Journalismi

Tositarinoita

On olemassa tarinoita, jotka elävät mielissämme voimakkaina. Tällaiset tarinat ikään kuin odottavat faktoja, jotka sopivat niihin riittävän hyvin oikeuttamaan tarinan kertomisen, kirjoittaa Janne Zareff.

Journalismissa kerrotaan tarinoita. Tämä ei lie kenellekään uusi tai yllättävä ajatus. Journalistiset tekstit perustuvat faktoihin, mutta vasta tarina antaa faktoille syy-seuraussuhteet ja kronologian, jotka tekevät faktoista merkityksellisiä.

Oletamme yleensä, että journalismin tarinat syntyvät faktojen pohjalta ja niiden ehdoilla. Tarina on kerronnallinen apuväline, joka syntyy, kun tärkeät faktat liitetään toisiinsa. Aina tilanne ei kuitenkaan ole tämä. On olemassa tarinoita, jotka elävät mielissämme voimakkaina. Tällaiset tarinat ikään kuin odottavat faktoja, jotka sopivat niihin riittävän hyvin oikeuttamaan tarinan kertomisen.

Eduskunnan puhemieheltä Maria Lohelalta (ps.) pyydettiin erään toimittajatapaamisen lopuksi näkemystä pukeutumisesta eduskunnassa. Puhemies vastasi vältellen, haluttomana ottamaan aiheeseen kantaa. Asiasta tarkemmin kysyttäessä hän suostui kertomaan oman näkemyksensä eduskuntaan sopivasta pukeutumisesta. Itsekin hän kuvaili pukeutumismakuaan konservatiiviseksi.

Tämä näkemys nostettiin useissa medioissa tapaamisen ainoaksi anniksi. Otsikot olivat suuria ja tuohtuneita. Eduskunnan pukeutumisesta tehtiin vitsejä, kansanedustaja Teuvo Hakkaraiselta (ps.) pyydettiin kommenttia. Kommentaarissa ihmeteltiin, miten ihmeessä puhemies käyttää aikaansa pukeutumisesta puhumiseen ja vaatii vielä naisille körttiasuja.

Fakta oli, että puhemies, asiasta erikseen kysyttäessä, suostui kertomaan oman näkemyksensä sopivasta pukeutumisesta. On kuitenkin varsin ilmeistä, ettei tämä fakta itsessään ollut niin tärkeä, että sen ympärille olisi voitu rakentaa sellainen mediajulkisuus kuin nyt nähtiin. Kyse olikin siitä, että meillä oli valmiita tarinoita, joiden kertominen voitiin oikeuttaa suhteellisen merkityksettömällä faktalla.

Tarina siitä, miten korkeaan asemaan nostettu perussuomalainen osoittautuu epäpäteväksi tehtävässään elää vahvana. Niin elää myös tarina siitä, miten korkeaan asemaan nostettu nuori nainen osoittautuu epäpäteväksi. Kun nämä tarinat voidaan kertoa samasta ihmisestä, riittää se nostamaan myrskyn mediassa. Näitä tarinoita kerrottaessa, kuten kaikkia muitakin tarinoita kerrottaessa, jokaisen olisi kuitenkin hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, syntyykö tarina todella faktoista, vai valitaanko valmiiseen tarinaan sopivat faktat.