Lukijalta: Miksi palkintogaalat ovat vain muutaman mediatalon juhlaa?

Maaliskuun alussa media-alan ihmiset kokoontuvat jälleen juhlimaan moniäänistä tiedonvälitystä. Suorassa tv-lähetyksessä jaetaan ”Suomen merkittävin journalismille vuosittain annettava tunnustus”.

Suuri journalistipalkinto -nimellä kulkeva tunnustus olisi parempi nimetä Yle/Sanoma-palkinnoksi. Viime vuosina moniäänisyys on palkintokategorioissa ollut pahasti kateissa. Vuoden toimittaja on valittu kymmenen viime vuoden aikana muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Helsingin Sanomista tai Yleltä. Säännön vahvistavat poikkeuksetkin ovat tulleet pääkaupunkiseudun tiedotusvälineistä.

Kolmatta vuotta putkeen Vuoden journalistiksi on ehdolla toimittaja Helsingin Sanomista, Yleltä ja jommastakummasta iltapäivälehdestä. Eikö kukaan palkintoraadissa ole huomannut tällaista epäkohtaa?

Tänä vuonna tehtiin jo älytön ennätys. Kun Vuoden jutuksi on ehdolla kolme juttua, miten ihmeessä kaksi niistä voi tulla Yleltä. Eikö kukaan ole ihmetellyt tätäkään asiaa palkintoraadissa?

Suomalaiset tiedotusvälineet puhuvat paljon moniäänisyyden tarpeesta, mutta palkintogaaloissa moniäänisyys ei ole näkynyt enää vuosiin. Ylessä ja Helsingin Sanomissa tehdään paljon erinomaista ja merkittävää journalismia, mutta on jokseenkin naurettavaa, että joka vuosi palkintolistoille tulee ehdokas niistä.

Parhaimmassa tapauksessa ehdolla on sama toimittaja kuin pari vuotta aiemmin. Tämä ei tietenkään ole merkittävää ja hyvää journalismia tekevän toimittajan vika. Vika on kelvottomassa rakenteessa.

Viime vuonna lanseerattiin ”Vuoden alueellinen juttu” -kategoria. Ajatus on varmasti ollut hyvä. Mutta miten ihmeessä tähänkin kategoriaan löydettiin Yleltä ehdokas?

Suomessa on valtava määrä lehtiä, joissa tehtyä työtä hehkutetaan juhlapuheissa. Kuten niin usein käy, kauniit sanat eivät oikeasti näy missään.

Tiedotusvälineet penäävät usein muilta, miksi asia on näin. Aina välillä ala voisi kysyä sitä itseltään.