Pääkirjoitus

Valheen jäljillä

Pääkirjoitus.

Valheella on lyhyet jäljet. Vanha ikiviisaus on koetuksella tänä totuudenjälkeisenä aikana: valheilla voi voittaa vaaleja. Tai ainakaan niihin ei välttämättä kompastuta. Brexitin kannattajat voittivat, faktoista viis. Samoin Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti, vaikka hän kampanjansa aikana syljeskeli sammakoita suun täydeltä.

Aika tietysti mittaa valheen jälkien pituuden. Journalismin näkökulmasta keskeistä on, millaisen roolin valheet saavat yhteiskunnallisessa keskustelussa ja miten journalistit niihin suhtautuvat. Journalistin ohjeet toteavat ammatin yksiselitteiseksi lähtökohdaksi pyrkimyksen totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. Pelkistetyimmillään se on faktojen tarkistamista, mutta käytännössä sekään ei riitä. Kliiniset numerot ja tutkimustieto on punnittava ja asetettava mittakaavaan.

Kiihkeitä tunteita herättävien aiheiden äärellä, voimakkaan sosiaalisen median myllytyksen keskellä toimittajalta vaaditaan uskallusta ja osaamista, ammattitaitoa. Toimittaja ei ole papukaija, joka toistaa kuulemaansa. Tietojen hankinnasta, niiden oikeellisuuden tarkistamisesta ja erittelystä tinkiminen vie pohjan työn uskottavuudelta.

Mitä isommasta asiasta on kyse, sitä tärkeämpää on pitää kirkkaana mielessä ammatin eettiset ohjeet ja periaatteet. Valehtelua, sumutusta ja epä-asiallisuuksia ei sovi sallia edes tasapuolisuuden nimissä. Valhe on valhe, vaikka kermassa hauduttaisi. On hyvä ymmärtää, että liioittelukin voi täyttää valheen tunnusmerkit.

Journalistin ohjeet koskevat vain sellaisia tiedotusvälineitä, jotka ovat niihin sitoutuneet. Journalismin muotoon puettua muuta viestintää ja varsinkaan niin sanottua valemediaa eivät sido toimitustyön periaatelinjaukset.

Selkeästi journalismin periaatteista irtisanoutui Suomen Uutisten ja Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila Helsingin Sanomien haastattelussa 11. marraskuuta. Hänen johtamissaan viestimissä ei kyseenalaisteta tai oiota esimerkiksi kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen paikkansa pitämättömiä puheita. Ne julkaistaan sellaisenaan.

On aiheellista miettiä, voisiko ja pitäisikö yhteiskunnan tukemalle poliittiselle viestinnälle asettaa joitakin ehtoja. Edes se, että pyrittäisiin pysymään totuudessa. Muut puolueittensa kautta tukea saavat lehdet ovat sitoutuneet Julkisen sanan neuvoston periaatteisiin.