Monta portinvartijaa – näin syntyi Ylen Törhös-uutinen, jota moni toimitus tavoitteli

Moni toimitus oli tekemässä Lauri Törhösen epäillystä seksuaalisesta häirinnästä juttua, mutta vain Ylen juttu tuli valmiiksi. ”Jälkikäteen voi miettiä, olisiko aiheen tonkimiseen pitänyt uhrata enemmän voimavaroja”, sanoo Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka.

”Kymmenen elokuva-alalla työskentelevää naista kertoo Ilta-Sanomille joutuneensa elokuvaohjaaja Lauri Törhösen eriasteisen seksuaalisen häirinnän kohteeksi.”

Näin alkaa Ilta-Sanomien juttu, jota ei koskaan julkaistu. Toimittaja oli viime syksynä päässyt jutun teossa jo niin pitkälle, että oli lähettänyt siitä version haastateltaville luettavaksi.

Hän oli tehnyt perusteellista työtä. Juttua varten hän oli haastatellut ja kuullut lukuisia elokuva-alalla toimivia henkilöitä, jotka olivat joko itse joutuneet Törhösen seksuaalisen ahdistelun kohteiksi tai tulleet siitä tietoisiksi.

Osa heistä oli suostunut kertomaan kokemuksistaan omalla nimellään, ”koska he haluavat, että seksuaalisen häirinnän ympärillä oleva vaikenemisen ja häpeilyn kulttuuri kitkettäisiin pois elokuva-alalta”, kuten jutun alussa todetaan.

Jutunteko oli edennyt vauhdikkaasti, mutta ei niin nopeasti kuin toimittaja olisi toivonut. Hänen piti hoitaa muita tehtäviä jutun tekemisen ohella.

Juttu tyssäsi lopulta Ilta-Sanomien päälliköiden pöydälle. Journalistin saamien tietojen mukaan pomoja huolestutti erityisesti Törhösen nimen julkaiseminen ja siitä mahdollisesti seuraava oikeudenkäynti. Toimituksen johto oli myös huolestunut Lauri Törhösen entisen työpaikan Taideteollisen korkeakoulun nimeämisestä jutussa.

Ilta-Sanomissa pohdittiin sellaistakin vaihtoehtoa, että juttu julkaistaisiin ilman Törhösen nimeä, mutta jos joku muu tiedotusväline julkaisisi Törhösen nimen, lehti voisi myöhemmin lisätä sen valmiiseen juttuun.

Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja ei halua kommentoida jutuntekoa tarkemmin.

”Vastaukseni on lyhyesti ja ytimekkäästi, että teimme päätöksemme normaalien journalististen kriteerien mukaisesti. Totta on, että yhdessä vaiheessa jutuntekoprosessia näytti, että saamme jutun, jossa voimme julkistaa Törhösen nimen, mutta näin ei lopulta käynyt”, Sadeoja sanoo sähköpostitse.

Sadeoja ei vastannut Journalistin esittämiin jatkokysymyksiin ratkaisun perusteluista.

Jutun tehnyt toimittaja ei halua kommentoida asiaa Journalistille.
 

Viime vuoden lopulla tilanne oli samantapainen monessa muussakin toimituksessa. Elokuva-alan seksuaalista häirintää käsitteleviä juttuja tehtiin paljonkin, mutta Törhösen tai kenenkään muunkaan elokuva-alalla tunnetun henkilön nimeä ei jutuissa julkaistu.

Moni ihmetteli, miksi nimiä ei kerrota, vaikka toimitusten käytössään oli niin sanottu Lindénin lista – aineisto, johon elokuvaohjaaja Heidi Lindén oli koonnut useiden kymmenien häirintää kokeneiden näyttelijöiden ja muiden elokuva-alalla vaikuttaneiden ihmisten kokemuksia.

Lindén myös välitti haastatteluun suostuneiden ihmisten puhelinnumeroita toimituksille ja muutenkin kannusti alalla työskenteleviä kertomaan kokemuksistaan toimittajille.

Asiaa selvitettiin Ilta-Sanomien lisäksi ainakin Helsingin Sanomissa, STT:llä, 7 päivää -lehdessä, Suomen Kuvalehdessä ja Long Playssa. Lopulta Yle julkaisi Törhösen nimen 31. tammikuuta toimittaja Sara Rigatellin tekemässä jutussa.

Yle uutisoi keväämmällä myös elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen poikkeuksellisesta vallankäytöstä. Näyttelijät kertoivat jutussa, että Louhimies alistaa ja nöyryyttää erityisesti naisia.
 

Helsingin Sanomissa aiheen parissa oli parhaimmillaan kolme tekijää. Toimittajat Arla Kanerva, Juho Typpö ja kulttuuritoimituksen esimies Katarina Baer kertovat, että lehden Törhös-uutinen oli Ylen jutun julkaisun aikaan parin viikon päässä valmiista.

Erityisesti Kanerva ja Typpö penkoivat aihetta jo syksyllä. He kertovat aluksi suoraviivaiselta vaikuttaneen selvitystyön osoittautuneen yllättävän hankalaksi.
”Joillakin lähteillä ei lopulta ollutkaan ainakaan omaa kokemusta. Osa myös päätti, ettei halua olla jutussa mukana, ainakaan omalla nimellään”, Typpö sanoo.
”Halusimme, että syytökset eivät ole vain nimettömiä”, Kanerva jatkaa.

”Aika moni kiisti, että heillä edes olisi mitään kerrottavaa Törhösestä.”

Kanerva kertoo laatineensa Excel-taulukon kaikista Törhösen elokuvissa työskennelleistä naisista, ja soitelleensa heille järjestelmällisesti. Menetelmä tuotti niukasti tuloksia.

Viime kädessä jutun valmistumista hidasti lehtityön arki. Vaikka Törhös-keissiä pidettiin kulttuuritoimituksessa tärkeänä, muutakin tehtävää oli jatkuvasti paljon.

Prosessi oli toimittajille kuluttava, samoin Törhösen uhreille. Näiltä tuli toimitukseen tuskastuneita yhteydenottoja, kun juttu ei valmistunut.

”Raskainta mitä olen urallani tehnyt”, Typpö kuittaa.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka vahvistaa, että toimitus ei saanut riittävän montaa omakohtaista todistusta Törhösen toiminnasta, että HS olisi uskaltanut julkaista hänen nimeään.

Helsingin Sanomat oli uutisoinut jo lokakuussa ensimmäisenä tiedotusvälineenä, että elokuva-alalla esiintyy vakavaa seksuaalista häirintää ja ahdistelua.

Paljon huomiota saaneessa kommenttikirjoituksessaan Mukka avasi tuolloin lehden linjaa nimien julkaisun suhteen. Mukka kirjoitti, ettei toimituksella ole syytä epäillä tiedossaan olevien nimien oikeellisuutta, mutta totesi lehden mahdollisuuksien väärinkäytösten vedenpitävään todisteluun olevan ”vähissä.”

Vaakakupissa painavat myös sekä uhreille että tekijän lähipiirille mahdollisesti aiheutuva kärsimys, Mukka linjasi.

”Missään vaiheessa emme tehneet päätöstä siitä, etteikö Törhösen nimeä voitaisi julkaista, jos olisimme saaneet riittävästi omakohtaista näyttöä, omalla nimellä todistettuja kertomuksia, joiden viesti on yhdenmukainen. Tämä on mielestäni normaalia journalistista harkintaa”, Mukka sanoo nyt.

”Totta kai myös yksittäisten tapausten törkeys oli yksi harkinnassa esillä olleista teemoista, samoin kuin se, saadaanko henkilötodistelun rinnalle myös muuta näyttöä.”
 

Mukka muistuttaa, että etenemiseen vaikuttivat jossain määrin myös vuodenvaihteen lomat ja muut työhön liittyvät järjestelyt.

”Jälkikäteen voi tietysti miettiä, olisiko aiheen tonkimiseen pitänyt uhrata vielä enemmän aikaa ja voimavaroja”, Mukka sanoo.

Hän puolustaa edelleen Hesarin päätöstä olla julkaisematta Törhösen nimeä lehden käytössä olleiden tietojen perusteella.

”Joku voi perustellusti kysyä, olivatko näyttövaateemme liian tiukkoja. Käytettävissämme olleilla tiedoilla olen yhä valmis puolustamaan harkintaa, ja ennen muuta sitä, että journalistinen päätösvalta pidetään koko ajan omissa käsissä.”

Mukka pohtii myös sitä, mikä on yksittäisen nimen julkaisun arvo asioiden tilan parantamisen kannalta.

”Siihen ei ole yksiselitteistä vastausta. Epäilen, että eräissä tapauksissa huomio saattaa juuttua liiaksi yksittäisiin nimiin, ja varsinainen valtarakenteiden kriittinen tarkastelu jää vähemmälle – kun syntipukki on jo löytynyt.”

