Sananvapaus

Pelottavampi kuin hammaslääkäri

Jaana Kivi säikäytti kriittisillä kirjoituksillaan TTIP-sopimuksesta ulkoministeriön ja Alexander Stubbin.

Marraskuussa 2013 Jaana Kivi huomasi, että sosiaalisessa mediassa kritisoitiin EU:n ja Yhdysvaltain välisiä TTIP-vapaakauppaneuvotteluja. Aihe oli esillä myös eurooppalaisessa mediassa, mutta suomalaislehdistä Kivi ei löytänyt yhtään kriittistä juttua.

Niinpä Suora linja -ohjelmassa työskennellyt toimittaja kirjoitti Ylen verkkosivuille TTIP:stä. Kivi haastatteli muun muassa kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemeä, joka varoitti sopimuksen voivan siirtää valtaa valtioilta suuryrityksille. Pian toimittaja sai sähköpostia ulkoministeriöstä.

”Viesti oli vihainen. Osasin odottaa, että ulkoministeriö säikähtäisi juttujani, koska omassa viestinnässään ministeriö suhtautui TTIP-sopimukseen yltiöpositiivisesti.”

Tästä alkoi kirjeenvaihto, jonka päätteeksi Kivi kutsuttiin silloisen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) aamiaistilaisuuteen. Sen päätteeksi toimittaja pyysi Stubbilta haastattelua. Ministeri epäröi, sillä hänellä oli kiire hammaslääkäriin ja hän tiesi Kiven kriittisen otteen. Toimittaja muistaa Stubbin lohkaisseen alaisilleen, että Kivi pelottaa tätä enemmän kuin hammaslääkäri.

Stubb antoi silti lyhyen haastattelun.

 

Nyt reilua vuotta myöhemmin moni muukin suomalaistoimittaja on käsitellyt TTIP:tä kriittisesti. Kiveä harmittaa kuitenkin, että ulkoministeriön edustajat saavat esiintyä mediassa usein puolueettomina asiantuntijoina, vaikka UM vähättelee oikeusoppineiden kriittisiä näkemyksiä TTIP:stä.

”Objektiivisen journalismin ihanne on aika sinisilmäinen. Se johtaa helposti siihen, että viimeinen sanan saavat ne, jotka ovat valtahierarkiassa ylimpiä.”

Jos taas viimeisen sanan antaa kriitikoille, toimittaja leimataan helposti puolueelliseksi.

”On ristiriitaista, että toimittajien halutaan olevan persoonallisuuksia, mutta silti ei saisi olla kovin kriittinen ja ottaa kantaa, ettei leimaudu.”

 

Mikä TTIP:ssä sitten on niin huonoa?

Sopimuksen perusongelma on Kivestä se, että se asettaa suuryritysten edun kansallisten etujen edelle. Sopimus pyrkii purkamaan kaupan esteitä yhtenäistämällä EU:n ja Yhdysvaltain lakeja ja sääntelyä. Kivi uskoo, että tämä voi tarkoittaa esimerkiksi puuttumista eurooppalaisiin tekijänoikeuslakeihin.

”Manner-Euroopassa kulttuurin tekijät ovat tekijänoikeuslain suojaamia. Yhdysvalloissa tällaiset eurooppalaiset standardit mielletään pääasiassa kaupan esteiksi.”

Myös TTIP-neuvottelujen salamyhkäisyys epäilyttää Kiveä.

”EU:n komission alkuperäinen tarkoitus oli pitää neuvottelut salassa mahdollisimman pitkään. Tietovuodot ovat kuitenkin
pakottaneet komission luomaan vaikutelmaa neuvottelujen avoimuudesta. Mutta kuinka avointa on se, että europarlamentaarikot saavat tutustua sopimusasiakirjoihin vain yhdessä huoneessa ja vain neljän tunnin ajan? Eikä vaikeaselkoisista asiakirjoista saa ottaa edes kopioita.”

Jaana Kivi

  • Helsinkiläinen vapaa toimittaja.
  • Työskenteli Yleisradiossa vuosina 2009 – 2014 Keski-Suomen alueuutisissa, Radio 1:n Ykkösaamussa ja TV2:n Suora linja -ohjelman uutistoimituksessa.
  • Filosofian maisteri journalistiikasta. Teki gradunsa sosiaalisen median vaikutuksista politiikan journalismiin ja uutisointiin.