Keskustelut päätoimittajan kanssa, pyyntö irtisanoutua oma-aloitteisesti, yhteistyön lopettaminen. Journalisti selvitti, miten seksuaalista häirintää käsiteltiin kolmessa toimituksessa.

Ahdistelutapausta selvitettiin vuosien kuluttua

Facebookin Messengeriin tuli viesti. Maaria Drake huomasi, että lähettäjä oli vanha tuttu, entisen työpaikan luottamushenkilö.

Viestissä luki: ”Tuntuu kauhean kurjalta omastakin puolesta, että miten myö vanhat körmyt ei ole tajuttu tilannetta ja että olisit voinut puhua asiasta jollekulle.”

Drake oli jakanut Facebookissa Journalistin syyskuussa ilmestyneen, ahdistelua käsitelleen jutun, ja kertonut tulleensa ahdistelluksi entisessä työpaikassaan. Asiasta oli jo vuosia, mutta luottamushenkilö halusi ottaa yhteyttä.

Kun Maaria Drake oli 25-vuotias, hän työskenteli määräaikaisena toimittajana Etelä-Saimaassa.
Vanhempi vakituisessa työsuhteessa ollut mies oli pyytämättä hieronut Draken hartioita ja etsiytynyt hänen seuraansa puhumaan asiattomuuksia. Drake ei uskaltanut viedä asiaa eteenpäin, sillä pelkäsi, ettei häntä otettaisi todesta ja että kertominen vaikuttaisi hänen asemaansa työpaikalla, ehkä veisi työt. Tekijä oli työpaikalla pidetty seuramies, Drake pelkkä määräaikainen.

Draken Facebook-päivityksen jälkeen häneen otti yhteyttä myös Etelä-Saimaan nykyinen päätoimittaja. Silloinen päätoimittaja ei enää työskentele lehdessä.

Draken kohtaamaa seksuaalista ahdistelua alettiin selvittää ja hoitaa takautuvasti.
”Päätoimittaja sanoi, että ilman muuta kyseessä oli sopimaton käytös ja että asiaan olisi puututtu heti, jos olisin tuonut sen ilmi. Enkä epäile yhtään, etteikö olisi puututtu. Asian hoitamisesta jälkikäteen jäi tunne, että minua kuullaan ja uskotaan.”

Drake kertoo, että keskusteluista niin luottamushenkilön kuin päätoimittajan kanssa jäi hyvä olo. Oli tärkeää nähdä, että asioihin halutaan puuttua entistä herkemmin.

Drake koki tärkeäksi, että kumpikin halusi tietää, mikä olisi aikanaan tehnyt kertomisen helpommaksi. Näitä keinoja olisi hyvä ottaa käyttöön, etteivät tapaukset toistuisi.

”Olin myös ylpeä siitä, että sain suuni auki, vaikkakin useita vuosia tapahtuneen jälkeen.”
Itse tekijää ei koskaan puhuteltu asiasta, sillä hän ei ole enää lehden palveluksessa.
Maaria Drake ei myöskään prosessin aikana vaatinut, että ahdistelijaan otettaisiin yhteyttä.

Nykyinen päätoimittaja Eeva Sederholm vahvistaa Draken kertoman Journalistille. Drake tai ahdistelija eivät ole enää aikoihin olleet lehdessä töissä, joten tapauksesta ei käynnistetty virallista selvitystä.
”Keskustelimme toimittajan kanssa muun muassa siitä, millä tavalla organisaatio ja työyhteisö olisivat aikanaan voineet edesauttaa sitä, että hän olisi kertonut kokemuksistaan pomolle, luottamushenkilölle tai jollekin kollegalle. Olen tämän jälkeen puhunut porukalle yleisten häirinnän vastaisten ohjeiden lisäksi siitä, että olennaista on turvallinen työyhteisö, jossa vaikeistakin asioista pystyy keskustelemaan”, hän sanoo.

