”Jos teet meille useamman jutun, saadaanko paljousalennusta?”
Näin kysyi ison suomalaisen mediatalon tuottaja hiljattain sähköpostivaihdossa, jossa neuvoteltiin mahdollisen juttusarjan tekemisestä.
Kysymys lähinnä huvitti. Vastasin, että otan ehdotuksen vitsinä, sillä luovaa ajattelua vaativien juttujen ideoiminen ja kirjoittaminen ei ole makkaraa, jota voi tuottaa liukuhihnalta.
Mutta kysymys myös hirvitti. Jos meikäläisellekin, suhteellisen kokeneelle ketulle ehdotellaan tällaisia palkkionalennuksia, mitä kehdataankaan ehdotella nuoremmille ja kokemattomammille freelancereille?
Kokemus tinkimisestä tuntuu olevan freelancereiden keskuudessa melko yleinen.
Kysyin parissa freelancereiden Facebook-ryhmässä kollegoilta kokemuksia siitä, millä tavoilla heiltä yritetään saada työtä ostettua halvempaan hintaan. Pyysin vain sellaisia kokemuksia, joista on olemassa jonkinlaisia kirjallisia jälkiä. Vas-tauksia tuli kymmenkunta. Olen ripotellut niitä tekstiin kursiivilla.
”En valitettavasti voi korottaa juttupalkkiota, mutta voin tarjota korvaukseksi lounaan.”
Pyysin viime vuonna päätoimittajalta korotusta juttupalkkioon. Hän kieltäytyi siitä, mutta tarjosi minulle 12,90 euron hintaisen noutopöytälounaan jälkiruokakahveineen.
Nauroin kollegoille, että lounas tuli kalliiksi: jouduin menemään sen takia tietyöremontteja pullistelevaan Helsingin keskustaan ja aikaa tuhraantui yli kolme tuntia, melkein puolikas työpäivä.
Ainakin meillä pääasiassa lehtiin kirjoittavilla freelancereilla on hyvä tuntuma siitä, että juttupalkkiot ovat jämähtäneet viime vuosina paikoilleen. Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että lehdet ovat määritelleet juttupaikoille kiinteät palkkiot. Niissä on ani harvoin neuvotteluvaraa.
”Friikkuna ansiot eivät nouse, koska jutuille on listapalkkiot ja neuvottelu käytännössä turhaa. Ja kokemus ei hyödytä muuta kuin siinä, että pystyy kasaamaan jutut vähän nopeammin – vain pysyäkseen inflaation perässä.”
En muista, että vajaan 15-vuotisen freelanceurani aikana yhdenkään juttupaikan palkkiota olisi korotettu. Muutamaa on kyllä laskettu. Palkkion laskemista on perusteltu yleensä uudistuksilla, juttupaikka muuttaa vähän muotoaan, tekstin osuus lyhenee tai konseptointi lisääntyy.
Tekstin pituus ei kuitenkaan tunnetusti ole suoraan verrannollinen siihen, kuinka paljon aikaa sen tekemiseen menee.
”Olen törmännyt myös siihen, että tutun juttupaikan palkkio on laskenut vähän, koska merkkimäärää on pienennetty. ’Ei tarvitse tehdä niin paljon töitä.’ Todellisuudessa työtä on sama määrä, koska et voi tehdä ¾:aa haastattelua.”
”Digiaika vaikuttaa palkkioihin ja työn määrään. Aiemmin merkkimäärä printissä oli tiukka, mutta nyt saman merkkimäärän tilauksella ja palkkiolla juttua turvotetaan, koska verkko on rajaton. Eli 8 000 merkin jutusta voi tulla 11 000 merkin juttu, ilman eri korvausta.”
Silti viime syksynä valmistuneen freelancereiden työmarkkinatutkimuksen mukaan freelancereiden keskimääräiset tulot olivat isommat kuin koskaan aiemmin, laskutus 37 000 euroa ja verotettava tulo 29 000 euroa.
Syynä voivat olla pienentyneet toimitukset ja freetyön lisääntynyt kysyntä.
Käytännössä kaikki toimitukset ostavat freetyötä. Työn ostaminen (ja toki myös myyminen) on ammattitaitoa vaativa laji, mutta en ole ihan varma, onko toimitusten osaaminen ihan niin korkeatasoista kuin voisi toivoa.
