Nyt tulee kielioppia edistyneille!

Suomessa on transitiivisia ja intransitiivisia verbejä. Niitten erona on objektin tarve. Transitiiviset verbit edellyttävät objektia ainakin jossain määrin ja intransitiiviset eivät.

Esimerkiksi pitää-verbi on transitiivinen: voi sanoa, että pidän huolitellusta kielenkäytöstä tai pidän siitä, että teksti on tarkoin huoliteltua. Objektiton pidän, että ­teksti on tarkoin huoliteltua ei ole mahdollinen. Transitiiviverbin yhteydestä puuttuva objekti saa kielitajun hälyttämään, että kerro nyt, hyvä ihminen, mistä on kyse! Pelkkä pidän kun ei paljasta vielä mitään.

Transitiivilauseissa joku tai jokin vaikuttaa objektiin. Edellisessä esimerkissä pitäminen itsessään ei ole oleellisin tieto, vaan se, mistä pidetään.

Intransitiivilauseissa kaikki oleellinen informaatio sisältyy jo subjektiin ja predikaattiin, koska niissä subjektille itselleen tapahtuu jotakin, esimerkiksi portti sulkeutuu.

Näyttää siltä, että journalististen tekstien transitiivisuusvirheet ovat useimmiten pronominin unohtamista täsmentävän sivulauseen edeltä. On kirjoitettu vaikkapa ”Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg luottaa, että Turkin parlamentti hyväksyy Ruotsin Nato-jäsenyyden nopeasti”. Luottaa on transitiivinen verbi (luottaa johonkin tai johonkuhun), ja se vaatii aina objektin. Siksi Naton aiemman pääsihteerin täytyi luottaa siihen, että asiat etenevät.

Samoin on huolestumisen laita. Kieliopin kannalta ei voi olla yleisesti huolissaan kaikesta, vaan huolestumisella täytyy olla selvä objekti. Siksi virkkeeseen ”olen huolestunut, millaisen tulevaisuuden lapsemme kohtaavat” tarvitaan täydennykseksi pronomini: olen huolestunut siitä, millaisen… Ilman sivulauseen käyttöä ajatus voisi kuulua vaikkapa näin: olen huolestunut lastemme tulevaisuudesta.

Journalismissa on tärkeää kertoa täsmällisesti, mikä vaikuttaa mihinkin. Muistetaan siis objektit.