Taiteiden yön tuoksut tallentuivat novelliin

Radioteatteri esitti 1990-luvulla Tampereen Teatterikesässä useita liveääniteoksia. Vuoden 1992 teos oli Arto Mellerin Syvän etelän yöt. Se uusittiin Helsingin Taiteiden yössä pari viikkoa myöhemmin elokuussa.

Aloitimme ääni-installaation rakentamisen Helsingin Kasarmitorilla iltapäivällä ja vedimme satoja metrejä kaapelia. Teippasimme johdot ilmastointiteipillä kiveykseen, jotta ne pysyisivät paikallaan.

Kasarmitorille virtasi illalla väkeä mukanaan omat eväät ja juotavat. Väkijoukon hulinan yllä kaikui Arto Mellerin runoilu ja Pekka Rechardtin bändin soitanta. Show onnistui hyvin.

Kun pääsimme purkamaan, oli jo pimeä yö. Rekvisiitta, kaiuttimet ja kaapelit lastattiin pakettiautoihin. Juopuneen väkijoukon seassa oli hankalaa työskennellä, ja kaatuilevien juhlijoiden väistely alkoi ärsyttää. Teipit eivät irronneet katukivistä, joten revimme vain johdot irti.

Purkutyö eteni ääniauton taakse. Siellä notkui kaljapöhnäinen tyyppi, joka lorotteli vapautuneesti kaapeleiden päälle. Mikon piti oikein korottaa ääntänsä, jotta piuhoille virtsaaminen loppui.

Kun johdot oli nosteltu pakettiautoon, lasti haiskahti. Meitä pikkuisen nauratti, sillä osa kaiuttimista ja pissalta löyhkäävistä kaapeleista oli lähdössä aamulla Finlandia-taloon, jossa oli joku hieno tilaisuus.

Myöhemmin kävi ilmi, että kirjailija Hannu Raittila oli napannut tapauksen novelliinsa Taiteiden yöt. Raittila työskenteli tuohon aikaan Radioteatterin dramaturgina.

”Äänisuunnittelijat pohtivat, millaisia tuoksuja Finlandia-talolla mahtaa leijailla. Sitten he totesivat, että vittuako se meille kuuluu, ja paiskasivat pakettiauton ovet kiinni.”