
Mediayhtiö Hilla Group on irtisanonut paikallislehtien johtajan Jonna Nikumaan ja Keskipohjanmaan päätoimittaja Suvi Tannerin.
Journalistin saamien tietojen mukaan irtisanomisten taustalla on tulehtunut tilanne yhtiön johdossa.
Journalistin haastattelemat Hillan työntekijät vahvistavat, että Tanner ja Nikumaa ovat kyseenalaistaneet Hillan toimitusjohtajan Mikko Luoman johtamistapaa ja käytöstä. Myös muut yhtiön työntekijät ovat olleet tyytymättömiä Luoman käytökseen. Haastatellut kritisoivat Luomaa esimerkiksi ajoittaisesta huutamisesta, aggressiivisesta käytöksestä, toimitusten painostamisesta ja irtisanomisella uhkailusta.
Tanner jätti Luoman käytöksestä huhtikuussa aluehallintovirastoon valvontapyynnön. Myös Hillan hallitus on käsitellyt tilannetta.
”Luoman kanssa ei kannata olla eri mieltä, jos haluaa jatkaa Hillassa”, Journalistin haastattelema lähde kertoo.
Tanner ja Nikumaa vahvistivat Journalistille tulleensa irtisanotuiksi, mutta eivät halunneet muuten kommentoida asiaa.
Toimitusjohtaja Mikko Luoma ei ole vastannut Journalistin haastattelu- ja yhteydenottopyyntöihin.
Luoma on toiminut Hilla Groupin (aiemmin KPK-yhtiöt) toimitusjohtajana vuodesta 2020. Sitä ennen hän oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja.
Suvi Tanner on ollut Keskipohjanmaan toimituksessa pidetty päätoimittaja. Hän aloitti tehtävässään 2023.
Myös lehden journalismi on Tannerin aikana ollut vahvaa. Keskipohjanmaa sai tämän vuoden maaliskuussa Suuren Journalistipalkinnon Vuoden alueellinen juttu -kategoriassa jutusta, jossa käsiteltiin Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten ongelmia.
Journalistin lähteet kuvailevat toimituksen tunnelmia Tannerin irtisanomisen jälkeen tyrmistyneiksi. Keskipohjanmaan vt. päätoimittajaksi on nimetty Lestijoki-lehden päätoimittaja Joni Mäki-Petäjä.
Hillan ilmapiiri on sisäpiirilähteiden mukaan kärjistynyt sen jälkeen, kun suurin osa Hilla julkaisujen silloisesta johtoryhmästä irtisanottiin muutosneuvottelujen päätteeksi vuoden helmikuussa 2025. Toimitusjohtaja Luoma otti uudelleenjärjestelyssä vastuulleen irtisanottujen johtoryhmän jäsenten tehtäviä. Luoma on työskennellyt alkuvuoden ajan aiempaa tiiviimmin nimenomaan Hillan lehtien parissa – aiemmin hänen kuvaillaan olleen lehtien operatiivisesta tekemisestä jopa etäällä.
Luoman kritiikkiä suvaitsematon johtaminen on tullut Hillan julkaisujen muulle johdolle yllätyksenä.
Aiemmin Hilla Groupin julkaisemassa lehdessä työskennellyt päätoimittaja kertoo Luoman kuitenkin kohdistaneen toimitukseen voimakasta sisältöihin liittyvää painetta jo hänen aikanaan
”Erityisesti paikallista yrityselämää ja keskustaa piti käsitellä myötäsukaisesti”, hän sanoo.
”En aina ihan tiennyt, olenko päätoimittaja vai joku elinkeinoasiamies.”
Toinen nimettömänä puhuva Hillan entinen työntekijä arvioi, että myös tämän jutun julkaiseminen tulee aiheuttamaan Hillassa Luomaa kritisoineiden henkilöiden ”metsästyksen”.
”Kulttuuri siellä on tällä hetkellä sellainen”, hän sanoo.
Kaikkien Journalistin haastattelemien entisten hillalaisten mukaan johtamiskulttuurin ahdistavuus henkilöityy toimitusjohtaja Luomaan.
”Jos häntä haastaa millään tavalla, seuraa uhkailua, pelottelua ja lopulta lähtö talosta”, entinen hillalainen sanoo.
Mikko Luoma on henkilöstöjohtamiseen erikoistuneen Henry ry:n entinen puheenjohtaja ja kunniajäsen. Hän on kirjoittanut lukuisia johtamisoppaita, muun muassa teoksen Johtoryhmän käsikirja: organisaation tärkeimmän joukkueen toiminta, johtaminen ja kehittäminen.
Oikaisu: Juttua korjattu 7.5. klo 18.15, 8.5. klo 13.00, ha 9.5. klo 12.10: Mikko Luoma aloitti toimitusjohtajana vuonna 2020, ei vuonna 2021. Hillan muutosneuvottelut päättyivät helmikuussa 2025, eivät vuoden 2024 lopulla. Suvi Tanner jätti Mikko Luomasta Aluehallintavirastoon valvontapyynnön, ei työsuojeluilmoitusta.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort