Journalistiliitto ja Medialiitto haluaisivat valtion tukevan tiedotusvälineitä journalistisen sisällön tekemiseen kohdistuvalla palkkatuella. Se voitaisiin liittojen mielestä kohdentaa tiedotusvälineille, joiden mainosmyynti on kärsinyt koronakriisistä eniten. Näin valtio voisi tukea sisältöjen tekemistä ja median toimintaedellytyksiä kaikkialla Suomessa.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoi huhtikuussa ministeriön valmistelevan uutistoimistotukea ja journalistisiin sisältöihin kohdistuvaa tukea. Lisäksi sanomalehtien seitsenpäiväinen jakelu halutaan turvata. Asiaa selvittää oma työryhmänsä, joka sai 20. toukokuuta työlleen jatkoajan.