Pomoilla on iso vastuu, mutta kaikki voimme pitää huolta toisistamme, Sederholm toteaa.
”Jos joku näkee asioita, jotka näyttävät toisen rajojen rikkomiselta, on ihan ok kysyä, miten kollega koki tilanteen. Ihmisiä voi sitten ohjata oikeiden tahojen pakeille, jotta asiat saadaan ratkottua. Aina löytyy joku, jolle uskaltaa puhua, vaikka sitten henkilöstöhallinnosta, jos ei omasta organisaatiosta.”

Eräs asia on jäänyt ihmetyttämään Maaria Drakea. Entisessä työpaikassa arvattiin hyvin nopeasti, kenestä oli kyse.

”Jäin miettimään, että jos henkilö tunnistetaan näin helposti, niin miksei käytökseen ole puututtu aiemmin? Koska kyllähän tämän miehen on pitänyt käyttäytyä jollakin tavalla sopimattomasti, kun hänet näin herkästi tunnistetaan.”

Hän pitää outona, ettei miehen käytökseen puututtu niiden vuosien aikana, jolloin tekijä työskenteli toimituksessa. Oman asiansa jälkihoitoon hän on tyytyväinen.

Potkut tai lähtö

STT:ssä tuli 2000-luvun alkuvuosina ilmi useita seksuaalisen häirinnän tapauksia. Tekijä oli uutistoimiston vakituinen työntekijä.

Vuosina 1999 – 2004 STT:n päätoimittajana toiminut Mikael Pentikäinen muistaa tapaukset.
”Ne tulivat muistaakseni tietooni, kun häirinnän kohteet olivat keskustelleet asiasta silloisen pääluottamushenkilön kanssa. Hän otti minuun yhteyttä ja asiaa selviteltiin. Otin tekijän puhutteluun ja annoin varoituksen sekä kaksi vaihtoehtoa: joko irtisanominen tai lähtö tietyn lyhyen ajan kuluessa. Hän lähti määräajan kuluessa. Asiaan puututtiin heti, kun se tuli tietoon.”

Pentikäisen mielestä prosessi eteni suoraviivaisesti ja asiallisesti.

”Tekisin sen nyt suunnilleen samalla tavalla. Asia otettiin heti vakavasti, kun se tuli tietoon ja tapahtunut selvitettiin. Koen, että oli oikein antaa mahdollisuus lähteä.”

Useat eri lähteet kertovat Journalistille, että häirintä kesti pitkään ja kohteita oli useita.
Onko työelämä muuttunut sensitiivisemmäksi ja osataanko työpaikoilla hoitaa tapauksia paremmin kuin parikymmentä vuotta sitten?

”Kyllä se on muuttunut. Tapauksia on nyt enemmän julkisuudessa käsitelty. Uskon, että ennen vanhaan moni on vaiennut asiasta”, Pentikäinen sanoo.

”Olen kuullut myös tapauksista, jotka ovat olleet ennen omaa päätoimittaja-aikaani, mutta niihin ei puututtu. Yhdessä omistajan edustaja oli käyttäytynyt epäasiallisesti lehden valokuvaajaa kohtaan”, hän kertoo.

”Veikkaan, että tapauksia on ollut paljon enemmän, mutta kynnys kertoa näistä on ollut korkea.”
Esimiesliiton vuonna 2016 tekemän kirjauksen mukaan seksuaalisen häirinnän perusteella irtisanominen edellyttää asiallista ja painavaa syytä ja lisäksi sitä, että työntekijää on varoitettu ja työnantaja on myös arvioinut mahdollisuutensa tarjota työntekijälle muuta työtä.

Hesarissa selvitettiin oman talon työntekijän ja ulkopuolisen välisiä tapauksia

Myös Helsingin Sanomissa on tullut ilmi tapauksia, joissa työntekijän on koettu ahdistelleen tai häirinneen seksuaalisesti.

HS:n päätoimittaja Antero Mukka kertoo hoitaneensa toimituksessa 2010-luvun jälkeen kahta tapausta, jotka liittyvät epäiltyyn seksuaaliseen häirintään tai ahdisteluun.

Kumpikaan tapauksista ei ollut kahden Helsingin Sanomissa työskennelleen henkilön välinen, vaan vähintään toinen osapuolista on ollut talon ulkopuolinen, kuten yhteistyökumppanin edustaja.