Helsingin Sanomat on aikaisemminkin empinyt seksuaalisesta häirinnästä epäillyn nimen julkaisua. Lehti julkaisi vuonna alkuvuodesta 2001 Harri Nykäsen uutisen ilman Matti Ahteen nimeä. Ahteen nimi julkaistiin myöhemmin Nelosen Palaneen käry -ohjelmassa. Nykäsen työsuhde päättyi pian tämän jälkeen.
 

Suomen Kuvalehdessä asiaa selvitti loppusyksystä toimittaja Salla Vuorikoski. Jutun kanssa kävi samoin kuin Helsingin Sanomissa.

”Se ei vetänyt tuolloin jutuksi asti. Syitä oli monia, tietojen varmistamisen vaikeuksiin, ihan omiin aikatauluihini ja toimitusarkeen liittyviä”, Vuorikoski sanoo.

”Varmaan voin katsoa myös peiliin, että olisi pitänyt tehdä uutterammin. Mutta toimituselämä on tällaista, jatkuvaa valintaa eri aiheiden ja ajankäytön suhteen.”

Päätoimittaja Ville Pernaa sanoo, että samaan aikaan oli meneillään monta muutakin juttuhanketta.

”Törhös-tapauksesta ei tullut juttua, koska emme tavoittaneet ihmisiä, jotka olisivat nimellään kertoneet riittävän eksaktisti itselleen tapahtuneista asioista.”

Pernaa muistuttaa, että Suomen Kuvalehti panosti samoihin aikoihin myös STT:n uutisoiman, Helsingin Kallion lukion ahdistelutapauksen kokonaiskuvaa käsittelevään juttuun.
 

STT:n uutispäätoimittaja Minna Holopainen kertoo, että STT:n toimittaja oli tehnyt Törhös-jutun eteen jo paljon taustatyötä, mutta varsinaista juttua ei ollut olemassa silloin, kun Ylen juttu julkaistiin.

Holopainen kertoo, että STT oli päättänyt paneutua Suomen elokuva-alan seksuaaliseen häirintään, kun uutisointi amerikkalaisen elokuvatuottajan Harvey Weinsteinin ympärillä kävi kuumimmillaan.

STT teetti yhdessä Näyttelijäliiton kanssa loka–marraskuussa 2017 seksuaalista häirintää käsittelevän kyselyn, joka poiki vinkit kahdesta muusta juttuaiheesta. Toinen liittyi juuri Törhöseen ja toinen Kallion lukion teatterityön opettajan epäilyttävään käytökseen.

”Me päätimme silloin, että priorisoimme Kallion lukion tapausta, koska kyse oli edelleen virassa olevasta opettajasta, joka opettaa nuoria julkisessa oppilaitoksessa”, Holopainen sanoo.

Vinkistä syntyi uutinen, joka oli STT:lle valtava uutisvoitto. Se julkaistiin 5. marraskuuta.

”Olimme totta kai kiinnostuneita myös Törhösestä ja jatkoimme sen selvittämistä, kun Kallio-tapaus oli käsitelty, mutta meidän resurssimme eivät riittäneet kahden näin poikkeuksellisen tapauksen selvittämiseen yhtä aikaa”, Holopainen sanoo.

Holopainen kertoo, että Törhös-tapauksen edistämistä hidasti sekin, että tiedon saaminen ja asioiden varmistaminen osoittautui hyvin työlääksi. Haastateltavien suostuttelu kertomaan asioista oli vaikeaa, koska he olivat jo antaneet haastatteluita muille toimittajille ja pettyneet pahasti.

Holopainen muistuttaa myös siitä, että seksuaalinen häirintä on vaikea aihe, ja siitä puhuminen julkisuudessa vaatii haastateltavalta paljon ja on toimittajallekin erittäin vaativa tehtävä.

”Totta kai juttu olisi silti ollut tehtävissä, koska Ylekin siihen pystyi, mutta heillä on aivan erilaiset resurssit kuin meillä.”

”Ylelle on pakko antaa aplodit ja tunnustusta siitä, että he saivat tämän jutun tehtyä ja käytettyä niin paljon aikaa ja rakennettua sellaisen luottamuksen, että saivat lähteet puhumaan ja vieläpä nimellään. Se ei ole helppoa”, Holopainen sanoo.

Holopaisen mukaan STT:llä oli Ylen jutun ilmestyessä ”hämmästyttävän samanlainen tilannekuva tapahtuneesta”, mutta heidän taustatietonsa olivat ennen Ylen uutisen julkaisua liian vajavaiset, että olisivat voineet edes harkita Törhösen nimen julkaisua. Ylen uutisen jälkeen STT:n julkaisi Törhösen nimen.

