Media-ala

Päätoimittajat Erja Yläjärvi ja Riina Nevalainen johtavat uuden ajan opeilla

Kuinka kauan näitä juttuja uusista naispäätoimittajista pitää vielä tehdä?

Helsingin Sanomien tuleva vastaava päätoimittaja Erja Ylärvi ja Kauppalehdessä samassa tehtävässä 16. toukokuuta aloittanut Riina Nevalainen ovat lupautuneet Journalistin yhteishaastatteluun mukisematta. He ovat silti vähän kiusaantuneita useista tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyvistä kysymyksistä.

Ainakin helpotus on ilmeinen, kun kysymykset siirtyvät käsittelemään media-alaa ja sen tulevaisuutta.

”Hyvä, päästään puhumaan muustakin”, Yläjärvi puuskahtaa.

Niin kuitenkin on, että meni 134 vuotta ennen kuin Helsingin Sanomiin ja 125 vuotta ennen kuin Kauppalehteen valittiin vastaavaksi päätoimittajaksi nainen. Suomen ensimmäisenä varsinaisena toimittajanaisena pidetty Tekla Hultin aloitti Päivälehden vakituisena ja kokoaikaisena ulkomaantoimittajana tasan 130 vuotta sitten.

Nykyisin enemmistö päätoimittajista on naisia. Suomessa on silti useampi suuri sanomalehti, jonka vastaavaksi päätoimittajaksi ei ole koskaan valittu naista: esimerkiksi Aamulehti, Keskisuomalainen, Satakunnan Kansa, Savon Sanomat, Karjalainen ja Turun Sanomat.

Iltapäivälehdistä Iltalehti ehti valita naisen vastaavaksi päätoimittajakseen vuotta ennen Ilta-Sanomia. Siitä on viisi vuotta. Valittu oli Erja Yläjärvi.

Yläjärvi sanoo, että valinta Hesarin tärkeimpään tehtävään – jälleen ensimmäisenä naisena – on hänelle henkilökohtaisesti tärkeää. Mutta:

”Huomaan, että tämä herättää silti jossain määrin jo ristiriitaisia tunteita”, hän sanoo.

”Alahan naisistuu äärimmäisen voimakkaasti ja olen varma, että joudumme tehtävissämme pohtimaan tulevana vuosina sen ulottuvuuksia.”

Sen enempää Yläjärvi kuin Nevalainen eivät koe, että sukupuolella olisi ollut merkitystä omassa valintaprosessissa. Uusiin tehtäviin on päästy journalistin ja esihenkilön taidoilla – ja kovalla työllä.

”Mutta se, että tästä niin moni puhuu, osoittaa, että siitä pitää puhua”, Nevalainen sanoo.

”Se on sama kuin isien perhevapaat. Niin kauan kuin ne täytyy erikseen nostaa esille, ne eivät ole vielä normaalia arkea.”

Kaikista päätoimittajista enemmistö on naisia, mutta suurimpia uutiskoneita johtaa edelleen miesenemmistö. Voit tutkia grafiikkaa tarkemmin klikkaamalla sen auki tai siirtymällä tähän juttuun.

Yläjärvi ja Nevalainen ovat molemmat nelikymppisiä. Kun he syntyivät, mediamaailma oli hyvin toisenlainen. Kauppalehti julkaisi kolmossivullaan kuvia vähäpukeisista naisista ja journalistit kuuluivat Sanomalehtimiesten liittoon. Talouselämään ja politiikkaan kuuluivat herrakerhot, kosteat saunaillat ja metsästysretket. Bisnes oli miesten bisnestä, ja siitä kirjoittivat miehet.

Kauppalehden kakkospäätoimittajana vuonna 1983 aloittanut Hilkka Olkinuora oli ensimmäinen nainen tehtävässään. Hän väsyi lehden toimituskulttuuriin parissa vuodessa. Kyse ei ollut niinkään sukupuolesta, vaan talon johdon tavassa kilpailuttaa työntekijöitä keskenään.

”Sillä [Kauppalehden vastaava päätoimittaja ja Uuden Suomen toimitusjohtaja Arto Tuominen] oli käsittämätön kyky kävellä itse aiheuttamiensa raatojen yli”, Olkinuora kuvasi vuonna 1998 ilmestyneessä Rahavallan rakkikoirat -kirjassa.

Nyt Kauppalehden johdossa on aloittanut vuoden pomona palkittu Nevalainen, joka uskoo valmentavaan johtamiseen eikä metsästä tai golfaa. (Niin ei tee myöskään Yläjärvi.)

Kun Yläjärvi ja Nevalainen olivat lapsia, Helsingin Sanomat sai kakkosekseen Reetta Meriläisen.

Vuonna 2006, oltuaan päätoimittajana jo 15 vuotta, Meriläinen joutui ojentamaan blogissaan Turun Sanomien toimitusjohtajaa Keijo Ketosta. Ketonen sanoi Hesarin haastattelussa, ettei naisista ole vastaaviksi päätoimittajiksi, nämä kun saattavat jäädä milloin tahansa äitiyslomalle. Meriläinen epäili, että naisilta puuttuu muitakin päätoimittajalta vaadittavia ominaisuuksia: reserviupseerikoulutus, vaimo ja ”ne”.

Myös Yläjärvi kertoo kohdanneensa uransa aikana tytöttelyä, vähättelyä, seksismiäkin. Palavereja, joissa talouspuhe suunnataan paikalla oleville miehille. Huorittelua lukijapalautteessa.

Nevalainen sanoo säästyneensä tytöttelyltä työyhteisössä. Toimitusten johtamisessa sen sijaan on hänen mielestään tapahtunut iso muutos.

”Minunkin urani alkuvaiheilla se oli vielä aika autoritääristä”, Nevalainen sanoo.

”Ei voi sanoa, että naiset johtaisivat eri tavalla kuin miehet, mutta työelämän johtamisessa ovat korostuneet uudenlaiset ominaisuudet, kuten kommunikaatio ja ihmissuhdetaidot”, Yläjärvi sanoo.

Tutkimuksissa aiemmista päätoimittajanaisista käy ilmi, että näiltä on pitkään odotettu empaattisempaa ja ymmärtäväisempää johtamista kuin miehiltä. Mies on toimituksen yhteiskunnallisesti kantaaottava isäntä, nainen äiti, jolle voi kertoa huolensa.

Yläjärvi ja Nevalainen eivät tunnista ajatusta ”äitijohtajasta”, vaikka muistavatkin tapauksia, joissa työtekijä on tullut juttelemaan asioista, joista ei ole kertonut kenellekään muulle.

”Omalle urallani on sattunut aika koviakin johtamistilanteita. Ehkä se saattaa aiheuttaa työntekijälle pettymystä, että tuohan pitää muutosneuvotteluja siinä missä muutkin”, Yläjärvi sanoo.

Hän on joutunut esimerkiksi päättämään työsuhteita, antamaan varoituksia ja jättämään juttuja julkaisematta.

”Kaikissa näissä tilanteissa täytyy olla ihminen. Ei niissä tarvitse tai pidä olla tyly tai kylmä.”

Nevalainen sanoo haluavansa olla johtajana luottamusta herättävä mutta jämäkkä, inhimillinen kaikessa. Yläjärvi arvostaa suoruutta. Sitä hän pitää myös vahvuutenaan.

”Pahinta mitä voi tehdä on, että on yksi viesti yhtäällä ja toinen toisaalla. Organisaatio aistii sen”, Yläjärvi sanoo.

”Olen parantanut siinä, että kuuntelen ja näen ihmiset yksilöinä. Olin siinä aika heikko, kun aloitin.”


Helsingin Sanomissa ensimmäinen kysymykseni toimituksen johdolle on, miten heidän johtamistaan on kehitetty

Erja Yläjärvi, Helsingin Sanomien syksyllä aloittava vastaava päätoimittaja

Johtamisen taito ei ole sisäsyntyinen. Sekä Nevalainen että Yläjärvi kertovat pyytäneensä ja hankkineensa itse valmennusta esihenkilönä toimimiseen.

Johtamisesta on heidän mielestään pidettävä toimituksissa huolta.

Helsingin Sanomissa ensimmäinen kysymykseni toimituksen johdolle on, miten heidän johtamistaan on kehitetty”, Yläjärvi sanoo.

Hänen mielestään toimitukset ovat olleet pitkään huonoja kehittämään johtamista. Jos toimittajien työtavat olivat pitkään boheemit, sitä on ollut myös johtaminen. HR-ammattilaisten puheilta on voinut halutessaan piiloutua journalistisen riippumattomuuden ja toimitustyön ainutlaatuisuuden taakse.

