Työn julkisuus on kiusallista

Törmäsin hiljattain artikkeliin, jossa toimittaja Donna Minkowitz analysoi yli 20 vuoden takaista juttuaan ja on pahoillaan tekemästään isosta virheestä. Vuonna 1994 julkaistu juttu kertoi Brandon Teenasta, transsukupuolisesta nuoresta miehestä, joka raiskattiin ja murhattiin. Jutussa annettiin ymmärtää, että Teena oli lesbo nainen, joka vihasi naisen vartaloaan.

At the time, I was extremely ignorant about trans people, Minkowitz kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan.

On ymmärrettävää, että toimittaja epäonnistui transsukupuolisuuden käsittelyssä 1990-luvulla. Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO poisti vasta tänä vuonna transsukupuolisuuden mielenterveyden häiriöiden joukosta.Transsukupuolisuudesta liikkuu vieläkin paljon väärää tietoa ja ennakkoluuloja. Voin kuvitella, että toimittajasta virhe tuntuu silti kamalalta.

Kehittyminen toimittajana tapahtuu julkisesti, on kyse sitten kirjoitustaidoista, esiintymisen sujuvuudesta tai ajattelun kehityksestä. Se on kiusallista ja luo paineita.

On tietenkin ehdottoman hyvä asia, että oma ajattelu ja maailmankuva kehittyvät. Samoin on hyvä, että tietomme maailmasta tarkentuvat esimerkiksi tutkimuksen avulla. Isossa kuvassa onkin mitätön sivuseikka, että kehitys voi asettaa omia vanhoja artikkeleita kyseenalaiseen valoon. Ehkä sen muistaminen auttaa olemaan armollinen itseään kohtaan – yhtään väheksymättä sitä, että eniten vääristä tiedoista kärsivät jutuissa esiintyvät henkilöt, ei toimittaja.

Toimittaja on tietysti myös reaaliajassa altis arvostelulle. Jos tekee virheen ja saa siitä ryöpytystä, ei ole helppoa suhtautua tilanteeseen niin, että virheet ovat inhimillisiä ja niitä sattuu väkisinkin joskus.

Työn julkisuuteen olisikin hyvä saada valmennusta. Opinnoissa ja toimituksissa kyllä käsitellään julkisuutta, mutta pohdinnoissa julkinen on usein toisella puolella: saatetaan pohtia vaikkapa sitä, mitä tietoja jutun kohteesta voidaan julkaista. Yhtä lailla voisi käsitellä sitä, mitä keinoja toimittaja voi käyttää esimerkiksi julkisuuden tuoman paineen hallintaan.

Minkowitz teki rohkean teon, kun nosti juttunsa uudelleen esiin ja analysoi virhettään. Tällaisen avoimuuden voi nähdä myös yhtenä keinona hallita julkisuutta.