Ajatus gerbillistä oli sinänsä kaunis, kirjoittaa Ville Eloranta.
Vielä viime vuosikymmenen alussa saattoi yllättyä etsiessään lemmikkijyrsijää sanakirjasta. Kielitoimiston sanakirjan edeltäjä Suomen kielen perussanakirja ei tuntenut gerbiiliä vaan gerbillin.
Ajatus oli sinänsä kaunis. Olisi johdonmukaisempaa kirjoittaa gerbilli kuin gerbiili, koska sanan taustalla on latinan gerbillus. Ratkaisussa oli silti yksi heikkous: kukaan ei puhunut gerbilleistä. Kielitoimiston sanakirjan ensimmäisissä versioissa gerbiili olikin jo gerbillin rinnalla, ja sittemmin tuo tunnontarkka muoto on siirtynyt historian hämärään.
Sanakirjoihin ei pelkästään lisätä uusia sanoja. Sana-artikkeleja myös päivitetään ja välillä jopa poistetaan, kun sana tai muoto on osoittautunut tyystin tarpeettomaksi.
Oikeinkirjoitusta koskevat päivitykset johtavat usein uuden, erillisen sana-artikkelin luomiseen, koska sanakirjaan lisättävä muoto ei välttämättä ole täysin syrjäyttänyt vanhaa. Esimerkiksi sampoo-muodolla on tuskin ollut koskaan valtavaa ihailijajoukkoa, mutta jotkut käyttävät sitä yhä, vaikka etenkin tuotepakkauksissa lähes yksinomainen shampoo on jo lisätty sanakirjaan.
Asiatyyliin pyrkivän kirjoittajan ei yleensä ole syytä kapinoida Kielitoimiston sanakirjan linjauksia vastaan. On silti edelleen tapauksia, jotka heijastelevat heikosti kielenkäytön todellisuutta. Esimerkiksi huumekasvi khatin tilalle suositettavan muodon kat tulevaisuus – tai nykyisyys – ei vaikuta kovin valoisalta. Servietti taas on saanut rinnalleen tällä vuosikymmenellä servetin, mutta onko se todella vain arkityylinen versio servietistä vai huokuuko servietti pikemminkin ajan patinaa?
Itse asiassa ei ole aivan totta, ettei gerbilliä olisi käytetty lainkaan. Google-haun tarjoamat harvat järkevät suomenkieliset esiintymät keskittyvät kuitenkin lähinnä yhteen seikkaan: mistä tämä muoto on oikein tullut?