Media antaa poliitikkojen puhua oikeusvaltiosta lepsusti, väittää István Rytkönen

Puola ja Unkari. Mitä mielikuvia nimet herättävät?

Maista puhuttiin 2020-luvun alkuvuosina usein parivaljakkona. Ne olivat varoittava esimerkki ­oikeusvaltion kriisistä ja demokratian rappiosta.

Jos EU-mielinen poliitikko tahtoi ­ilmaista huolensa Euroopan suunnasta, hänen riitti lausua noiden maiden nimet, ja kokousväki nyökytteli otsa kurtussa. Puolan ja Unkarin tiet osoittivat, miten ­naiivisti Euroopassa oli luotettu yhdentymisen ja yksilönvapauksien voittokulkuun.

Väitän, että noihin aikoihin oikeusvaltiosta tuli Suomessa muotisana. Se yleistyi mediassa ja varsinkin poliitikkojen puheissa. Käsitteen sisältö jäi useinkin hämäräksi. Niin käy toisinaan yhä:

”Oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen on edellytys sille, että Ukrainasta voi tulla EU:n jäsen”, kerrotaan ohimennen Svenska Ylen jutussa korruptiontorjunnasta Ukrainassa.

”Oikeusvaltio, vallan kolmijako ja faktapohjainen päätöksenteko vahvistuivat hetkessä”, toimittaja maalailee Puolan uudesta ajasta Helsingin Sanomien kolumnissa.

”Unkaria pitää rangaista rikkomuksista oikeusvaltiota vastaan, suomalaismepit jyrähtävät”, Yle otsikoi.

Oikeusvaltio-termillä on jutuissa kyllä paikkansa, ­mutta lukija joutuu arvailemaan, mitä sanalla milloinkin tarkoitetaan.

---

Oikeusvaltio arkistui terminä, kun Puolassa ja Unkarissa tapahtui muutoksia, jotka olivat riittävän konkreettisia yleisön käsitettäviksi. Esimerkiksi Puolassa hallitus kiristi aborttilain äärimmilleen ja Unkarissa hallinto kävi median kimppuun.

Oikeusvaltion käsite auttoi niputtamaan huolestuttavat ilmiöt jatkumoksi, vaikka niiden liitäntä itse oikeusvaltioon ei aina ollut ihan selvä.

Suomen ja Unkarin hallitukset ajautuivat jopa nokittelemaan oikeusvaltiosta. Unkarin kauhukakara ­Viktor Orbán piikitteli kesällä 2019 Suomea siitä, että ­meillä on perustuslakituomioistuimen sijaan poliitikkojen muodostama valvontaelin, perustuslakivaliokunta, ja tuomari­nimitykset esittelee oikeusministeri ja ne vahvistaa presidentti.

Uutisarvoista näytti olevan Orbánin röyhkeys ja ­itse konflikti: vakaa Suomi vastaan huojuva Unkari. ­Harvassa olivat analyysit siitä, voisiko pullistelevan Orbánin ­puheissa ollakin jotain perää.

Opettelimme vasta, että oikeusvaltio on monisyinen ja elävä rakennelma, jota ei kannata arvioida binäärisesti.

Unkaria ja Puolaa koskevat uutiset synnyttivät myytin kahdenlaisesta Euroopasta. Lännessä oikeusvaltio on vahva ja kestää kyllä pienet poikkeusmenettelyt, jos valtakunnan etu sitä vaatii. Itäisessä Euroopassa sen sijaan oikeudellinen venkoilu on merkki oikeusvaltion rapautumisesta.

Vai muistatko juttua, joka käsittelisi vaikkapa Ranskan nopeutettuja lainsäädäntömenettelyjä oikeusvaltio-­ongelmana? Luotamme tyynesti, että vanhat demokratiat kyllä aina palaavat oikeusvaltiollisiin uomiinsa.

En suinkaan vastusta sitä, että oikeusvaltiokäsitettä pyöritellään ulkomaanjutuissa, olivatpa ne idästä tai lännestä. Toivoisin vain mahdollisimman tietoista pyörittelyä – mieluummin kuin huoletonta lätkimistä.

---

Pahin virhe on, jos media antaa yksin poliitikkojen määritellä oikeusvaltio-ongelmat. Kun tiedotusvälineet kysyvät europarlamentaarikoilta oikeusvaltiosta, heiltä kysytään mielipidettä Unkarista – ei suinkaan Tanskasta tai Irlannista.

Tavallisesti poliitikko harmittelee, että Unkarissa on demokratia ja oikeusvaltio huonossa jamassa, ja asioiden pitäisi muuttua. Liian usein jää kysymättä, mikä kaikki on pielessä ja minkä verran tilanteen kuuluisi parantua, jotta oikeusvaltio olisi siedettävästi eli läntisesti rempallaan.

Jos jatkokysymyksiä ei esitetä, myyttinen jako meihin kunnon oikeusvaltioihin ja noihin kaalimaihin uhkaa vakiintua. Ja niin kauan kuin suomalaiset hahmottavat maansa vankasti ”hyvisten” joukkoon, kotimaiset poikkeukset oikeusvaltioon tuntuvat petollisen mitättömiltä. Ongelmaa helpottaa, jos yleisö oppii, mitä kaikkea ­oikeusvaltioon kuuluu ja mitä ei.

Ansiokasta valistustyötä ovat tehneet esimerkiksi freelancetoimittaja Sanna Jäppinen Juristimedian jutussaan oikeusvaltiokäsitteen moniulotteisuudesta ja Helsingin Sanomien toimittaja Susanna Reinboth jutussaan suomalaisen oikeusvaltion haavoittuvuudesta. Kiintoisaa kyllä, siinä suomalaiset asiantuntijat toivat esille samoja ongelmia kuin Orbán tekopyhässä provokaatiossaan.

Kelju kleptokraatti sattui osumaan oikeaan, mutta olisihan sitä ollut noloa uskoa.