Mukka on seurauksista vaitonainen, mutta sanoo, ettei hänen tiedossaan ole, että Helsingin Sanomien toimituksesta olisi irtisanottu tai hyllytetty ketään seksuaalisen häirinnän vuoksi.

Mukka sanoo, että mikäli häirintää on esiintynyt yhteistyökumppanin edustajan taholta, HS voi tietyksi ajaksi lopettaa yhteistyön.

”Nämä tapaukset osoittivat asian vaikeuden, sillä tulkintamahdollisuudet ovat hyvin moninaiset. Näissä täytyy painottaa niin sanotun altavastaajan eli häirityksi itsensä kokeneen näkökulmaa.”

”Tilannetta voi vaikeuttaa se, että toinen osapuoli on ollut omien sanojensa mukaan vilpittömin mielin liikkeellä, mutta lukenut tilannetta väärin.”

Lisäksi Mukalla on tiedossa yksittäisiä tapauksia, joissa Hesarin työntekijän esihenkilö on puuttunut tämän puheisiin työpaikalla. Puheet oli koettu epäasiallisiksi työkavereita kohtaan.

Muuten Mukka puhuu ilmiöstä yleisellä tasolla. Hän nimeää mahdollisiksi vaaranpaikoiksi juhlat, joissa ihmisten arvio omasta viehätysvoimastaan ja tilanteenlukutaito saattavat harhautua tunnelman vapautumisen ja alkoholinkäytön seurauksena.

”Ei ole suoraan tapauksia tullut vastaan, mutta tämä on elettyä elämää. Monet meistä varmaan tunnistavat työpaikan riskitekijät.”

Vapaa-ajan ja työn rajapinta on haastava, sillä mitä enemmän yksityiselämän puolelle mennään, sitä vähemmän työnantaja voi työntekijänsä toimintaan puuttua.

Journalistin syksyllä julkaiseman selvityksen mukaan määräaikaiset työntekijät ovat häirintätilanteissa heikossa asemassa. He eivät esimerkiksi uskalla kertoa kokemastaan häirinnästä lähiesihenkilölleen, sillä pelkäävät, että vakituinen työntekijä sabotoi määräaikaisen uraa.

Kyseessä ei ole tuolloin pelkästään kahden aikuisen välinen suhde, vaan suhde, johon liittyy valta-asetelma. Mukka ymmärtää dynamiikan vaikeuden ja että se ylläpitää hiljaisuutta.

”Mutta jos olisi havaittavissa toistuvaa käytöstä, jossa vakituinen työntekijä jatkuvasti hakeutuu suhteisiin määräaikaisten kanssa, lankeaisi lähiesihenkilölle varoittamisvelvoite, eli hänen tulisi kertoa tällaista esiintyneen aiemmin. Toisten parisuhteen alueelle ei kuitenkaan voisi mennä.”

Sanoman eettiseen ohjeistoon on kirjattu, ettei työpaikalla suvaita minkäänlaista häirintää. Häirintätilanteista tulee olla yhteydessä lähiesihenkilöön. Nollatoleranssi ohjeistaa, että tilanteisiin on velvollisuus puuttua välittömästi. Ilmoittamiskynnyksen tulisi olla mahdollisimman matala.

”Mikäli on julkista keskustelua, kuten ammattilehdessä julkaistuja juttuja, ja löytyy viitteitä omaan taloon, olemme tarkkana siitä, voisiko kyseessä olla meidän talomme. Silloin ne tapaukset tulee tuoda julki, jotta pystymme ne yhdessä käsittelemään”, Mukka sanoo.

”Haluaisin uskoa, että meidän talossamme on sen verran luottamusta oikeudenmukaisuuden toteutumiseen, ettei sen pitäisi olla esteenä. Totta kai teemme kaikkemme sen eteen, että kynnys olisi niin matalalla, että asia tuodaan julki.”

Journalistin tiedossa on Hesarista muitakin epäiltyjä ahdistelutapauksia, jotka eivät vastaa kumpaakaan Mukan kuvaamaa tapausta. Niissä häirintää kokeneet eivät ole uskaltaneet tuoda tapauksia esihenkilöiden tietoon.