”Olisin kovin mielelläni ottanut tästäkin uutisvoiton, mutta nyt Yle sen nappasi. Tärkeintä on, että itse asia saatiin nostettua esille”, Holopainen sanoo.
 

Miten Yle sen sitten teki? Sitä on käytäväparlamenteissa ja lounasporukoissa ihmetelty koko kevät.

Rigatelli oli ollut koko loppuvuoden editorin tehtävissä, joten hän pääsi aiheen pariin vasta tammikuussa ”kolmen kuukauden takamatkalta”, kuten hän kuvaili jutunteon lähtötilannetta Tutkivien toimittajien Tutki-konferenssissa Helsingissä 20. huhtikuuta.

Vuodenvaihteessa hän sai toimeksiannon esimieheltään: ”juttu metoosta.” Hän ryhtyi pian toimeen, mutta mietti, että joku muu ehtisi julkaisemaan uutisen ennen häntä ja työ valuisi hukkaan.

Jutunteko osoittautui melko työlääksi prosessiksi. Painetta lisäsi se, että Rigatelli sai jo tammikuun puolivälissä – siis ennen Törhös-uutisen julkaisua – alkusysäyksen myös Louhimies-jutulleen.

Kerrotuista ahdistelutilanteista tietojen tarkistaminen oli työlästä ja todisteiden hankkiminen käytännössä mahdotonta, koska kyse oli tapahtumista, joissa yleensä oli läsnä vain kaksi ihmistä: uhri ja ahdistelija.

Vaikeimpia haasteita oli lähteiden luottamuksen voittaminen. Moni haastateltava oli jo kertaalleen ylittänyt korkean henkisen kynnyksen ja avautunut toisen median toimittajalle, mutta joutunut pettymään pahasti, kun juttua ei tehtykään ja yhteydenpito oli hiipunut.

”Moni oli vihainen, kyllästynyt ja luovuttanut. He kyselivät, että ’miksi minun pitäisi jauhaa tätä vielä sinunkin kanssa’ ”, Rigatelli sanoi.

Hänen piti olla yhtä aikaa herkkä ja vahva, jotta saisi haastateltavat puhumaan mutta samalla vakuutettua heidät siitä, että pystyy myös viemään asian loppuun asti. Hän oli haastateltavien käytössä aina tarvittaessa.

Heitä kiinnosti myös Rigatellin näkemykset metoo-kampanjasta ja nimilistoista, ja se millaista juttua hän oli tekemässä.

Hän teki suurimman osan työstä yksin. Hänellä oli tausta-apunaan journalistisessa vastuussa olevat esimiehet ja yhtiön juristi. Erittäin tärkeä apu oli myös Heidi Lindénin tekemä taustatyö ahdistelua kokeneiden kertomusten kokoamisessa.

Hän tapasi ihmisiä, keskusteli, tuki, rauhoitteli, vakuutteli ja kertasi kaikille omia toimintatapojaan ja journalismin yleisiä eettisiä pelisääntöjä. Tärkeää oli saada haastateltavalle turvallinen olo: jutun syntyminen ei ollut yhden ihmisen sanomisista kiinni.

Ylen Ajankohtaistoimituksen päällikkö Riitta Pihlajamäki kertoo, että sisältöä käytiin yhdessä toimittajan kanssa aiheen vaatimalla tarkkuudella ja vastuullisuudella.

”Samat menetelmät ovat käytössä kaikissa tiukkaa harkintaa edellyttävissä tutkivan journalismin jutuissa”, Pihlajamäki sanoo.

Pihlajamäki muistuttaa nimen julkaisun ratkaisi toimittajan tekemä viikkojen mittainen taustatyö.

”Rigatelli kysyi, tarkisti, otti selvää, tarkisti uudelleen, ei jättänyt asioita kesken. Pitkään vaienneet naiset rohkenivat tulla nimillään ulos vaikean asian kanssa, koska he uskalsivat luottaa toimittajaamme, hänen ammattitaitoonsa ja etiikkaansa. Jutussa kaksikymmentä naista kertoo Saralle Lauri Törhösen häirinneen heitä seksuaalisesti. Suuri osa heistä on mukana nimillään. Toimittajan kyky luoda vahva luottamuksen ilmapiiri oli varmasti ratkaiseva”, Pihlajamäki sanoo.

