Pääkirjoitus

Pelottelu, panettelu, pahoinpitely

Pääkirjoitus.

Suomessa on ihmisiä, jotka käyttävät paljon aikaa työtään tekevien ihmisten piinaamiseen. He haukkuvat ammattilaisia huoriksi, idiooteiksi ja valehtelijoiksi. He käskevät hankkimaan turvamiehen, muuttamaan maasta ja menemään uuniin. He yllyttävät kanssaan samanmielisiä häiriköimään, uhkailemaan ja käymään käsiksi. He häiritsevät normaaleja ihmisiä sosiaalisessa mediassa, sähköpostitse, puhelimitse ja kasvokkain. He pitävät oikeutenaan loukata ihmisiä, joista eivät pidä. Usein heidän kohteekseen valikoituvat toimittajat, mutta osansa saavat myös esimerkiksi poliisit, tuomarit, hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijät, poliitikot, tutkijat ja tavan ihmiset, jotka sattuvat sanomaan internetissä jotakin, mistä he eivät pidä.

 

Helsingin Sanomien ansiokas artikkeli (HS 10. 3. 2019) paljasti, että on arpapeliä, milloin kunnialoukkauksista napsahtaa tuomio ja milloin esitutkinta lopetetaan. Tämä asettaa kansalaiset lain edessä eriarvoiseen asemaan. Monet toimittajat seurasivat tyrmistyneinä, miten vuosikaudet ihmisiä verkossa solvanneen Junes Lokan toimittaja Johanna Vehkoota vastaan nostama kunnianloukkaussyyte eteni oikeuteen, vaikka kollegojen monta kertaa vakavammat tapaukset ovat jääneet käsittelemättä. Lokka itse sanoo, että teki tutkintapyynnön, koska Vehkoo on hänen mielestään ärsyttävä. Usko oikeusvaltioon saa kolauksen, kun kiusaamismielessä nostetut syytteet etenevät, mutta vakavaa häirintää kohtaavat ihmiset saavat osakseen käsienlevittelyä.

 

Joidenkin poliitikkojen ja jopa puolueiden puheet käyvät yksiin häiriköiden kanssa. Pieni osa poliitikoista on jo pitkään yrittänyt samaa kuin Trump Yhdysvalloissa: kalastella suosiota haukkumalla mediaa. Nimenomaan haukkumalla – useimmat poliitikot esittävät normaalia, asiallista kritiikkiä. Toisaalta esimerkiksi perussuomalaisten virallisessa materiaalissa toimittajat esitetään rahalahjuksia ottavina valehtelijoina. Vuotaako poliitikkojen asenne vihapuhujiin vai toisin päin? Ainakin Yhdysvalloissa molemmat ovat lietsoneet toisiaan.

 

Suomalaisessa yhteiskunnassa ja oikeusvaltiossa on totuttu muutamaan asiantilaan.

Poliitikot ovat ymmärtäneet, että media on demokratian edellytys. Julkisissa ammateissa toimivat ovat voineet tehdä työtään pääasiassa rauhassa. Ihmiset ovat yleensä yrittäneet välttää oikeusrangaistuksia.

Kaikki kolme ovat nyt muutoksessa. Joiltakuilta poliitikoilta on kadonnut ymmärrys median merkityksestä. Julkisissa ammateissa toimivat joutuvat pelkäämään oman ja kollegojen hyvinvoinnin puolesta ja pohtimaan, mitä voivat sanoa. Poliittinen väkivalta on todellisuutta, kuten esimerkiksi ulkoministeri Timo Soinin (sin.) pahoinpitely-yritsys ja polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin todistavat.

Oikeudessa tuomitut häiriköt eivät häpeä vaan suorastaan ylpeilevät tuomioillaan – he jopa haluavat tuomioita, koska ne hellivät egoa ja kasvattavat hännystelijäjoukon suosiota.

 

Kaikki neljä valtiomahtia ovat tilanteessa ymmällään. Niin on myös iso osa kansalaisista. Suomi ei ole varautunut tilanteeseen, jossa ihmisten hyvinvointia ja demokratiaa vastaan hyökätään ja eri alojen ammattilaisia pelotellaan, panetellaan ja pahoinpidellään. Lakeja, oikeuskäytäntöjä ja median toimintaa on pakko päivittää niin, että ihmiset voivat elää ja työskennellä turvassa. Esimerkkejä maista, joissa tässä on epäonnistuttu, on runsaasti, eikä mikään niistä ole onnellisuusmittausten kärkijoukossa.