Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppisen mielestä pääministeri Sanna Marinin (sd.) bilekohu-uutisoinnissa ei tapahtunut ylilyöntejä, mutta lehden jutuissa oli ”yksittäisiä huonoja sanavalintoja ja otsikoita”.
Media on käsitellyt pääministerin bilevideoita jo viikkoja. Ensimmäisenä journalistisena julkaisuna niistä uutisoi Iltalehti.
Lehden politiikan toimituksen esihenkilö Juha Ristamäki sai videon puhelimeensa keskiviikkoiltana 17. elokuuta kello kuuden jälkeen. Pian ilmeni, että politiikassa ja sen liepeillä työskentelevät ihmiset levittivät videota toisilleen.
”Minullekin lähetettiin se”, vastaava päätoimittaja Kauppinen kertoo.
Noin tunti videon saamisen jälkeen Ristamäki soitti Kauppiselle ja kaksikko keskusteli videon julkaisemiseen liittyvistä näkökulmista.
Kauppinen kuvaa jutuntekoprosessin vaikeimmaksi kohdaksi pohdintaa siitä, voiko kyseessä olla manipuloitu video. Videon aitouden vahvistamisessa käytettiin apuna aiemmin saatuja vinkkejä pääministerin juhlaseurueesta.
”Videon uskottavuus oli suuri, koska tiesimme, että tämä oli seura, jossa pääministeri oli liikkunut.”
Tiivis uutisjuttu julkaistiin iltayhdeksältä samana päivänä. Kauppisen mukaan julkaisulle oli selvät perusteet.
”Videolla on yhteiskunnallista merkitystä. Se on poikkeuksellinen ja ennen kaikkea se on kiinnostava”, Kauppinen sanoo.
Yhteiskunnallinen merkitys syntyy Kauppisen mukaan siitä, että pääministerillä on enemmän valtaa kuin kenelläkään muulla suomalaisella.
”Se, miten hän toimii vapaa-ajallaan, kenen kanssa juhlii estottomasti ja kehen luottaa, on merkityksellistä.”
Päätoimittajalle ei ole kunniaksi, jos väitetään, että mitään ei ole tapahtunut.
Minna Holopainen, päätoimittaja, STT
Kauppisen mukaan median saama kritiikki on ollut ”vähän liioiteltua ja tarkoitushakuista”. Hän pitää kuitenkin aiheellisena median itsereflektiokykyyn kohdistuvaa kritiikkiä.
”Se on totta, että kun tulee voimakkaita tunnereaktioita, me olemme helposti piikit pystyssä ja torjumassa kritiikkiä.”
Kauppinen myöntää, että huumausainenäkökulma sai mediassa liian isot mittasuhteet.
”Se ei kuitenkaan johdu yhden toimijan toiminnasta vaan koko mediakentästä. En olisi jättänyt meidän juttuja tekemättä vain siksi, että kuva muuttui liian vahvaksi.”
Kauppisen mukaan Iltalehden jutuissa oli ”yksittäisiä huonoja sanavalintoja ja otsikoita”.
Hän kertoo, ettei halua yksilöidä epäonnistuneita sanavalintoja julkisuudessa, ja toimitus keskustelee aiheesta sisäisesti.
”En ole löytänyt ylilyöntejä, en missään tapauksessa. Kun ottaa huomioon, että me olemme iltapäivälehti ja puheenaihemedia, olisimme voineet tehdä jutut vielä raflaavamminkin.”
STT:n päätoimittaja Minna Holopainen kritisoi tapaa, jolla huumausaineet korostuivat bilekohu-uutisoinnissa. Huumepuhe eteni Holopaisen mukaan lumivyöryn tavoin ja lähti omituiselle kierteelle.
”Tajusin vasta jälkikäteen, että yleisölle ja ulkomaiselle medialle näytti siltä, että oli selvä syy epäillä pääministeriä huumeidenkäytöstä”, hän sanoo.
Holopainen esittää yhdeksi ratkaisuksi vastaaviin tilanteisiin selvempää kontekstointia, vaikka ymmärtää sen vaikeuden nopeassa uutistilanteessa.
”Juttuihin pitäisi oppia kirjoittamaan niitä asioita, mistä ei ole kyse. Pitäisi sanoa, että ei ole olemassa mitään näyttöä siitä, että pääministeri olisi käyttänyt huumeita, ja meillä ei ole mitään syytä epäillä sitä. En tiedä, riittääkö sekään.”
Mitä bilevideouutisoinnista opittiin? Perttu Kauppinen kiinnittää huomion median toiminnan sijaan pääministeriin.
”Ainakin me opimme tästä sen, että Marin on jäätävän kova esiintyjä ja maailmanluokan kriisiviestijä. Hirveän monta yhtä hyvää ammattilaista ei löydy. Olemme suomalaisina siunattuja, kun meillä on noin kova pääministeri”, Kauppinen sanoo.
Minna Holopaisen mielestä yksi keskeinen uutistyön ongelma ovat tiedotustilaisuudet, joita on koronapandemian jälkeen alettu lähettää yhä enemmän suorana. Holopainen sanoo, että toimittajien esittämiin kysymyksiin suhtaudutaan tiedonhankinnan sijaan julkisena keskusteluna, jolloin ne saavat odotettua suuremman roolin.
Kauppinen allekirjoittaa Holopaisen huomion. Hän kertoo, että asiaa on pohdittu Iltalehdessä paljon.
”Haastattelukysymykset ovat tietysti yksi tiedonhankinnan muoto, mutta livelähetysten vuoksi kysyminen on jo julkaisemista. Olen edelleen sitä mieltä, että se ei saa rajoittaa journalistien vapautta kysyä ikäviä ja hankalia asioita. Toki kysymysten muotoiluja tulee miettiä tarkasti.”
Pian kohu-uutisoinnin jälkeen, 22. elokuuta, STT teki artikkelin, johon se haastatteli Iltalehden, Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien ja Ylen päätoimittajia. Jutussa haastateltavat puolustivat julkaisupäätöstään ja pitivät uutisointiaan onnistuneena.
Minna Holopainen puolustaa STT:n juttua uutistyön realiteeteilla. Juttu tehtiin yhdessä päivässä, ja tämä rajoitti Holopaisen mukaan tasoa, johon haastatteluissa voitiin päästä.
”Aina voi pohtia, olisiko pitänyt kysyä lisää jatkokysymyksiä”, hän sanoo.
”Juttuun liittyi tulkinta, että se olisi ollut tilaustyö, jossa päätoimittajat saavat kehua itseään. Juttu ei tietenkään ollut sellainen, vaan avoin kysymyksenasettelu aiheesta, josta oli käyty vilkasta ja kriittistä keskustelua.”
Holopainen kuvaa keskustelutilannetta yleisön kanssa vaikeaksi. Ihmiset kokivat hänen mukaansa median epäonnistuneen ja halusivat jutun vahvistavan tämän tulkinnan.
Päätoimittajiin kohdistettua itsereflektiovaatimusta Holopainen pitää ymmärrettävänä. Päätoimittajan tehtävä on hänen mukaansa myöntää virheet.
”Journalismi on kuluttajatuote, ja kuluttajalla on oikeus käydä järkevää keskustelua. Päätoimittajalle ei ole kunniaksi, jos väitetään, että mitään ei ole tapahtunut.”
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
