Liitto

Joonas Lehtonen kouluttautui ruotsin kurssilla – moni muu ei käytä koulutuspäiviään

Iltalehden ulkomaantoimituksen uutispäällikkö Joonas Lehtonen oli elo – syyskuun vaihteessa kaksi viikkoa ruotsin kielen kurssilla Tukholmassa.

”Reissu oli todella antoisa. Ykkösjuttu oli tietysti kieli, jota tuli puhuttua käytännössä koko ajan. Sellaista tilaisuutta saan harvoin koto-Suomessa”, Lehtonen sanoo.

Kurssi oli Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin järjestämä. Kurssille hakiessaan Lehtonen suunnitteli ottavansa palkatonta vapaata. Kun paikka kurssille varmistui, Lehtonen kuuli esihenkilöltään, että voisi käyttää niin sanottuja tako-päiviä.

Tako on lyhenne sanoista toimituksellisen henkilöstön ammatillinen kehittämisohjelma. Kustannusalan vastaava termi on kako. Lehdistön ja kustannusalan työntekijöillä on oikeus kahteen täydennyskoulutuspäivään vuodessa. Päiviä voi myös kerätä pidemmäksi jaksoksi enintään viideltä vuodelta. Tällöin pääsee jo vaikkapa kymmenen työpäivän mittaiselle kielikurssille Ruotsiin. Koulutuspäiviltä pitää maksaa palkkaa.

Tako- ja kako-koulutuksesta on sovittu lehdistön ja kustannustoimittajien työehtosopimuksissa.

Työnantaja ja työntekijä miettivät yhdessä, millainen koulutus hyödyttäisi molempia. Koulutus voi olla työpaikan järjestämää, ulkopuolisen järjestämää tai itsenäistä opiskelua. Sen tavoitteena voi olla työntekijän ammattitaidon ylläpito, taitojen täydentäminen tai uudelleen kouluttautuminen.

Journalistiliiton koulutuspäällikön Nina Porran mukaan koulutuksista sovitaan parhaassa tapauksessa säännöllisesti kehityskeskusteluissa.

”Arjessa tako- ja kako-päivät ovat alikäytössä”, Porra sanoo.

Syitä ovat esimerkiksi tiedon puute ja kokemus, ettei työelämän kiireessä ole ylimääräiseen aikaa. Moni työntekijä ei edes tiedä, että hänellä on oikeus koulutuspäiviin. Järjestelmän toimivuudessa on talokohtaisia, jopa toimituskohtaisia eroja.

Nina Porra kannustaa sekä työntekijöitä että työnantajia hyödyntämään koulutusmahdollisuutta etenkin puuduttavan korona-ajan jälkeen. Parhaimmillaan täydennyskoulutus tuo työyhteisöön uusien taitojen lisäksi inspiraatiota. Työntekijän näkökulmasta omien taitojen täydentäminen tukee urakehitystä.

Journalistiliiton kevään järjestökuvatutkimuksessa jäsenten koulutustoiveissa toistuivat sosiaalisen median taidot, freelancetaidot, valokuvaus ja kuvajournalismi, journalismin tulevaisuus sekä uudet teknologiat, työkalut ja ohjelmat.
Joonas Lehtonen aikoo jatkossa kannustaa alaisiaan käyttämään tako-päiviä. Oma kurssi myös syvensi hänen ymmärrystään ruotsalaisesta yhteiskunnasta.

”Olin viime kuukaudet ihmetellyt, mihin korona on kadonnut ruotsalaisesta mediasta. Paikan päällä ymmärsin, miten tuplarokotusten nopea eteneminen keventää ilmapiiriä.”