Kikylle ei ole media-alalla perusteita, ja siksi sen on aika mennä

Talkoot. Pula-aikojen tilapäisratkaisu. Mämmilaatikollinen pashaa.

Muun muassa näillä nimityksillä olen kuullut kutsuttavan kilpailukykysopimusta. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ideoima kiky syntyi työmarkkinaosapuolten pitkällisen väännön jälkeen pääsiäisen aikoihin keväällä 2016. Syntyajankohta selittää mämmit ja pashat.

Palkansaajille kiky tarkoitti palkkojen jäädytystä ja työajan pidennystä 24 tunnilla eli noin kolmella työpäivällä vuodessa. Lisäksi työnantajamaksuja siirrettiin työntekijöiden kontolle. Julkisella sektorilla lomarahoja leikattiin.

Tämän syksyn suuri työmarkkinakysymys on, mitä kikylle pitäisi tehdä. Asia on ajankohtainen myös Journalistiliitossa, sillä liiton kaikki työehtosopimukset neuvotellaan syksyn ja talven mittaan uusiksi.

Kuten niin monesti työmarkkinoilla, toinen puoli haluaa ja toinen puoli ei. Työnantajat haluavat säilyttää kikyn, jopa tärkeimpänä tavoitteenaan neuvottelukierroksella. Palkansaajat taas kuoppaisivat sen kokonaan.

Kikyn sisältämä työajan pidennys ilman palkankorotuksia alensi työn hintaa. Tämä teki työntekijöiden palkkaamisesta entistä kannattavampaa. Työn hinnan alentamisen sanottiin myös vaikuttavan kansainvälisten yritysten päätöksiin tuotannon sijoittamisesta. Perimmäinen tarkoitus oli Suomen viennin edistäminen.

Kiky hyväksyttiin sovellettavaksi lähes kaikilla aloilla. Kuten Journalistiliitto, monet liitot ajattelivat, että kyse on solidaarisuudesta. Kuluneiden kolmen vuoden aikana on nähty talouden käänne parempaan ja viime aikoina taas hieman huonompaan. Työpaikkoja on syntynyt lisää.

Mutta mikä osa siitä on kikyn ansiota? Varmaksi sitä ei osaa sanoa kukaan.

Media-alalla kikyn vaikutuksia on vaikea nähdä. Työaikaa on pidennetty toimituksissa hyvin eri tavoin. Pääosin lisäaika on käytetty raakaan työhön – siihen, mitä journalistit muutenkin tekevät kelloon vilkuilematta.

Luvattuja työpaikkoja ei alalla ole näkynyt. Se oli odotettavissa:

Media-alalla ei ole paljoa tekemistä Suomen viennin kanssa. Suomen tai ruotsin kieltä on vaikea kaupallistaa kansainvälisillä markkinoilla.

Media-alan tuottavuutta ajatellen sujuva toimitusarki on parasta kikyä. Työvälineiden on oltava kunnossa, esimiestyön toimittava eikä työssä saisi olla tarpeetonta kuormitusta ja keskeytyksiä.

Myös vero- ja tukilinjauksilla on vaikutusta alan työllisyyteen. Arvonlisäveron tulo lehtitilauksiin vuonna 2012 johti irtisanomisiin. Linjaukset toiseen suuntaan, kuten heinäkuinen digi-alvin alennus, toivottavasti parantavat työllisyyttä.

Työmarkkinoilla on harvoin tehty ratkaisuja, joissa vain toinen osapuoli saa jotain ja toinen ei mitään. Kiky oli tällainen.

Työnantajat saivat talkootyövoimaa ilmaiseksi. Työeläke- ja sotumaksuja helpotettiin tuntuvasti. Palkansaajille jäi maksumiehen osa.

Kikyn erilaiset käytännön sovellukset eivät nekään olleet tasapuolisia: Joissain työpaikoissa kikytunteja on voinut käyttää liikkumiseen tai muuhun itsensä kehittämiseen. Osa taas on tuntenut kikytunnit nahoissaan lauantain ekstravuoroina tai vaali-iltoina töissä.

Toivoa sopii, että jatkossa työmarkkinoiden kauppatavarat ovat tasapainossa keskenään. Työehtoneuvottelut on syytä käydä alan omista tarpeista lähtien – ei työmarkkinoiden yleisistä syistä.

Kikyn on aika mennä.