Kommentti: Kuka rakastaa Hufvudstadsbladetia?

Muistatteko vielä 1990-luvun lopusta nerokkaan tv-mainoksen, jossa otettiin riski ja rakastuttiin suomenruotsalaiseen?

Hufvudstadsbladetin mainos oli niin hyvä, että huomiotaloudesta kovasti innostunut ”Svenskfinland” hyötyi siitä pari vuosikymmentä. Säätiöiden pyöröovet kävivät yhtenään ja rahaa oli kuin roskaa. Tässä huumassa ainakin yhdessä keskeisessä mediatalossa eli KSF Mediassa tehtiin strategisia päätöksiä konsulteista, johtajista ja päätoimittajista. Heidän toivottiin kehittävän uusia ansaintamalleja, muun muassa erilaisia applikaatioita ja mainnon ja tilausmyynnin hinnoittelua. Uutistoimituksen poukkoileva johtaminen näkyi laskevissa levikkiluvuissa.

Vuosien ajan pääasialliseksi syyksi ankaraan taloudelliseen takapakkiin on kuitenkin luettu milloin ruotsin kielen tuomat haasteet Suomen pienillä mediamarkkinoilla, milloin digimurros. Myös Yleä on arvosteltu. Yleensä kaikkea tätä. 

HBL:n pääkirjoituksissa on painotettu journalismin tärkeyttä ja peräänkuulutettu yritysten ja koko yhteiskunnan läpinäkyvyyttä. Samalla omaa uutishankintaa on kuitenkin kuristettu ja mediataloon on palkattu lisää päälliköitä. Toimittajia on erotettu. Osa on halunnut lähteä väsyttyään jatkuviin johtamisongelmiin. Lehdessä on painotettu analyyseja ja lifestyle-reportaaseja. Lukija on myös huomannut uutissivuilla lisääntyneet lainaukset toisista medioista. 

Taloudellinen tappio on pienentynyt, mutta se on edelleen jättimäinen. Vuonna 2015 HBL eli sen julkaisija KSF Media oli tappiolla peräti seitsemän miljoonaa euroa. Vuonna 2019 summa oli kolme miljoonaa euroa. 

HBL kertoi 17. marraskuuta 2020 vaihtavansa päätoimittajaa. Vuodesta 2014 sisältöjohtajana ja vuodesta 2016 asti päätoimittajana toiminut Susanna Landor osallistui luonnollisesti painokkaasti uuden lapsille ja nuorille tarkoitetun paperilehden synnyttämiseen. Alkusyksystä alkaen ilmestyneestä HBL Juniorista toivotaan KSF Mediassa vetoapua ellei ei peräti koko Höblän pelastajaa.

Uudella paperilehdellä ei kuitenkaan ole nettisivuja, ei edes Instagram-tiliä, eikä sitä juurikaan markkinoida verkossa – siis siellä, missä HBL Juniorin maksajat ovat. 

Joitakin vuosia sitten lehtitaloa riivasi yt-kierre. Se päättyi vuonna 2018 siihen, että kaksi jäljellä olevaa valokuvaajan pestiä puolitettiin. Päätoimittaja Landorin mukaan ”lukijat tuskin huomaisivat muutosta.” 

Landorin vaihtamista selittävä toimitusjohtaja Anna Hellerstedt sanoo, että uudelta päätoimittajalta toivotaan ainakin entistä parempaa digiosaamista. 

Vähäisestä kommentoinnista päätellen on kuin päätoimittaja Susanna Landorin lähtemisestä vuodenvaihteessa kertova uutista ei olisi ollutkaan. Sosiaalinen media kumisee tyhjyyttään. 

Yleensä railakkaasti erilaisiin Suomen ruotsinkielistä mediaa koskeviin uutisiin ja tapahtumiin kantaa ottava Facebookin Finlandssvenska journalister och andra debattglada personer -keskusteluryhmäkin vaikenee täysin.

Facebookissa HBL:n omaan uutiseen on reagoitu 15 kertaa – peukkuja, ihmetystä, itkua ja naurua. Joku (1) on jutun jakanut. Kukaan ei ole kommentoinut. Twitterissä juttu on jaettu uudelleen neljä kertaa. Lisäksi on yksi tykkäys. 

Linkedinissä, joka on sosiaalisen median suurista keskustelukanavista se, joka on eniten suunnattu työyhteisöille, kyseistä päätoimittaja-uutista ei edes löydy. 

FB:ssä, Twitterissä ja Instagramissa aktiivisesti esiintyvät nykyiset ja entiset toimittajat sekä lehden lukijat vaikenevat ainakin julkisesti. 

Hesarissa on uutistoimisto STT:n pikku-uutinen. Svenska Yle suhtautuu HBL:n päätoimittajan vaihdokseen vain hiukan innokkaammin. On sentään oma uutinen, mutta silläkin alle 30 kommenttia. Suomeksi Ylellä ei uutista olekaan. 

Varmaan on joidenkin mielestä vain tervettä, että mediatalon pomon vaihdos ei aiheuta tämän enempää kohinaa. Miksi pitäisi? Firmoissa nyt vain joskus vaihtuu ylin johto. Toisaalta. Eikö ole mielenkiintoista, että vallan vahtikoirien näköalapaikalla työskentelevän sanomalehden päätoimittajan, ja monessa suomenruotsalaisessa kovasti tunteita herättävän henkilön, vaihdos on tuskin olankohautus? 

Sopivan uuden päätoimittajan löytämisessä on haasteensa. Paljon isompi huoli on se, välittääkö lehdestä enää kukaan. 

Soitan puheluita ja kirjoitan viestejä kollegoille ja muille ystäville. Mitä he ovat mieltä, mitä ajattelevat? Pitääkö tästä olla huolissaan? Moni kertoo miettineensä samaa. Mikä on tämä hiljaisuus? Kahvipöydissäkään ei enää oikein innostuta. 

HBL ja sen omistajat eivät enää voi hurskastellen kertoa kuinka jatkossa tehdään entistä parempaa journalismia, josta lukijat vielä kiittävät. Korulauseiden tueksi on löydyttävä konkretiaa ja lehden on satsattava ydintoimintaan eli uutisten hankkimisen. On vakuutettava oma väki ja kaikki muut. 

Husiksella on ollut joitakin yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisesti osallistuvia ja laajalti tunnettuja päätoimittajia: 1970-luvulla Jan-Magnus Jansson, 1990-luvulla Bo Stenström ja lyhyen aikaa 2000-luvulla Hannu Olkinuora. Nyt lehden olisi jälleen kairattava esiin vahva ja valovoimainen henkilö, joka samalla tavalla kuin vaikkapa Helsingin Sanomien Kaius Niemi tai Dagens Nyheterin Peter Wolodarski aktiivisesti nostavat esiin ja kommentoivat oman toimituksen juttuja. Keskeisen mediatalon, on se sitten iso suomenkielinen media tai suhteellisesti iso suomenruotsalainen vaikuttaja, päätoimittajan on saatava aikaan asioita, pidettävä huolta omistaan ja oltava näkyvästi esillä. Ansiktet utåt. Mutta ensin tietysti pitää löytää peili. 

Lue myös (ruotsiksi): Vem är chefredaktör? 

Tommy Pohjola
Kirjoittaja oli vuodet 1994–2019 toimittaja ja uutispäällikkö HBL:ssa. Nykyään hän on freelancetoimittaja.