Harjoittelijoiden ja kesätoimittajien toimituksissa saama ohjaus on ollut jo 35 vuotta sitten vaihtelevaa.
Alan opiskelijoille on vaadittu Seppo Kangasniemen vuonna 1987 kirjoittaman jutun mukaan harjoittelunsa aluksi peräti 10 tuntia ohjausta viikossa ja sitä seuranneina kolmena kesätoimittajakuukautenakin kaksi tuntia per viikko. Ensimmäiseltä kuulta ei maksettu palkkaa, mikä herätti jutun perusteella kritiikkiä.
”Lehtitalojen edustajat painottivat, että opiskelijan asemaa on selkiytettävä; hänen on oltava mahdollisuus saada vaikka ’förskottia’ tai sitten hänelle tulee korvata toukokuun aikana tehty työ juttupalkkioina.”
Kaikissa toimituksissa harjoittelijoita ei myöskään ohjattu yliopiston vaatimalla tavalla.
”Joissakin taloissa harjoitteluun kiinnitettiin paljon huomiota, joissakin opiskelijat saivat olla oman onnensa nojassa. Toimittajaksi oppiminen tapahtui siis perinteisesti yrityksen ja erehdyksen kautta.”
Tuolloin uudistetussa harjoitteluohjelmassa yliopisto alkoi myös toimia ”työnvälittäjänä”. Tämä ei ollut kaikkien työnantajien mieleen, koska he halusivat valita kesätoimittajansa itse, eivätkä sitoutua palkkaamaan yliopiston valitsemaa harjoittelijaa myös kesäksi.
Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom