Ontuva taleban

Helsingin Sanomien otsikko kertoo, että ”Taleban panee Afganistania uuteen islamilaiseen järjestykseen”. Lehden mukaan paštun kielen taleban-sana merkitsee etsijää tai oppilasta. Nämä oppilaat ovat alkaneet toteuttaa tiukkaa islamilaista lakia.

Hesarin juttu on lokakuulta 1996. Jo vuosikymmeniä olemme saaneet lukea talebaneista tai talibaneista – Kielitoimiston sanakirjassa mainitaan molemmat muodot. Useimmiten jutut ovat kertoneet taisteluista, julmuuksista, kuolemasta. Voi kai yleistää, että taleban-sanalla on suomalaisessa kielenkäytössä synkkä sointi.

Mutta kuten olemme uutisista ja kommentaareista saaneet lukea, tämäkään sana ei ole niin raskas, etteikö sitä voisi poliittisessa keskustelussa heittää kepeästi kansan kasvoille. Asialla oli ministerismies Jussi Niinistö (sin.), joka loihe lausumaan blogissaan näin:

”Perustuslakitalebanit verhoavat omat ideologiset tavoitteensa asiantuntijuuden valekaapuun ja pyrkivät sosiaalisen median välityksellä painostamaan kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa.”

Niinistö siis rinnastaa perustuslakivaliokunnan käyttämät asiantuntijat talebaneihin. Ajatus kai on, että asiantuntijat valvovat lakia yhtä tarkasti kuin talebanit omaansa – ja ideologisesti yhtä sokeina. Aiemmin muutamat poliitikot ovat puhuneet tässä yhteydessä fundamentalisteista.

Niinistön vertaus ontuu muun muassa siksi, että Suomen perustuslaki on monin osin toisenlainen kuin talebanien laki. Eikä perustus-lakiasiantuntijoiden toimintatapoihin tiettävästi kuulu kaulojen katkominen.

Nähtäväksi jää, tavallistuvatko perustuslakitalebanin kaltaiset ilmaukset. Tässä on journalisteilla merkittävä tarkkana olemisen paikka. Kun poliitikkojen sanomisista kerrotaan, avattakoon riittävästi, millaista myrkkyä sanat ovat syöneet.