”Jos on halunnut olla journalistinen johtaja, joka ei kehitä johtamistaan, se on ollut erityisen helppoa”, Yläjärvi sanoo.

”Minun on ollut sitä aika vaikea ymmärtää.”

Nevalainen komppaa. Hän uskoo, että nuoremmat sukupolvet vaativat johtamiselta enemmän.

”Odotukset työnantajaa kohtaan nousevat koko ajan. Vielä 15 vuotta sitten tyydyttiin siihen, että ’tää on nyt tällaista’. Nuorilla on selkeämpi käsitys siitä, millainen on motivoiva työpaikka ja miten sitä pitäisi johtaa.”

”Heillähän ei kyllä välttämättä ole kaikilla samanlainen käsitys”, Yläjärvi lisää.

”Sitten täytyy käydä keskustelua siitä, että tässä ovat ne puitteet. Päätoimittaja vastaa taloudellisista reunaehdoista ja ne eivät taivu kaikkeen.”

Kumpikaan ei usko, että ala voisi kilpailla parhaista nuorista tekijöistä muita aloja kovemmalla palkalla. Työtä esimerkiksi pienissä paikallislehdissä voi tehdä houkuttelevammaksi tuomalla esiin sitä, miten tärkeää työtä niissä tehdään. Johtamisella on niissäkin iso merkitys.

”Mitä pienempi yhteisö, sitä tärkeämpi on, että siellä on kivaa – että sinne on kiva tulla, että kollegoiden kanssa on hauska juoda kahvia. Pienessä lehdessä kaikki ilot ja surut ovat näkyvillä”, Yläjärvi sanoo.


Vastaavan päätoimittajan asema on usein kuormittava ja yksinäinen. Yläjärvi kuvailee aloitustaan Iltalehdessä ”melkoisena” oppimiskokemuksena. Iltapäivälehden yleisö on iso ja juridisia kysymyksiä tulee harkittavaksi paljon. Kun ne tulevat vastaavan päätoimittajan päätettäväksi, ei ole enää seuraavaa porrasta, jolta kysyä.

”Koska this is it”, Yläjärvi viittaa itseensä.

”On päätöksiä, joissa ei ole oikeaa tai väärää – ja minä teen sen päätöksen, että laitetaan julki. Tietenkin on hetkiä, jolloin olen miettinyt, että näin minä nyt päätin niillä tiedoilla, jotka minulla oli. Ja päätöksen takana täytyy olla valmis seisomaan aina. Siitä täytyy vastata. Ja sitten vastataan.”

Vastaava päätoimittaja joutuu edustamaan myös yhtiötä silloin, kun toimitus ei pidä sen tekemistä ratkaisuista. Hän tasapainottelee talouden, oman väen ja yleisön toiveiden ja vaatimusten välillä.

”Oma pää täytyy pitää kylmänä”, Nevalainen sanoo.

”Mutta eihän oma pää pysy aina kylmänä. Ei minulla ainakaan. Ei kukaan ole robotti, joka tyynesti tekee analyysin ja hengittää sisään”, Yläjärvi lisää.

Vaikeimpia paikkoja hänen mielestään ovat ne, joissa jo valmiiksi kuormittuneeseen tilanteeseen tulee yksi pulma lisää: toimitusprosessissa menee esimerkiksi jotain isosti pieleen.

Vastaavan päätoimittajan on kyettävä yhtä aikaa suunnittelemaan lehtensä tulevaisuutta ja ratkomaan akuuttia journalistista pulmaa – ja siihen päälle pienissä toimituksissa pitäisi usein ehtiä hyväksyä matkalaskut ja tuntikirjanpidot.

”Fakta on, että asiat kasaantuvat”, Nevalainen sanoo.

Yläjärvi kertoo hakevansa tukea paitsi lähikollegoiltaan myös muilta päätoimittajilta. Myös Nevalaisella on oma alalla nykyisin tai aiemmin toimineiden ihmisten verkosto.

Heidän mielestään on tärkeää, että myös alan ulkopuolella on elämä. Nevalaisen pitävät arjessa kiinni muilla aloilla työskentelevät puoliso ja ystävät. Lasta harrastuksiin kuskatessa titteleillä ei ole merkitystä.

