”Arvailu ja kritiikitön googlailu ovat journalismissa edelleen turhan yleisiä menetelmiä varsinkin kiireessä. Ilahduttavan moni toimittaja on kuitenkin vähitellen löytänyt luotettavat verkkopalvelut”, kirjoittaa Ville Eloranta.
”Mä ihmettelen toimittajia, jotka ei osaa googlata Kotuksen ohjeita. Kaikkea ei voi itse muistaa, mutta lähes kaiken voi tarkistaa alle minuutissa”, kirjoitti Kalevan toimittaja Laura Kangas taannoin Twitterissä.
Kotus eli Kotimaisten kielten keskus on julkaissut 2010-luvulla verkossa valtavan määrän tietoutta. Maininnan arvoisia ovat etenkin Kielitoimiston sanakirjan ilmaisversio ja ohjeita yhteen kokoava Kielitoimiston ohjepankki. Vielä viime vuosikymmenellä kirjoittajien ja editoijien piti useissa asioissa turvautua joko muistikuviinsa tai painettuihin kielioppaisiin, jotka sijaitsivat toimituksissa milloin missäkin.
Nettipalveluistakaan ei ole aina apua. Kieli ei elä tyhjiössä, joten eteen tulee alati uusia pulmia. Esimerkiksi Britannian EU-eron nimitys esiintyi suomalaisessa mediassa pitkään lähinnä muodossa Brexit eikä brexit, koska Kielitoimisto julkaisi linjauksensa verrattain myöhään.
Joskus ohjeet saattavat jäädä pimentoon, jos ei tiedä tarkkaan, mitä etsii. Esimerkiksi Kielitoimiston ohjepankista ei välttämättä löydä vastausta joihinkin taivutusongelmiin, jos rektio ei ole terminä tuttu. Toisaalta Kotus olisi voinut pohtia vielä kertaalleen, kannattaako ulkomaisten paikannimien suomenkielisiä versioita esittelevälle verkkopalvelulle antaa nimeksi Eksonyymit.
Myös arvailu ja kritiikitön googlailu ovat journalismissa edelleen turhan yleisiä menetelmiä varsinkin kiireessä. Ilahduttavan moni toimittaja on kuitenkin vähitellen löytänyt luotettavat verkkopalvelut.
Vaikka Kielitoimiston ohjeet ovat yleensä tarkoin harkittuja, toisinaan niissäkin voi havaita jännittäviä piirteitä. Esimerkiksi menu-sanan partitiivi on tyypillisesti menua, mutta ääntämyksen [mənyy´] perusteella Kielitoimiston sanakirja tarjoaa myös muodon menuta – ja menutä. Kuka uskaltaa kokeilla ensimmäisenä?