Rigatelli kertoi Tutki-konferenssissa, että nimen julkaisuun johtaneessa harkinnassa vaikutti erityisesti Törhösen asema ja hänen tekojensa poikkeuksellinen luonne. Haastateltavia oli riittävän monta, että toimitus vakuuttui tapahtumien todenperäisyydestä, vaikka yksittäisistä tilanteista oli vain uhrin kertoma versio tapahtuneesta.

Törhös-uutisen julkaisun jälkeen Rigatelli kävi Louhimiehen ohjausmetodeja käsittelevän jutun kimppuun. Läpimurron jutulle hän sai esiintyvien alojen seksuaalista häirintään vastustavan Kulissien takana -kampajan juhlissa, jossa hän tutustui jutun kannalta tärkeään lähteeseen. Rigatelli ei tuntenut henkilöä entuudestaan, mutta osoittautui yhdeksi Louhimiehen uhriksi.

Yle julkaisi Louhimiestä käsittelevän kirjoituksen 19. maaliskuuta.
 

Ylen julkaiseman jutun jälkeen muutkin tiedotusvälineet ovat julkaisseet Törhösen nimen. Tätä juttua varten haastatellut päätoimittajat eivät usko, että Törhös-tapaus muuttaa toimitusten nimenjulkaisukäytäntöjä.

Suomen Kuvalehden Ville Pernaa korostaa, että tapauskohtainen harkinta kussakin välineessä on paras tapa pitää journalistiset käytännöt ajan tasalla tältäkin osin.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka muistuttaa, että nimien julkaisemista tärkeämpää on pyrkiä uutisoimaan ahdistelua ylläpitävistä rakenteista ja sellaisista tapauksista, joissa vallanpitäjä on edelleen asemissa.

”Kyse on faktisesti epäilyjen julkituonnista, ei tuomiosta, jonka media voisi langettaa. Mitä tuoreemmista tapauksista ja edelleen valta-asemassa olevista epäillyistä on kyse, on nimenjulkaisuun monesti vahvoja perusteita – pelkästään jo sen takia että epätoivottu käytös saadaan päättymään. Vanhojen sotkujen ja jo ajat sitten päättyneen valta-aseman kohdalla julkaisukynnys on usein korkeammalla.”

STT:n Minna Holopainen sanoo, että nimien julkaiseminen tämäntyyppisessä tapauksessa vaatii tuekseen todella vahvat näytöt väitettyjen tietojen paikkansa pitävyydestä.

”Nimen julkaisu ei edellytä viranomaisen tutkintaa tai rikosepäilyä, mutta silloin näyttöjen pitää olla todella vahvat ja henkilön aseman riittävän korkea”; Holopainen muistuttaa.
 

Törhösen ja Louhimiehen nimien julkaisemisen jälkeen toimitukset ovat julkaisseet joitakin seksuaalisesta häirinnässä epäiltyjen henkilöiden nimiä.
Esimerkiksi Helsingin Sanomat paljasti maaliskuun lopulla Kansallisbaletin taiteellisen johtajan Kenneth Greven nimen. Greve siirrettiin muihin tehtäviin ennen uutisen julkaisua, kun hänen esimiehensä saivat tiedon asian tulemisesta julkiseksi.

Suomen Kuvalehti puolestaan uutisoi Panu Rajalan toiminnasta Tampereen yliopiston professorina. SK:n uutisen mukaan entiset teatterin ja draaman opiskelijat syyttivät Rajalaa seksuaalisesta häirinnästä ja siitä, että hän ei puuttunut koulussa tapahtuneeseen häirintään. Häirinnästä epäilty henkilö toimi opettajana myös Kallion lukiossa.

Elokuva-alalla pyörinyt nimilista alalla yleisesti tiedetyistä ahdistelijoista. Listalla on eri lähteiden mukaan viisi kuusi nimeä, joista osa on edelleen julkaisematta.

STT:n Minna Holopainen ei haluaa paljastaa toimituksensa suunnitelmia tarkemmin, mutta lupaa että, aiheen parissa tehdään edelleen kovasti töitä.


Oikaisu 30.4.2018 kello 10.55: Juttua on muutettu kohdassa, jossa käsitellään toimittaja Harri Nykäsen työsuhteen päättymistä Helsingin Sanomissa. Kyseessä ei ollut [työsopimuslain tarkoittama] työsuhteen purkaminen, kuten alkuperäisessä tekstissä todettiin.

Journalistin toimitus


Lue lisää Journalistin numerosta 6/2018 (ilmestyy 4.5.): Toimittaja Kalle Kinnunen kertoo, miksi elokuvatoimittajat eivät ole uutisoineet alan seksuaalisesta ahdistelusta.