Myös Yläjärvi käy lastensa harrastuksiin liittyvissä talkoissa, esimerkiksi imuroimassa voimisteluhallia. Lapsia ja kahta koiraa ei kiinnosta, onko hän päätoimittaja.

”Elämässä täytyy olla ihmisiä ja tilanteita, jotka eivät millään tavalla liity siihen, että on journalisti.”

Molemmat uskovat myös siihen, että myös esihenkilö saa toimituksessa kertoa olevansa kiireinen, väsynyt tai vaikeassa elämäntilanteessa. Hän saa näyttää surunsa esimerkiksi siitä, että muutosneuvotteluissa on irtisanottu ihmisiä.

”Ei kenenkään tiimiläisen tarvitse lohduttaa pomoa, mutta saa hän näyttää, että tämä on minullekin kova paikka”, Nevalainen sanoo.


Mitään muuta ei voi olla kuin oma itsensä.

Riina Nevalainen, Kauppalehden vastaava päätoimittaja

Riina Nevalainen aloitti Kauppalehden johdossa toukokuun puolivälissä. Erja Yläjärvi siirtyy Hufvudstadsbladetista Helsingin Sanomiin syksyllä.

Heistä tulee instituutioita. Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan kirjeenvaihto esimerkiksi tallennetaan Päivälehden arkistoon.

Roolissa on vielä opeteltavaa ja nieltävää, Nevalainen ja Yläjärvi sanovat.

”Asemaa pitää arvostaa, mutta on hirveän vaarallista, jos päätoimittaja lähtee säilyttämään instituutiota. Media-alalla uudistumisen tarve on jatkuva. Jos alkaa liikaa miettiä, voinko tehdä tai sanoa näin, mennään helposti epäaidolle polulle”, Yläjärvi sanoo.

Kumpikin kokee olevansa päätoimittajina erilaisia kuin edeltäjänsä – eikä kumpikaan koe tarvetta solahtaa talouden tai politiikan ”herrakerhoihin”. Toki päätoimittajan täytyy olla utelias, verkostoitunut ja ymmärtää yhteiskuntaa laajasti, Nevalainen huomauttaa.

”Olen henkilönä ja taustaltani niin erilainen kuin Arno Ahosniemi, että myös päätoimittajan roolissa on pakkokin olla erilainen. Se on myös hyvä asia. Mitään muuta ei voi olla kuin oma itsensä”, hän sanoo.

”Olen tehnyt tätä jo pitkään, ollut politiikan toimittaja ja kirjoittanut pääkirjoituksia nimellä viisi viime vuotta. En näe, että mikään kamalasti muuttuisi tai että minun pitäisi solahtaa yhtään minnekään”, Yläjärvi sanoo.

”On myös niin, että kaikkea ei voi muuttaa. Olen tekemässä ensisijaisesti työtäni. Jos voin samalla edistää tasa-arvoa, niin hyvä, mutta ei minulla ole illuusiota siitä, että koko maailma muuttuisi.”

Riina Nevalainen
Riina Nevalainen sanoo menevänsä Alma Talentiin johtamaan julkaisuja, jotka ovat digitekemisen edelläkävijöitä. ”Siellä on todella vahvaa ja pitkäjänteistä osaamista taloudesta ja eri erikoisaloista. Tulevaisuudessa on tehtävää siinä, miten löytää uusia lukijaryhmiä.”

Riina Nevalainen on parempi johtajana kuin rivijournalistina 

”Olen todennäköisesti parempi kokonaisuuden ja tiimin luotsaamisessa kuin kirjoittavana journalistina. Sitä en kyllä opiskeluaikana millään lailla tunnistanut”, Riina Nevalainen sanoo.

Nevalainen, 42, opiskeli Tampereen yliopistossa yleistä historiaa, tiedotusoppia ja kansainvälistä politiikkaa. Aamulehdessä hän työskenteli vuodesta 2007 lähtien, aluksi verkkotoimittajana ja uutispäällikkönä.

”Verkkotoimittajana seurasin uutispäälliköiden työtä ja mietin aika pitkään, että voisin ihan pärjätä tuossa.”

Kun uutispäälliköille etsittiin sijaisia, Nevalainen ilmoittautui itse.

