
Hilla Groupin johto piti keskiviikkona 7. toukokuuta infotilaisuuden Keskipohjanmaan toimitukselle. Tilaisuuden aiheena oli päätoimittaja Suvi Tannerin irtisanominen. Hillan johtoa edustivat tilaisuudessa toimitusjohtaja Mikko Luoma, julkaisujen, myynnin ja markkinoinnin johtaja Kirsi Kela, henkilöstöjohtaja Saija Hyry sekä Hilla Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto.
Journalistin lähteiden mukaan osa toimituksesta koki tilaisuuden pääviestiksi sen, että yhtiön asioista ei saa kertoa sen ulkopuolelle.
Journalisti uutisoi keskiviikkona Hilla Groupin irtisanoneen sekä Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tannerin että paikallislehtien johtajan Jonna Nikumaan.
Ylen uutisen mukaan toimitusjohtaja Luoma päätti Tannerin ja Nikumaan irtisanomisesta itse. Yleensä irtisanomisista vastaa yhtiön hallitus, mutta Hilla Groupissa päätösvalta on siirtynyt toimitusjohtajalle.
Luoma kertoo Ylelle sähköpostitse, että hän on toiminut hallituksen antamien valtuuksien puitteissa.
“Hallitusta on pidetty ajan tasalla sen haluamalla tavalla”, Luoma viestittää Ylelle.
Tanner ja Nikumaa olivat ennen irtisanomistaan kritisoineet toimitusjohtaja Mikko Luoman epäasiallista käytöstä. Journalistin juttu perustui useista lähteistä yhtiön sisältä saatuihin tietoihin.
Hillan johto lähetti keskiviikkona Journalistille sähköpostiviestin, joka kyseenalaisti Luoman johtamistavasta jutussa esitettyjä väitteitä. Tekstin mukaan ne ”ovat yksipuolisia, virheellisiä ja vailla tosiasiallista pohjaa”.
Tekstin allekirjoittajina on Hillan johtoa, päätoimittajia ja henkilöstöä. Mikko Luoma ei kuulu viestin allekirjoittajiin.
Journalisti ei ole julkaissut viestiä sellaisenaan, koska kyse ei ole sananvapauslain tarkoittamasta vastineesta. Journalistin päätoimittaja Marja Honkonen on avannut päätöstä tarkemmin tässä kirjoituksessaan.
Journalistin tavoittamat allekirjoittajat vahvistavat, että heillä on Luoman johtamistavasta ja käyttäytymisestä vain hyvää sanottavaa.
Toimitusjohtaja Mikko Luoma ei ole vastannut Journalistin haastattelu- ja kommenttipyyntöihin. Hän on kommentoinut johtamistyyliään lyhyillä tekstiviesteillä muun muassa Helsingin Sanomille.
Journalistille Luoma lähetti sähköpostitse tiedotteensa, jossa kertoo pitävänsä käytöksestään esitettyjä syytöksiä perusteettomina.
”Olemme selvittäneet näitä väitteitä sisäisesti ja ulkopuolisen asiantuntijan kanssa sekä kuulleet kaikkia asiaan liittyneitä osapuolia”, Luoma kirjoittaa.
”Ulkopuolisen asiantuntijan toteuttamassa selvityksessä on todettu, että toimintaani ei voida pitää työturvallisuuslain tarkoittamana häirintänä tai epäasiallisena kohteluna.”
Hilla Group julkaisi tiedotteen myös verkkosivuillaan.
Luoman tarkoittama ”ulkopuolinen asiantuntija” on Journalistin useista lähteistä varmistaman tiedon mukaan asianajotoimisto Riihen juristi Mirja Ropo. Ropo oli paikalla huhtikuun alussa Keskipohjanmaan toimituksen tiloissa Kokkolassa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa kuultiin Luoman käytöstä kritisoineita hillalaisia.
Ropo oli tilaisuudessa läsnä Hillan hallituksen palkkaamana asianajajana. Hilla Group listataan myös asianajotoimisto Riihen sivuilla referenssien joukossa.
Luoman käytöksestä valittaneille asianajajan läsnäolo oli yllätys. Ropo laati kuulemisen perusteella selvityksen, johon he ovat saaneet tutustua vain osittain.
On epäselvää, millä perusteilla kuuleminen ja laaditun selvityksen sisältö johti Tannerin ja Nikumaan irtisanomiseen. Journalistin tietojen mukaan Luomaa suututti tilanteessa muun muassa se, että hänen toiminnastaan oli ilmoitettu yhtiön hallitukselle.
Hillan oman ohjeistuksen mukaan esihenkilön epäasiallisesta käytöksestä tulee ilmoittaa tämän esihenkilölle, henkilöstöjohtajalle tai työsuojeluvaltuutetulle. Toimitusjohtaja Luoman esihenkilö on hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto.
Journalisti on pyytänyt toistuvasti kommentteja myös Kaunistolta. Hän vastasi kysymykseen Luoman asemasta lyhyellä tekstiviestillä.
”Toimitusjohtaja vastaa tiedotuksesta.”
Keskiviikon uutisen julkaisun jälkeen Journalisti on saanut lukuisia yhteydenottoja entisiltä ja nykyisiltä hillalaisilta. Useat viestit koskevat yhtiön johdon tapaa sekaantua lehtien journalistiseen päätöksentekoon. Yhteydenotoissa toistuu kokemus painostuksesta vaalia paikallisen liike-elämän intressejä.
Päätoimittajien yhdistys (PTY) otti torstaina kantaa Journalistin julki tuomiin tietoihin ja tuomitsi Hilla-konsernin menettelyn.
Yhdistyksen mukaan toimitusten riippumattomuuden kyseenalaistaminen on vakava uhka lehdistönvapaudelle. Toimitusten tulee olla riippumattomia paitsi ulkopuolisista tahoista, myös yhtiön sisäisistä paineista.
“Mediayhtiöiden liiketoiminnan ydin on puolueeton ja riippumaton journalismi. Siksi toimituksen painostaminen on paitsi sananvapauden kannalta tuomittavaa, myös yhtiön liiketoiminnan kannalta lyhytnäköistä”, yhdistys kirjoittaa.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort