”Eihän se ole ongelma, jos journalismin jättävät ihmiset, jotka haluavat jättää journalismin. Se on ongelma, jos journalismin jättävät ihmiset, jotka haluaisivat olla tällä alalla”, sanoo toimittaja ja journalismin opettaja Reetta Räty.
Ajatus syntyi keskustelussa, jossa Räty ja kollega Anu Silfverberg tuskailivat alan aivovuotoa. On aina jonkinlainen menetys, kun kokenut journalisti lähtee esimerkiksi viestinnän töihin. Sen sijaan koko alan tulevaisuutta uhkaa, että nuoret kyvyt eivät nykyoloissa välttämättä löydä lainkaan paikkaansa journalismista.
Kun Räty ja Silfverberg aloittelivat uraansa, toimitusten konkarit opettivat luontevasti nuorempiaan. Sittemmin ovat vähentyneet sekä mentoreiden aika että vakityöpaikat. Journalismikeskustelussa innostuksen on korvannut puhe resursseista ja itsensä brändäämisestä.
Tampereen journalistiikan työelämäprofessorina Räty kuulee työelämää jo maistaneiden opiskelijoiden pohtivan, onko heillä tulevaisuutta alalla vai pitäisikö opiskella jotain muuta. Vika ei hänestä ole journalistikoulutuksessa, jossa tunnetaan kyllä alan realiteetit.
Vika on siinä, että toimittajan uran alkutaipaleelta puuttuu ammatillista identiteettiä tukevia ja työn solmukohtia ratkovia yhteisöjä.
”Eli yhteisöjä, joissa nimenomaan journalismilla on väliä”, Anu Silfverberg sanoo.
Uusi sellainen syntyy syksyllä, kun kaksikon perustama Journalismin kisällit -mentoriohjelma alkaa. Ohjelma on tarkoitettu uransa alkuvaiheessa oleville kirjoittaville toimittajille, ja sen rahoittaa Koneen Säätiö.
Journalismin kisälleihin valittiin maaliskuussa 15 osallistujaa 82 hakijan joukosta. Yksi heistä on Tampereen yliopistossa journalismiopintojaan viimeistelevä Sandra Järvenpää.
Järvenpää on työskennellyt toimituksissa, mutta aikoo jatkaa uraansa freelancerina. Hän kokee jaksavansa paremmin, kun voi itse vaikuttaa työaikoihinsa, työtahtiinsa ja aiheisiinsa.
Freelancerina Järvenpää on monesti kaivannut mentoria kysyäkseen mielipidettä juttuun liittyvistä valinnoista, joissa toimittaja käyttää paljon valtaa.
”Toivon ohjelmalta tukea ajankäytön ja juttujen näkökulmien rajaamiseen etenkin isojen aiheiden, kuten ilmastokriisin, kanssa. Mentorointi on myös tärkeä tapa tuoda aloittelevat ja kokeneet toimittajat yhteen miettimään ratkaisuja, kun edessä on isoja muutostarpeita sekä alalla että yhteiskunnassa.”
Helsingin yliopistossa viestinnän opintojaan viimeistelevä Roosa Savo haki mukaan löytääkseen ammatillisen yhteisön. Journalismi on kiinnostanut häntä pitkään, mutta yhteisö ympärillä on suuntautunut viestintään.
Journalistisia töitä ja harjoittelupaikkoja löytyi lopulta ominkin voimin, mutta ammatillinen ilo kaipaa vahvistusta. Mediataloissa tuore journalisti tapaa vanhempia kollegoja, jotka muistelevat haikeina ”vanhoja hyviä aikoja” ja valittelevat alan nykytilaa.
”Se tarttuu uusiin toimittajiin. Toivon ohjelmalta uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että freelancerinakin on mahdollista tehdä merkityksellistä työtä ja löytää yhteisöjä.”
Ohjelmassa kukin osallistuja saa mentorin ja toteuttaa oman journalistisen hankkeen. Kahdeksan lähiopetuspäivän aikana käsitellään kirjoittamista, tutkimista, editointia sekä juttuideoiden jalostamista ja myymistä. Lisäksi paneudutaan verkostoitumiseen, toimittajan tunnetaitoihin, etiikkaan, journalismin yhteiskunnalliseen tehtävään ja kutsumukseen.
Silfverberg ja Räty sanovat tiedostavansa, ettei lyhyehkö koulutus rajalliselle osallistujamäärälle ole mikään vallankumous. Silti se on enemmän kuin pelkkä parku journalismin ja tekijöiden tilanteesta.
”Kuten lamaannus, myös innostus tarttuu. Haluamme olla ne, jotka sanovat, että duunillasi on väliä ja ne, jotka tarjoavat keinoja, miten sen voi tehdä vielä paremmin”, Silfverberg sanoo.
Itse he toivovat keräävänsä lisätietoa siitä, millaista tukea uraansa aloittelevat journalistit tarvitsevat. Parhaassa tapauksessa pilotista syntyy konsepti journalististen yhteisöjen luomiseen.
Koulutusta suunnitellessaan Silfverberg ja Räty hyödyntävät kokemuksia aiemmista koulutuksistaan. Keskustelulle journalismista on oltava tarpeeksi aikaa. Vaikka koulutus on osallistujille maksuton, sen pitää olla myös mukava ja mielekäs, jotta osallistujat tekevät sen, mitä heidän siitä hyötyäkseen pitää tehdä.
Vastuuopettajien lisäksi kurssilla luennoivat muun muassa Sonja Saarikoski, Anu Nousiainen ja Salla Vuorikoski.
Anu Silfverberg sai uransa alussa paljon oppia ja apua itseään kokeneemmilta, mutta yhden asian lisää hän olisi halunnut ymmärtää heti kättelyssä.
”Nuorena toimittajana ajattelin, että koko ajan pitää ylittää itsensä ja pystyä kaikenlaiseen. Myöhemmin olen tajunnut, että paha olo joitakin juttuja tehdessä liittyi siihen, että ne eivät tuntuneet eettisesti perustelluilta. Ei olisi pitänyt ajatella, että oikeat toimittajat pystyvät tähänkin vaan keskustella aiheesta toimituksessa.”
Räty ei nuorena pystynyt käsittämään, että olisi joskus itse alan seuraava oikea tekijä ja konkari. Hänestä tuntui, että toimituksen senioreina työskentelivät jotkut aivan erilaiset ihmiset.
Mutta nyt alalle pyrkivät jälleen uudet, nuoret tekijät. Niin elämän kuuluu mennä.
”Sen takia olisi niin nastaa, että ne, jotka haluavat, onnistuisivat tulemaan alalle ja pysymään siellä. Vähitellen he pääsevät vaikuttamaan journalismiin ja löytävät oman tekemisen tapansa.”
Uusimmassa lehdessä
- Työelämäprofessori Laura Saarikoski haluaa opettaa kannattavan journalismin tekemistä. Opiskelijoita kiinnostaisi enemmän se, miten jaksaa työelämää.
- Luottamushenkilön on oltava diplomaatti, sanoo A-lehtien Elisa Miinin
- Haastattelun ja taustakeskustelun raja on selvä vain periaatteena