Media-ala

Journalistiikan työelämäprofessuuriin hakemusvyöry – Hannu Kivimäestä uusi professori

Journalistin saamien tietojen mukaan Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessuuria haki tänä keväänä ennätyssuuri joukko. 23 hakijan joukossa olivat muun muassa palkitut kuvaajat Hanna-Kaisa Hämäläinen ja Touko Hujanen, Etelä-Suomen Sanomien politiikantoimittaja Juha Honkonen sekä Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja ja entinen Venäjän-kirjeenvaihtaja Jussi Niemeläinen. Hakijoissa oli tänä vuonna erityisen paljon ulkomaisia nimiä. 

Tehtävään valittiin lukuvuodeksi 2023–2024 työurallaan visuaaliseen journalismiin, uutisdesigniin ja käyttökokemussuunnitteluun erikoistunut Hannu Kivimäki. Ennen nykyistä työtään konsulttiyhtiö Goforella Kivimäki työskenteli Aamulehdessä ulkoasupäällikkönä. Tampereen yliopisto julkisti valinnan tiistaina 6. kesäkuuta.

Vuodesta 2007 alkaen valittu Journalistiikan työelämäprofessori valitaan lukuvuodeksi kerrallaan. Tehtävään valitaan vuosittain kokenut alan ammattilainen, joka jakaa tietojaan ja kokemustaan alan opiskelijoille sekä kehittää journalismin opetusta ja tutkimusta.  

Parhaillaan tehtävässä toimii toimittaja-tietokirjailija Johanna Vehkoo.   

Tämän kevään hakijat olivat aakkosjärjestyksessä seuraavat: 
 
Alashry, Miral 

Alberts, Elizabeth Claire 

Beradiya, Kalapibhai  

Cheruvillil, Cinu John 

Hankaniemi, Anu Leena 

Honkonen, Juha 

Hujanen, Touko 

Hunt, Michael 

Hämäläinen, Hanna-Kaisa 

Ivanović, Milorad 

Kaseva, Tuomas Tapani 

Kivimäki, Hannu Juhani 

Mykkänen, Pekka 

Niemeläinen, Jussi Sakari 

Nurminen, Niko Antti 

Penalva, Jose 

Rabesandratana, Tania Mara 

Shakya, Hannamari 

Singh, Bajinder Pal 

Soalla, Clément Joël 

Tammi, Maija Maria 

Timonen, Jani Henrik 

Törmälä, Outi Kristiina 

Edit 6.6.2023 klo 09:00. Juttua päivitetty. Lisätty tieto valituksi tulleesta.