Psykologiliitto antoi potkut päätoimittaja Hannele Peltoselle. Kuva: Meeri Utti
Psykologiliitto on tänään irtisanonut Psykologi-lehden päätoimittaja Hannele Peltosen työsuhteen. Potkujen taustalla ovat päätoimittajan ja lehteä kustantavan Psykologiliiton johdon väliset jännitteet, joista Journalisti kertoi syyskuussa.
Peltonen on tyrmistynyt potkuista.
”Olen järkyttynyt ja ihmettelen työnantajan toimintaa. Vaikka joudunkin täältä nyt lähtemään, asian käsittely ei jää tähän”, Peltonen sanoo.
Peltonen teki työnantajastaan kesäkuussa 2018 valvontapyynnön Aluehallintavirastolle (AVI). Pyyntö koski kuormitusta, epäasiallista kohtelua ja häirintää. AVI ei nähnyt syyskuussa antamassaan ratkaisussa tarvetta valvontatoimenpiteille häirinnän osalta. Tapauksen käsittely on edelleen kesken.
Peltonen sai Journalistin jutun julkaisemisen jälkeen kaksi kirjallista varoitusta. Työnantaja perusteli varoituksia muun muassa työtehtävien laiminlyömisellä. Peltonen kiistää jyrkästi jättäneensä hoitamatta töitään.
”Kiistän varoitusten perusteet. Ne olivat täysin epämääräisiä eikä minulle ole koskaan kerrottu mitä työtehtäviä olen laiminlyönyt. Minä en oikeasti tiedä, mitä sellaista olen tehnyt, minkä vuoksi minulle on annettu potkut.”
Peltonen muistuttaa, että Psykologiliiton hallitus ei ole koskaan antanut lehdestä negatiivista palautetta.
”Siksi olen todella ihmeissäni. Olen tehnyt tätä työtä parhaan kykyni mukaan ja minulle on tärkeää tehdä journalistisesti hyvää lehteä. En kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi sain potkut”, Peltonen sanoo.
Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola lähetti irtisanomispäivänä liiton jäsenille sähköpostia, jossa hän kiitti ”lämpimästi Hannele Peltosta monivuotisesta työstä Psykologi-lehden eteen”. Hän ei vastannut Journalistin haastattelupyyntöihin.
Peltonen harkitsee potkujensa riitauttamista.
”Tämä on iso järkytys minulle erityisesti siksi, että se on isku työntekijöiden oikeudenmukaista ja inhimillistä kohtelua vastaan.”

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.