Journalisti julkaisi keskiviikkona 7. toukokuuta jutun, joka käsitteli ristiriitoja mediatalo Hilla Groupissa.
Yhtiö irtisanoi paikallislehtien johtajan Jonna Nikumaan ja Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tannerin sen jälkeen, kun nämä olivat kyseenalaistaneet toimitusjohtaja Mikko Luoman käytöksen. Jutussamme eräs aiemmin Hillassa työskennellyt päätoimittaja kertoi Luoman kohdistaneen toimitukseen voimakasta sisältöihin liittyvää painetta jo hänen aikanaan.
Pyysimme juttuun haastattelua toimitusjohtaja Luomalta, jotta tämä voisi kertoa oman näkemyksensä asiasta.
Luoma ei kuitenkaan vastannut Journalistin haastattelu- tai yhteydenottopyyntöihin millään tavalla. Sen sijaan Helsingin Sanomille hän vastasi jutun julkaisun jälkeen tekstiviestitse:
”Journalisti-lehden juttu sisältää virheellisyyksiä ja lehdelle on toimitettu (tai ollaan toimittamassa) vastine, jossa virheellisyyksiä oiotaan. Toivottavasti julkaisevat sen yhtä ripeästi kuin itse jutunkin.”
Myöhään keskiviikkona Journalisti sai Hilla Groupin talousjohtajalta Teija Pelto-Arvolta vastineeksi tarkoitetun sähköpostin, jonka oli allekirjoittanut joukko yhtiön työntekijöitä.
Viestin mukaan Journalistin jutussa esitetyt tiedot Luoman johtamistavasta eivät pitäneet paikkaansa. Siinä muistutettiin myös ”vastuullisen journalismin periaatteista, joihin kuuluu virheellisen tiedon oikaiseminen”.
Viestissä ei kuitenkaan yksilöity, mitä virheellisiä tietoja jutussa on.
Mikko Luoma ei ollut yksi Journalistin saaman, vastineeksi tarkoitetun tekstin allekirjoittajista. Sananvapauslaki takaa vastineoikeuden vain henkilölle, jolla on perusteltu syy katsoa julkaistun viestin loukkaavan häntä.
Journalistin ohjeiden mukaan erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutuvaa henkilöä tai tahoa pitää pyrkiä kuulemaan ennen jutun julkaisua tai toissijaisesti jälkikäteen.
Jos tämä ei onnistu, tulee hänen oma kannanottonsa julkaista mahdollisimman nopeasti ilman asiattomia lisäyksiä. Haastattelu on kuitenkin ensisijainen tapa kuulla jutun kohdetta.
Yritimme tämän vuoksi torstain aikana tavoittaa Mikko Luomaa ja Teija Pelto-Arvoa useita kertoja haastattelun saamiseksi ja jutun väitettyjen virheiden oikaisemiseksi. Pyysimme perusteita myös sille, miksi haastatteluja ei voisi tehdä ja kannanoton julkaiseminen olisi tarpeen.
Luoma tai Pelto-Arvo eivät vastanneet Journalistin soittoihin tai heille lähetettyihin kysymyksiin. Sen sijaan Luoma lähetti torstaina illalla Journalistille vastauksena tiedotetekstin, joka julkaistiin samoihin aikoihin yhtiön verkkosivulla. Tiedotteen sisältöä ja Luoman näkemyksiä olemme avanneet nyt tarkemmin tässä jutussa.
Tiedotteessa Luoma kiinnittää huomiota siihen, ettei Journalisti ole julkaissut henkilöstön meille lähettämää tekstiä. Toimitusjohtajan toimintaa koskevaan kritiikkiin vastaaminen ei meidän näkökulmastamme voi olla hänen alaistensa vastuulla.
Media-ala on viime vuosina käynyt paljon keskustelua siitä, miten vaikea viranomaisia ja päättäjiä on saada haastatteluun. Haastattelupyyntöihin vastataan sähköpostitse, jos ollenkaan, kommentit julkaistaan omalla sometilillä.
On kovin oireellista, että samoin näyttävät toimivan myös mediayhtiöiden johtajat.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort