Vuosituhannen vaihteessa sekä Metsä Serlan Jyväskylän tehdas että keskisuomalainen, hanhitarhan omistava viljelijä olivat tekemässä isoja investointeja. Olin tekemässä toisesta juttua Tekniikka & Talouteen ja toisesta Maatilan Pellervoon.
Molemmissa puhuttiin rahasta, mutta muuten juttuaiheet olivat kuin kuu ja aurinko. Freelance-urani alkuvaiheessa olin avoin kaikenlaisille, minulle tuntemattomillekin juttuaiheille. Aina se ei ollut ihan viisasta.
Kun olin saanut jutut valmiiksi, lähetin ne haastateltaville luettaviksi. Hanhitarhan omistajalta tarvitsin vielä tiedon, mitä tarhan uudistaminen maksaa.
Kiire poltteli jo, kun puhelin soi. En kummemmin vilkaissut numeroa, enkä kuunnellut esittäytyikö soittajakaan, vaan menin suoraan asiaan:
”Paljonko teillä on tarkoitus investoida hanhitarhoihin?”
Soittaja kuulosti hämmentyneeltä:
”Anteeksi, kuinka?”
”Niin, että paljonko teillä on tarkoitus laittaa rahaa hanhitarhoihin?” toistin kysymykseni.
Hiljaisuus puhelimessa tuntui ikuisuudelta. Aloin jo jankata kysymystäni uudelleen, mutta soittaja keskeytti minut.
”No eipä todellakaan ole käynyt mielessä kasvattaa hanhia.”
Tajusin tenttaavani tehtaan edustajalta hanhitarhan asioita. Nolona selitin odottavani puhelua lähes samannimiseltä henkilöltä.
Nimiasiat ovat herkkiä. Onneksi luurin toisesta päästä kuului kuitenkin hermakka nauru.
Meitä kiinnostaa, mikä Journalistin lukijoita kiinnostaa. Siksi tämä sivusto käyttää evästeitä kävijämäärien seuraamiseen ja sivuston teknisen toiminnan varmistamiseen. Lue lisää täältä.