”Sen jälkeen on aina kysytty.”

Neljä vuotta sitten Nevalainen aloitti Aamulehden uutisista vastaavana toimituspäällikkönä. Hän vastasi myös Aamulehden paikallismedioista Pirkanmaalla.

Toimituksessa Nevalainen on ollut pidetty. Hän on innostava ja moderni johtaja, joka luottaa alaisiinsa ja luo ympärilleen ”tekemisen meininkiä”. Vuonna 2020 Nevalainen palkittiin Vuoden pomona Suurella journalistipalkinnolla.

Aamulehti etsii tällä hetkellä uutta vastaavaa päätoimittajaa Jussi Tuulensuun erottua tehtävästä maaliskuussa häirintäkohun takia. Nevalainen ei halunnut haastattelussa ottaa kantaa tapaukseen.

Jos Kauppalehti ei olisi napannut Nevalaista, hänestä olisi hyvin saattanut tulla ensimmäinen nainen Aamulehden vastaavana päätoimittajana. Joku saattoi toivoa, että Nevalainen olisi vielä muuttanut mieltään ja jäänyt Aamulehteen.

Nevalainen itse kokee, että uusi työ on oppimisen ja kehittymisen kannalta hyvästä, vaikka hän jääkin kaipaamaan Aamulehden työyhteisöä.

”Päätös siirtyä Kauppalehteen oli perusteellisen harkinnan tulos, enkä ole asiaa sittemmin pohtinut.”

Aamulehti kuului aiemmin samaan konserniin kuin Kauppalehti. Nevalainen menee siis paikkaan, jossa on myös tuttuja ihmisiä. Hän ajattelee silti aloittavansa puhtaalta pöydältä – ja kokee motivoivaksi päästä kehittämään toimintaa nimenomaan toimitusten kanssa yhdessä.

Kauppalehden lisäksi Nevalaisella on vastuullaan koko Alma Talentin mediaperhe, Arvopaperi, Tekniikka & Talous, Talouselämä, Tivi, Mikrobitti, Mediuutiset ja Uusi Suomi.

”Joka päivä pitää pystyä lunastamaan lukijoiden tarpeet. Se voi olla rahanarvoista hyötyä sijoittajalle tai sosiaalista pääomaa, joka syntyy siitä, että voi jutella uutisista torikahvilassa.”

Erja Yläjärvi
Erja Yläjärven mukaan digisiirtymä on Helsingin Sanomissa pohjoismaisittainkin erittäin hyvässä vaiheessa. Hän haluaa yhtenäistää lehden ääntä niin, että lukija tunnistaa heti, ”mikä Hesari ytimeltään on”. ”Uskon, että tuoteajattelu korostuu jatkossa alalla. Digiaikana on tehty yksittäisiä hyviä juttuja, mutta yksittäisillä hyvillä jutuilla ei vielä synny tuotetta.”

Erja Yläjärvi ei halua lukea lehdestä, minkä kaiken on tehnyt väärin 

Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävä on Erja Yläjärvelle, 46, unelmatyö.

”Työuraani on leimannut se, että haluan vaikuttaa yhteiskuntaan ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Siinä mielessä tämä tehtävä on parasta, mitä ihminen voi saada.”

Yläjärvi kuitenkin kieltää, että tavoitteena olisi aina ollut päästä Hesarin johtoon.

Tampereen yliopistossa ja College of Europessa kansainvälistä politiikkaa opiskellut Yläjärvi työskenteli uransa ensimmäiset vuodet ulkomaan- ja politiikantoimittajana. Oltuaan kolme vuotta STT:n Brysselin-kirjeenvaihtajana Yläjärvi siirtyi esihenkilötehtäviin, STT:n uutispäälliköksi.

”Minua alkoi kiinnostaa kokonaisuus enemmän kuin yksittäiset jutut. Siihen osui yksiin se, että Minna Holopainen kysyi minua uutispäälliköksi.”

Yläjärvi on edennyt kohti vaativampia tehtäviä määrätietoisesti ja vauhdilla. Hän ehti olla kaksi vuotta Kouvolan Sanomien päätoimittajana ja viisi vuotta Helsingin Sanomien toimituspäällikkönä ennen kuin aloitti Iltalehden vastaavana päätoimittajana syyskuussa 2018.

