Journalismi

Sota muuttaa journalismia, mutta miten pian?

Journalismi toimii sodan aikana eri tavalla kuin normaalioloissa. Se tinkii väistämättä tehtävästään vallankäytön tarkkailijana ja suuren yleisön informoijana.


Harva on sitä mieltä, että median tulisi julkaista esimerkiksi tärkeitä tietoja pommitetun kaupungin evakuointisuunnitelmista, jos tiedot voisivat vaarantaa evakuoinnin. Tai että hyökkääjän näkemykset sodasta pitäisi julkaista samalla painoarvolla kuin omien johtajien. Sen sijaan useimmat toivonevat median osallistuvan tarvittaessa omalla panoksellaan kansallisiin sotaponnisteluihin.


Aiheeseen liittyy kuitenkin kaksi ongelmaa, joista soisin keskusteltavan enemmän. Ensinnäkin, mistä sota alkaa?

Julkisuudessa on jo vuosia puhuttu hybridisodankäynnin eri muodoista. Voitaisiinko esimerkiksi laajaa tietoverkkoihin kohdistuvaa hyökkäystä pitää sodanjulistuksena? Entäpä organisoitua turvapaikanhakijoiden ohjaamista Suomen rajoille? Se, että Venäjä käy myös Suomea vastaan vähintään informaatiosotaa, on jo varsin laajasti hyväksytty tosiasia. Jos olemme sitä mieltä, että sodassa journalismin normaaleja pelisääntöjä voidaan muuttaa, mikä on riittävä sota?

Toiseksi, tulisiko sodan aikana yleisölle tavalla tai toisella kertoa, että media katsoo osallistuvansa sotaponnisteluihin, eikä siksi toimi aivan normaaleilla säännöillä? Media-ala on vuosia rakentanut omaa uskottavuuttaan etenkin netissä toimivaa valemediaa vastaan. Olemme korostaneet laajaa avoimuutta, käytettyjen lähteiden luotettavuutta ja tietojen tarkistettavuutta. Eikö median uskottavuuden kannalta olisi tärkeää miettiä tapoja, joilla yleisölle voidaan viestittää ne pelisäännöt, joilla media kulloinkin toimii?


Emme ole juuri nyt sodassa, ainakaan perinteisessä mielessä. Nämä kysymykset ovat kuitenkin erittäin ajankohtaisia juuri nyt. Valtaosa suomalaisista, todennäköisesti myös toimittajista, pitää myös perinteisen sodan uhkaa tällä hetkellä varsin todellisena. Kevään mittaan mediassa on nähty
lukemattomia skenaarioita siitä, millaisia seurauksia erilaisilla Venäjän sotatoimilla voisi olla. Suomalaiset siirtyivät nopeasti kannattamaan Natoon liittymistä sotilaallisen turvan saamiseksi. Ylen tuoreen selvityksen mukaan lähes puolet suomalaisista on erittäin huolissaan sodan uhasta.


Milloin sota tai sen uhka alkaa vaikuttaa journalismin tehtäviin? Tai jopa: onko journalismin perustehtävistä joustaminen jo alkanut?


Viime kuukausina kaksi uutisaihetta on toistunut uudestaan ja uudestaan: Vladimir Putinin mahdolliset sairaudet ja hänen lähipiirinsä mahdolliset suunnitelmat syrjäyttää hänet. Kaikki tiedotusvälineet Suomessa lienevät myös myöntäneet, ettei kummastakaan ole ollut saatavilla minkäänlaista luotettavaa tietoa. Tästä huolimatta, ja huolimatta siitä, että tällaisten väitteiden liikkeelle laskeminen aivan itsestäänselvästi palvelee läntisen informaatiosodankäynnin päämääriä (olipa väitteillä tosipohjaa tai ei), nämä uutiset nousevat otsikoihin yhä uudelleen.

On vaikea nähdä, että tällaisia uutisia välitettäisiin näin hatarin tiedoin ja näin laajasti poliitikosta, joka ei olisi aggressiivisen, meitä uhkaavan maan johdossa. Uutiset julkaistaan pikemminkin sodan ja sen uhan kuin niiden sisältämän tiedon takia. Tuleva mediatutkimus kertonee tarkemmin, mistä uutiset syntyivät, missä määrin niillä oli tosipohjaa ja millaisten mutkien kautta ne päätyivät suomalaiseen mediaan.


Jo nyt olisi kuitenkin hyvä pohtia, voidaanko suomalaisissa toimituksissa todeta edelleen, että kaikki julkaistut jutut on tehty niiden sisältämän tietoarvon vuoksi, eikä esimerkiksi sodan ja sen pelon motivoimina?

Jos tätä ei voida jokaisesta jutusta sanoa, olisiko avoimeksi julistautuvassa mediassa syytä alkaa pohtia, kuinka viestiä yleisölle, että toimituksissa toimitaan nyt osittain sodan säännöillä?