Yritin kysellä tätä kirjoitusta varten muutamalta mediatalon pomolta, millaisia haasteita heillä tässä on ja miten ostavia toimittajia ja päälliköitä koulutetaan, mutta heillä oli muita kiireitä tai jäin vaille vastauksia.
Joskus vaikuttaa siltä, että toimituksissa pidetään freetyön ostamisen tärkeimpänä kriteerinä halpaa hintaa.
Olen kerran käynyt sähköpostitse palkkioneuvottelukierroksen, jossa päätoimittaja nipisti ehdottamastani vastatarjouksesta vielä 25 euroa. Basaarimeininki on nöyryyttävää ja vie fiilistä työnteosta, mutta ihmetyttää myös, onko se tosiaan myös päätoimittajan ajan arvoista.
Yleisesti ottaen mediassa hymistään, että halpatyö ja yksinyrittäjien, kuten ruokalähettien, ansioista nipistäminen eivät tuo yhteiskuntaan niin sanotusti lisää hyvää. Freelancerin palkkiopyyntöihin sen sijaan saatetaan suhtautua kuin ne olisivat yläkanttiin arvioituja lähtöhintoja, joita on aina varaa hilata vielä vähän alaspäin.
Hankaliin tilanteisiin joutuvat myös ne freelancerit, jotka sekä kuvaavat että kirjoittavat. Voisi kuvitella, että multitalenttius olisi alalla etu. Useimmiten se vaikuttaisi kuitenkin olevan taloudellinen haitta. Ostajat yrittävät saada tekstiä ja kuvia pienemmällä yhteishinnalla kuin kahdelta toimijalta erikseen tilattuna.
Erästä freetä toimitus kehotti työntekovaiheessa ”painottamaan” jompaakumpaa niin, että palkkio tuntuisi kohtuullisemmalta.
”Kyselin hinnoista yhdeltä toiselta freenä kirjoittavalta toimittajalta ja hän sai pelkästä tekstistä saman palkkion kuin millä olin suostunut tuolloin vähän noviisina tekemään omat jutut kuvineen.”
Markkinataloudessa muistutetaan, että on oma syy, jos myy osaamistaan liian halvalla. Freeoppaat ja tämäkin lehti ovat täynnä hyviä neuvoja ja vinkkejä siitä, kuinka ei kannata alihinnoitella omaa työtään. Mutta jos mitään varsinaisia neuvotteluja ei ole, ei vinkeillä tee mitään.
Ala on Suomessa pieni ja ostajat ovat jättimäisiä yrityksiä yksittäisiin työnsä myyjiin verrattuna. Se tekee neuvotteluasetelmasta nimellisen.
Liiton freeosastolla on netissä Freetyön ostajan opas, mutta se on niukka ja vanhentunut. Sopimuspohjaluonnokset ovat vuodelta 2012. Siellä myös neuvotaan hinnoittelemaan työ sen perusteella, millaisia käyttö- ja julkaisuoikeuksia myy, vaikka alalla on ollut jo toistakymmentä vuotta käytäntönä, että kirjoittava toimittaja joutuu myymään kaikki oikeutensa tekstiin yhdellä kertakorvauksella.
Journalistiliitosta kerrotaan, että mallisopimuksia päivitetään parhaillaan.
Suomalaisessa mediassa on suhteellisen uusi tilanne, että freetyön ostamisesta on tullut näin yleistä. Siksi käytännöt briiffata, editoida ja viimeistellä freelancereiden juttuja saattavat noudattaa samaa kaavaa kuin toimituksessa istuvien kanssa. Freelancerin aika on kuitenkin eri tavalla maksullista kuin kuukausipalkkaisen toimittajan.
”Hyvin usein kirjoittava toimittaja joutuu säätämään välissä myös kuvaukseen liittyvissä asioissa, vaikka olisi tehnyt haastattelun oman juttunaan. Eli viestittelet haastatellun ihmisen ja toimituksen välillä, mikä paikka sopii kuvaukseen ja milloin kuvaus osapuolille sopisi.”
Toisinaan toimituksista toivotaan, että freelancer menisi paikan päälle juttupalaveriin, koska on kiva tavata kasvokkain. Ani harvoin pala- vereita voi kuitenkaan leipoa mukaan laskutukseen.
”Uskon, että alan rakenteet ovat vieläkin liikaa vakkaritoimittaja-ajassa. Kuukausipalkkaisena hiominen ja pyörittely ja ’teepä vielä näin ja näin’ kuuluvat työaikaan. Friikun tilanne on toinen.”
