”Viidentoista sotavangin selliin astuessa jännitti hetken aikaa. Oli vaikea tietää ennalta, millaisessa mielentilassa miehet ovat. Miten he suhtautuisivat suomalaiseen toimittajaan?”
Helsingin Sanomien Tommi Niemisen ja valokuvaaja Sami Keron juttumatka Ukrainan rintamaseuduilla johti kaksikon alkusyksystä 2024 kuvajournalisti-fikseri Andrii Dubtshakin järjestämälle keikalle venäläisten sotavankien luo.
Jännitys sotavankien sellissä meni alkuesittelyjen jälkeen ohi. Nieminen ja Kero viettivät miesten seurassa vajaan tunnin.
”Kun huomasin, että muutama tyypeistä tuntui puhuvan aika avoimestikin, ajattelin tilannetta lähinnä keikkana keikkojen joukossa.”
Syyskuussa julkaistussa jutussaan Tein pahan virheen, kun tein sopimuksen armeijaan Nieminen kuitenkin käsittelee myös tilanteen itsessään herättämää epävarmuutta, muun muassa epätietoisuutta siitä, miten totta miehet puhuvat.
”On ihan selvää, että venäläisellä sotavangilla on paljon asioita, joista hän ei voi tai hänen ei kannata puhua”, Nieminen sanoo.
”On turha kysyä heiltä mielipidettä tästä sodasta tai Putinista. Mutta heiltä voi kysyä heidän omasta tilanteestaan. Kun vanki alkaa kertoa elämästään, kuulee aika nopeasti, mitä hän oikeastaan sodasta ajattelee.”
Niemisen jutussa selviää, että vangitut venäläiset eivät ennen sotaakaan kuuluneet maansa hyväosaisten joukkoon. Kurjuus ja huono-osaisuus on ajanut miehiä tyhmempiin ja tyhmempiin ratkaisuihin, lopulta miehittäjäarmeijaan. Osalle sotaan lähtö on tarkoittanut ulospääsyä venäläisestä vankilasta.
”En halua surkutella tai sääliä venäläistä, hyökkäyssotaa käyvää sotilasta. Tiedän, millaisia sotarikoksia Ukrainassa tehdään – mahdollisesti joku tässä sellissäkin on tehnyt niitä. Mutta heitä kannattaa silti kuunnella. Onko tämä ihminen itse venäläisen nykyfasismin uhri vai onko hän järjestelmän tukija?”
Geneven sopimuksen mukaan sotavankeja on suojeltava julkiselta uteliaisuudelta.
”Mediaakin koskee se, että heitä on kohdeltava inhimillisesti ja kuultava asiassaan, mitä he sitten ovat tehneetkin”, Nieminen sanoo.
Sotavangit eivät jääneet erityisen piinaavalla tavalla kummittelemaan Niemisen mieleen. Syy tähän on karu.
”Olimme samalla matkalla Harkovassa katsomassa kerrostaloa, johon venäläinen liitopommi oli osunut hetkeä aiemmin. Siihen verrattuna vankilakeikka oli seesteinen.”
Tommi Nieminen, 51
Helsingin Sanomien toimittaja vuodesta 2006.
Työskennellyt myös Imagessa, Aamulehdessä ja freelancerina.
Valtiotieteen kandidaatti.
Erikoistunut featurejournalismiin ja ulkomaanjournalismiin.
Palkittu muun muassa Lumilapiolla, valtion tiedonjulkistamispalkinnolla, Suurella journalistipalkinnolla ja Kehitysjournalismin palkinnolla.
Ilta-Sanomien toimittaja Joonas Immosen valinta
”Mieleeni on jäänyt Helsingin Sanomien Tommi Niemisen juttu, jossa hän haastatteli venäläisiä sotavankeja Ukrainassa Sumyn kaupungissa. Nieminen on loistava reportaasi- ja henkilöjuttujen kirjoittaja ja myös yksi omista esikuvistani. Venäläisistä sotavangeista kertova artikkeli Tein pahan virheen, kun tein sopimuksen armeijaan käsittelee sotavankien kautta suurempaa ilmiötä eli sotavankeutta Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa. Artikkelissa lukija pääsee istahtamaan pienen sellin yhdelle hetekalle ja seuraamaan vierestä traagisiakin kertomuksia. Kokemuksesta tiedän, että tällaiseen paikkaan ei ole helppo päästä ja sotavankien esiintymiseen mediassa liittyy myös Geneven sopimuksen kohtia.”
Uusimmassa lehdessä
- Kilpajuoksua, pettymyksiä ja pohdintaa oman uran suunnasta. Journalistiopiskelijat Hanna Eskelinen, Iida Niskanen ja Sofia Tuovinen pitivät päiväkirjaa kesätöiden hakemisesta.
- Liiton jäsen pitää huolta kollegoista, ammatista ja koko alasta
- Barona maksoi Iltalehden yötoimittajille vuosien ajan liian vähän
- Tidskriftsombud: Finlandssvenska tidskrifter måste samarbeta mer för att klara sig