Isänmaan asialla

Hybridivaikuttaminen ja jopa hybridisota. Niistä puhuvat kaikki. Vast’ikään puolustusministeriön liepeiltä kuultiin varoituksia Venäjän mahdollisista yrityksistä sekaantua presidentinvaaleihin. Toimittajille hybridivaikuttaminen ei kuitenkaan ole vain yksi juttuaihe. Se on syy koko ammatin ytimeen menevälle itsetutkiskelulle.

Hybridivaikuttamisen yhdeksi tavoitteeksi on nimetty epäluulon herättäminen kansalaisissa yhteiskunnan keskeisiä toimijoita kohtaan. Mitä vähemmän ihmiset luottavat esimerkiksi viranomaisiin, sitä heikommin valtio kykenee toimimaan yllättävissä kriisitilanteissa.

Yksi journalismin keskeisistä tehtävistä taas on nimenomaan pitää kansalaiset epäluuloisina oman maansa vallankäyttäjiä kohtaan. Journalisteilla on siis väistämättä ainakin yksi yhteinen tavoite mahdollisten hybridivaikuttamiseen tähtäävien, vihamielisten ulkovaltojen, eli tarkemmin sanottuna Venäjän kanssa. Tästä väistämättömyydestä syntyy omituinen dilemma.

Varmaankin useimmat toimittajat ajattelevat laillani, että jos syttyisi sota, tiedonvälityksen riippumattomuudesta voitaisiin jonkin verran tinkiä maanpuolustuksen hyväksi.

Suomen alueelliseen koskemattomuuteen tähtääviä sotaponnisteluja tuettaisiin, vaikka se tarkoittaisi itsesensuuria joidenkin asioiden osalta. Mutta mitä tällainen sota-ajan itsesensuuri tarkoittaa ajassa, jossa useinkaan ei ole selvää, ollaanko sodassa vai ei?

Missä vaiheessa isänmaan kokema uhka katsotaan niin suureksi, että vallan vahtikoiran tehtävästä voidaan tinkiä? Riittäisivätkö tunnuksettomat, aseistetut joukkiot Suomen alueella? Entä laaja, jatkuva verkkohyökkäys? Aggressiivinen propagandakampanja, jolla yllytetään ääriryhmiä mellakoimaan? Tai riittääkö jo uhka siitä, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan meillä käytyihin vaaleihin? Missä vaiheessa sota nykyään alkaa? Ja mistä alkaa sota-ajan itsesensuuri?

Eiväthän nämä toivottavasti niin välittömän ajankohtaisia pohdintoja ole. Mutta kun puhe hybridiuhkista on jatkuvaa, on toimituksissa hyvä huomata myös se, että monia miellyttäisi pitää itsesensuurin kynnys mahdollisimman alhaisena. Missä vaiheessa puhe uhkista alkaa vaikuttaa siihen, miten ja mistä asioista kerrotaan avoimesti?