”Esimerkiksi Eerika. Se on tarinallinen ja helposti luettava, mutta lähteitä ovat haastattelut ja asiakirjat.”

”Faktaperustaisuus ja objektiivisuus ovat minulle tärkeitä. Yritän tuoda esiin rikoksiin liittyvät eri näkökulmat riippumatta siitä, millaisia ajatuksia tai tunteita ne itsessäni herättävät.”

”En halua olla kova rikostoimittaja tai journalistikone, vaan tuoda itseni esille myös ihmisenä ja olla helposti lähestyttävä”, Vera Miettinen sanoo.

Syksyllä 2021 Miettinen osti itselleen Teslan. Se on hänen ensimmäinen oma autonsa kymmeneen vuoteen. Auto tarkoittaa Miettiselle vapautta liikkua minne ikinä haluaa.

Toimittajan töidensä ja yrityksensä lisäksi Miettinen tekee sijoituksia. Sijoittamisen hän aloitti jo freelancerina kymmenellä eurolla kuukaudessa. Tavoitteena oli parantaa omaa taloudellista liikkumavaraa niin, että töiden toimeksiantajia voisi valita. Podcastien toimittajana ja kustantajana Miettinen on oivaltanut toisen tienaamisen kannalta tärkeän asian: pyri tekemään töitä, jotka tuottavat kertaponnistuksella pitkään. Pyri tekemään sopimuksia, jotka takaavat tekijänpalkkion lisäksi korvauksia tuotteen käytöstä.

Nyt yrittäjänä Miettinen on itse työn teettäjä. Omien kasvaneiden tulojen lisäksi se tarkoittaa vastuuta työn tekijöistä. Miettisen lisäksi Deadline Kustannuksessa työskentelee toimistopäällikkö, joka hoitaa yrityksen arkirutiineja. Lisäksi Miettinen työllistää useita freelance-kustannustoimittajia ja -graafikoita.

”Vaikka nyt näyttää hyvältä, inflaatio vaikuttaa ja kustannukset kasvavat. On minulla unettomia öitä. Eli ei tämä ihan niin mene, että ajelen ympäri Helsinkiä liehuttamassa seteleitä”, Miettinen sanoo.

”Olen kuitenkin tosi kiitollinen, että asiat ovat menneet niin kuin ovat. Saan yrityksen pyörittämisestä tuhat kertaa enemmän kuin palkkatyöstä. Matka tähän on kuitenkin ollut rankka. Jokaista onnistumista on vastannut 30 ’eitä’”.

Lue lisää: True crime on journalismin periaatteilla tehtyä viihdettä, joka tuo mediayhtiöille yleisöjä ja rahaa. Tekeekö se roistoista ja murhaajista tähtiä uhrien kustannuksella? (Journalisti 24.9.2020)

Vera Miettinen

  • 37-vuotias rikos- ja oikeustoimittaja ja rikoskirjallisuuteen erikoistuneen Deadline Kustannus Oy:n toimitusjohtaja. Lisäksi Miettisellä on toiminimi.
  • Kirjoittanut kirjan Eerika (Deadline Kustannus, 2020).
  • Toimittanut podcastit Rikollisen profiili (Yle, 2022), Vera Miettinen ja rikollispomot (Supla+, 2022), Sorretut (yhdessä Kale Puonnin kanssa, Storytel, 2021), Selvitetyt (Supla+, 2021), Selvittämättömät (yhdessä Linda Rantasen kanssa, Iltalehti, 2021), 8 rikosta alamaailmasta (Storytel, 2021 ja 2022) ja Ex-jengipomo Keijo Vilhusen elämä (Yle, 2020).
  • Aloitti toimittajan uransa vuonna 2003. Kirjoittanut freelancerina muun muassa Alibiin, Journalistiin, Apuun, Tekniikan Maailmaan, Perussuomalaiseen ja järjestölehtiin.
  • Pätkätöitä, kesätöitä ja harjoitteluja muun muassa Suomen Lehtiyhtymän lehdissä, Voi hyvin -lehdessä, Seiskassa, Ohossa ja Töölöläisessä.
  • Asuu miehensä ja 4- ja 16-vuotiaiden tytärtensä kanssa Helsingissä.

