Journalismi

Mediakasvatusta – paperilla?

Opettaako digihurahtanut nykykoulu kriittistä mediasuhdetta oikeasti, kysyy Hanna Rusila.

Aikuiset peukuttavat vihasivustoja ja jakavat kärkkäästi vaihtoehtofaktoja. Lukion journalismikurssilaiset osaavat nimetä perinteisistä medioista ehkä kaksi. Kärkipoliitikot kompastuvat journalismin peruspelisääntöihin.

Suomalaisten mediaymmärrys tuntuu usein yllättävän heikolta, vaikka menestymme koulutusvertailuissa. Opettajat kertovat koululaisten tiedonhaun rajoittuvan Wikipediaan. Kielten läksyissä turvaudutaan Google-kääntäjään yrittämättä hahmottaa sisältöä. Pakinan tai mainostekstin tunnistaminen tuottaa monille ongelmia vielä lukion lopulla.

Johtuisiko surkeus osittain siitä, ettei mediakasvatus yllä oppiaineeksi eikä kouluista löydy sijaa siihen erikoistuneille ammattilaisille?

Uudet opetussuunnitelmat kyllä tunnistavat mediakasvatuksen tärkeyden. Sitä tulee edistää jatkuvasti yli oppiainerajojen – ainakin teoriassa.

Äidinkieli on ainoa aine, jonka oppisisältöihin medialukutaito ja -kritiikki on mahdutettu. Muuten ne painuvat ”opseissa” yläkäsite monilukutaidon ja tieto- ja viestintätekniikan varjoon. Kas mehän digiloikkaamme, pelillistämme ja bloggaamme!

Opettajien arjessa jo keskeisen oppiaineksen ujuttaminen tuntikehyksiin on kuitenkin haastavaa. Jotain putoaa aina pois.

Sain tästä osuvan esimerkin yläkoulun äidinkielentunnin tarkkailijana Ylegaten alkajaisiksi. Pikainen pintakommentti opettajalta vasta roihahtaneeseen kohuun, ja sitten oli jo kiire seuraavaan.

Journalistiopiskelijatkin voivat halutessaan pätevöityä aineenopettajiksi, mutta koulujärjestelmä ei tunne mediakasvattajan virkaa. Koko opettajistohan edustaa heitä – siis teoriassa.

Vaan opettaako digihurahtanut nykykoulu kriittistä mediasuhdetta oikeasti? Aikana, jona tarvetta olisi enemmän kuin koskaan?

Medialukutaitoinen nuori polvi osaisi myös kaivata demokratian takeeksi laatujournalismia. Kenties se olisi valmis jopa maksamaan siitä.