Eräs freelancer arvioi, että kokemuksen puute aiheuttaa epäselviä tilanteita, joissa toimitus pyytää freetä tekemään lisätyötä ennakkoon sovitulla palkkiolla. Se ei tarkoita normaaleja editointikierroksia, vaan esimerkiksi lisää haastateltavia tai kainalojuttu, josta ei alun perin ollut puhetta. Moni kyllä kertoo saaneensa näistä pyydettäessä myös lisäkorvausta.
Yleinen kokemus on myös se, että juttupaikkojen kiinteät palkkiot on arvioitu toimituksissa sen mukaan, kuinka paljon juttujen kirjoittamiseen menee aikaa. Sen sijaan haastateltavien etsiminen, taustatöiden ja haastattelujen tekeminen ja lähdekirjallisuuden lukeminen eivät välttämättä mahdu mitenkään siihen aikaan, mitä palkkio kattaa.
”Tavallista on, että juttutilauksessa toiveet teemaa varten ovat tarkat: tällainen ja tällainen keissi ja asiantuntijat. Varsinaisesti työstä, joka juuri oikeiden tyyppien löytämiseen kuluu, ei makseta mitään, vaan juttupalkkio perustellaan merkkimäärän mukaan.”
Valokuvaajilta saatetaan pyytää ”samalla” videokuvaa, kun he kuvaavat still-kuvia.
”Valokuvaajien keskuudessa on viime aikoina herättänyt keskustelua toimituksista yhä useammin tuleva pyyntö tehdä still-keikalta videoita ’siinä samalla’, ilman lisäkorvausta. Videoiden tekeminen toki onnistuu, mutta teettää poikkeuksetta lisätyötä sekä kuvaustilanteessa että editointivaiheessa jälkikäteen pelkkään still-keikkaan verrattuna. Iso lehtitalokonserni kertoi hiljattain, että tästä eteenpäin pitäisi kuvata keikoilta aina myös videoita ja yleisenä periaatteena on, ettei mitään lisäkorvausta tästä lisätyöstä ole mahdollista maksaa.”
Olen myös huomannut, että kuukausipalkkaiset toimittajat saattavat verrata juttupalkkioita suoraan omaan kuukausipalkkaansa. Palkan sivukulut eivät tietysti välttämättä kosketa, kun työnantaja huolehtii niistä. Ehkä pikkuisen laajempi yleissivistys aiheesta ei kuitenkaan haittaisi, varsinkin jos on itse ostamassa freetyötä.
Jos toimittajan keskiansio on noin 3 900 euroa kuukaudessa, siihen päästäkseen, palkansaajan kanssa samansuuruista eläketurvaa kerryttääkseen freelancerin olisi laskutettava noin 8 000 euroa kuukaudessa.
”Kerran minulle ilmoitettiin palkkio noin-summana eli ’noin 700 euroa’ ja sitten pudotettiin se 50 euroa alemmaksi, kun juttu valmistui, vaikka juttu oli kuulemma hyvä.”
Tietysti meidän freelancereidenkin myyntiosaamisessa on petrattavaa. Meitä on alalla hyvin monenlaisia, osa enemmän liiketaloudellisesti orientoituneita, osa vähemmän.
Kun myy omin pikku kätösin laatimiaan hengentuotteitaan, hintojen polkeminen saattaa välillä mennä vähän liikaa tunteisiin. Pitäisi osata ottaa etäisyyttä, ajatella laskelmoivammin ja suhteuttaa työhön käytetty aika siitä maksettuun palkkioon.
Olen miettinyt, onko journalismin alihankinta kuitenkin vain sama asia kuin rakennussiivouksen ostaminen edullisimmalta tarjoajalta. Miksi sen pitäisi edes olla jotenkin muunlaista? Vai pitäisikö alalla puhua enemmän siitä, miten työn hinnan tinkaaminen vaikuttaa journalismin laatuun, kun yhä suurempi osa siitä teetetään freelancereilla?
Tuskin kovin moni freelancer tai freelancetyön ostaja toivoo kanssakäymiseen lisää byrokratiaa tai jäykempiä käytäntöjä. Lisää tietoa sekä ammattimaisuutta ostamiseen ja myymiseen sen sijaan voisi toivoa puolin toisin. Ja myös avointa keskustelua, jossa tämä ala ei läheskään aina vaikuta olevan kovin esimerkillinen.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