Deadline Kustannuksen kirjat

2022

Jussi Wahe: Väkivallan virkamies

Tiia Palmén: Koskelan teinisurma, jatko-osa

Petri Rainiala: Totuuden jäljillä

Linda Rantanen: Kun kukaan ei kuule, Rikosten Turku

Katariina Bröms: Ikkunat auki itään

Minea Koss: Pettävä jää

Päivi Happonen: Vaarallinen uutinen

Petri Nurmi: Vankilaromaani

Riina Kruut: Tragedian varjossa kasvanut

Liisa Saarijärvi: Kuolemaantuomitut

2021

Linda Rantanen: Musta raivo, Rikosten Rauma

Tiia Palmén: Koskelan teinisurma

Kari Hautamäki: Et sinä (vielä) kuole

Rebekka Härkönen: Valmis tappamaan

2020

Vera Miettinen: Eerika

Pia Puolakka: Narsistit vankilassa

Sonny (Henry) Nyman: Elinkautinen

Media-alalle syntyy uusia yrityksiä harvoin – miksi?

LongPlay, RARE Media, MustRead ja muutama muu. Uusia suomalaisia journalismiin liittyviä yrityksiä on syntynyt viime vuosina harvakseltaan.

Kasvuyrityksiin ja teknologia-alaan erikoistunut HS Vision taloustoimittaja Elina Lappalainen sanoo, ettei Suomeen ole vuoden 2010 jälkeen perustettu kovin montaa menestyvää media-alan sisältöyritystä. Vielä vähemmän on niitä, jotka tuottavat ensisijaisesti journalistista sisältöä. Markkinoinnin ja mainonnan teknologiaan tai markkinapaikkoihin liittyviä startup-yrityksiä on enemmän, ja niiden kasvumahdollisuudet ovat paremmat.

Uusien sisältöyritysten syntymistä hankaloittaa pieni kielimarkkina. Kasvaakseen yrityksen pitäisi toimia englanniksi tai laajeta useisiin maihin. Lappalaisen mielestä viime vuosien merkittävin uusi sisältöyritys tulee perinteisen media-alan ulkopuolelta.
”Inderes on analyysitalo, mutta selkeästi myös taloussisältöjen tuottaja.”

Kotimaiset podcast-talot Suomen Podcastmedia ja Jaksomedia menestyvät Lappalaisen mukaan kohtuullisesti. Ne tuottavat laadukkaita podcasteja, joista monet ovat kuitenkin sisältömarkkinointia. Myös RARE Media on kertonut aikovansa pärjätä koulutuksella ja kaupallisella sisällöntuotannolla.

Lappalainen kertoo esimerkiksi Sanoman sijoittaneen 2010-luvulla media-alaa sivuaviin yrityksiin ja Ylen perustaneen digitaalisten median yrityskiihdyttämöitä ja -hautomoita. Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kisassa ja Media-alan tutkimussäätiön Think Ink -kilpailussa on etsitty ja tuettu myös sisältöyrityksiä. Tulokset ovat laihahkoja.
”Uusien media-alan yritysten tukeminen ei ole Suomessa kovin järjestelmällistä”, Lappalainen sanoo.

Toinen syy voi löytyä journalistien koulutustaustasta ja ihanteista. Kirkasotsaista yhteiskunnallisuutta pidetään hienona, kaupallisuutta vieroksutaan, Lappalainen arvelee. Myös mediatalojen sisällä rivitoimittajien arjen ja liiketoiminnan kehittämisen välillä on ollut kuilu, Lappalainen sanoo.

Hyvän journalistin ominaisuudet eivät välttämättä ole ristiriidassa hyvän yrittäjän ominaisuuksien kanssa. Ehkä kyse on siitä, että ainakin moni nyt työikäinen journalisti on viettänyt opiskeluaikansa pääosin toisten journalistien tai humanistien kanssa. Alalla ei ole kasvuyrittäjyyden mallia.

”Meidän alallamme useimmat yrittäjät ovat suorittavan tason sisällöntuottajia eli freelancereita”, Lappalainen sanoo.

Nina Erho