”Työ on ollut minulle aina tärkeää ja olen käyttänyt siihen paljon aikaa. Pikkulapsiaikana minulla oli ymmärtäväinen puoliso. Tällaisilla asioilla on merkitystä”, Yläjärvi sanoo.

”En halua missään tapauksessa välittää kuvaa, että kaikki olisi mahdollista. Ei ole. Varsinkaan kaikki ei ole mahdollista yhtä aikaa. Olen priorisoinut työtä melko tietoisesti.”

Iltalehdessä Yläjärvi viihtyi vain kaksi ja puoli vuotta ennen kuin hänet valittiin Hufvudstadsbladetin päätoimittajaksi. Molemmista tehtävistä lähtiessään hän on kommentoinut työnsä jääneen kesken.

Hufvudstadsbladetille Yläjärven päätös lähteä oli pettymys. Toimituksessa oli ”hautajaistunnelma”, kun ilmoitus tuli. Syksyllä 2021 aloittaneen päätoimittajan uudistukset ovat vasta alkaneet tuottaa tulosta. Viime vuonna lehden digitilaajien määrä kasvoi 20 prosenttia.

Tyyliltään suora Yläjärvi on tuonut Hufvudstadsbladetin tekemiseen selkeitä tavoitteita. Hän on tarkentanut ja rajannut uutisvalintoja ja painottanut aiheita, joista hän uskoo tilaajien olevan kiinnostuneita. Enemmän keskiluokan asiaa, vähemmän kulttuurikritiikkejä.

Helsingin Sanomien nimityshaastattelussa Yläjärvi sanoi löytävänsä myös Hesarin sisällöistä jotain karsittavaa. Journalistin haastattelussa hän ei tahdo vielä tarkentaa, mitä se voisi olla.

”Olen miettinyt, mitkä ovat Hesarin tärkeimmät kulmakivet. Aina ei voi tuoda lisää”, Yläjärvi sanoo.

”Sekä Iltalehdessä että Hufvudstadsbladetissa on pyritty löytämään jutut, jotka kelpaavat kaikille. Maailma hukkuu määrään. Määrää lisäämällä ei voi kehittää tuotetta.”

Haastattelun jälkeen Helsingin Sanomat on uudistanut featurejuttujen tekemistä verkkovetoiseksi. Päätös on Yläjärven mielestä järkevä, syventävälle sisällölle on kysyntää kaikkina viikonpäivinä.

Yläjärvi haluaisi yhtenäistää Hesarin ”ääntä”. Lukijan pitää tietää, mitä saa. Hänen pitää saada kokea lehteä lukiessaan, että elämä on myös hyvää. Lehden ei pidä pyrkiä opettamaan häntä.

”Suomalainen journalismi on aika synkkää ja sitten kerrotaan, että ’älä tee nyt tätäkin väärin’. Kun miettii, että minkä kaiken olen tehnyt elämässäni väärin, niin ei tee mieli lukea, varsinkaan maanantaiaamuna.”

Kauanko nopealiikkeinen Yläjärvi aikoo viihtyä Hesarissa? Eläkkeelle hän ei sieltä aio jäädä. Niin ei välttämättä kävisi edes, vaikka hän haluaisi.

”Näissä tehtävissä pitää tehdä parhaansa, mutta niistä voi joutua syrjään myös itsestä riippumattomista syistä.”


Jutun lähteinä on käytetty Sinikka Torkkolan ja Iiris Ruohon kirjoja ”Tilauksessa naispäätoimittaja?” ja ”Journalismin sukupuoli”, Elina Lappalaisen pro gradu -tutkielmaa ”Naisia toimitusten ‘äijäkerrokseen’”, Reetta Hännisen väitöstutkimusta ”Kevyt ja pirteä kynä? Naisten ensimmäinen aalto Helsingin Sanomien toimituksessa sotien välisenä aikana” sekä Antti Mikkosen kirjaa ”Rahavallan rakkikoirat”. Juttuun on haastateltu myös Hilkka Olkinuoraa, Reetta Meriläistä sekä Yläjärven ja Nevalaisen kanssa työskennelleitä.

Lue lisää: Vuosikymmen sitten suurimpien uutisvälineiden vastaavista päätoimittajista kaksi oli naisia. Nyt heitä on viisi. Kaikista päätoimittajista naisia on jo enemmistö