JSN:n uusi puheenjohtaja Elina Grundström sanoo neuvoston ja journalismin voivan hyvin.
Julkisen sanan neuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu toimittaja-tietokirjailija Elina Grundström. Vuoden 2016 alussa aloittava Grundström on neuvoston ensimmäinen kokopäivätoiminen puheenjohtaja. Hän seuraa tehtävässä Risto Uimosta, joka on johtanut neuvostoa vuodesta 2010.
JSN:n puheenjohtajan tehtävän kokopäiväistämisen taustalla on muun muassa julkisten roolien selkeyttäminen. Grundström sanoo esiintyvänsä kautensa aikana julkisuudessa ensisijaisesti JSN-roolissaan. Valmisteilla olevan, malminetsintää käsittelevän tietokirjansa Grundström sentään viimeistelee ensi vuoden aikana.
”Media-alasta ja sananvapauskysymyksistä kirjoitan toki mielelläni kolumneja edelleen. Puheenjohtajan omat arvot ja JSN:n näkemykset menisivät helposti sekaisin, jos esiintyisin myös muussa roolissa. Välttämättä koskaan ei ole ollut sellaista hetkeä, jolloin JSN:n puheenjohtajan työ olisi yhtä tärkeä kuin nyt. En halua vaarantaa tehtävää sekoittamalla henkilökohtaisia mielipiteitäni neuvoston kantoihin.”
Grundström listaa sananvapauteen ja median toimintaan kohdistuviksi uhkiksi leikkaukset ja talouspaineet, tahallisen, systemaattisen disinformaation levittämisen sekä sisältömarkkinoinnin ja journalismin sekoittumisen.
”Alan yhteisenä sääntelyelimenä JSN pystyy pitämään tällaisessa tilanteessa yllä journalismin ja muun viestinnän rajaa. Neuvosto on Uimosen kauden jäljiltä vahvempi kuin koskaan. Se on esimerkiksi avoimempi: Olen ensimmäinen aidolla, avoimella haulla valittu puheenjohtaja. Neuvostoon kannellaan enemmän kuin ennen. Se kielii JSN:n vahvasta ja arvostetusta asemasta.”
Journalismin tilasta Grundström ei ole huolissaan.
”Klikkausjournalismi on itse asiassa vähentynyt viime vuosina. Leikkausten keskelläkin journalismi on kehittynyt parempaan suuntaan. Datajournalismia, tutkivaa journalismia ja pitkää narratiivista muotoa on opittu tekemään laadukkaasti.”
Grundström kritisoi viime helmikuussa Journalistissa tiukasti Uimosen lausuntoa muun muassa länsimaisen ja islamilaisen demokratikäsityksen yhteensovittamattomuudesta.
”Mutta hän on tehnyt muuten hyvää työtä neuvoston puheenjohtajana! Olen varma, että minuakin tullaan kritisoimaan. Sanavapauden asiallahan tässä ollaan.”